Näin esimerkiksi olen kirjoittanut kesäkuun alussa. Ja kurssihan on nyt siellä.
Ja näin kirjoitin vaikkapa toukokuussa.
@L_Dabio Omasta mielestäni näkemykseni ja objektiivisuuteni on täysin linjassa sen kanssa miten olen aiemmin kirjoittanut, ja riippumatta siitä kuinka suuri on position koko milloinkin.
Ohjenuora: ole kriittinen kun kurssi karkaa ylöspäin, ja vähemmän silloin kun kurssi laskenut.
Edit: No worries @L_Dabio , en ottanut pahalla vaikka toki varmasti puolustelevaan tyyliin kirjoittelin. Sen verran tekisi mieli lisätä noihin aiempiin viesteihini että minulla on edelleen suurehkoja huolia data centereiden rakentamisen kestävyyteen liittyen. Pelkään rahaongelmaa, tai tarkemmin sanoen epäilen että hypersclalerit joutuvat reilummin vetäytymään investoinneista. Toivottavasti olen väärässä, mutta joka tapauksessa Nokian kurssi alkaa olla tasolla että mielestäni tätä riskiä kannattaisi jo kantaa.
Sen takia vähensin reilusti foorumin käyttöä kun en oikein enää pystynyt lukemaan sitä, kun koin että Nokian kurssitason mukana hävisi analyyseistä (tervejärkinen) kriittisyys. En eri asia miettiä sijoituksen järkevyyttä onko sen kertoimena vaikkapa 20x tai 40x.