Olettaisin, että Stanfordin tulokset ovat tulevan strategian kivijalkaa. Disruptio lääkeperusteiseen käytäntöön.
Trollit riekkuvat nordnetin puolella. Näin on taas piensijoittajia kusetettu ja sijoitukset dilutoitu.
Uutisvirta ei tahdo positiiviseksi kääntyä millään. Sinällään uusi antisuunnitelma ei mikään katastrofi ole, eli kaikki sijoittajat saavat halutessaan pitää asemansa jos vaan osallistuvat antiin. Kyseessä ei ole kuolonkierrerahoitus tai vastaava. Ongelma on, että pienet viestit (suuret osakemyynnit, antihinnan viime hetken suuri pudotus jne sekä suuret viestit korona ja yt:t ovat negatiivisia eikä liiketoiminnasta ole mitään kerrottu tältä vuodelta. Kasvulupauksia vaan pidetään yllä.
Motivaatiota kommentoida tätä firmaa koetellaan henkilökohtaisesti, mutta odotellaan nyt, että YTt ohi (mikä on esim. ulkomaanmyyntiorganisaation kohtalo, liittyykö sittenkin osin johonkin järjestelyyn), yhtiökokous, tarkemmat antiehdot (pääsevätkö ankkurisijoittajat kaapimaan merkkaamattomat ilmaishintaan, onko toissijaista merkintää tai antioikeuskauppaa ollenkaan), sekä se paljon luvattu uusi strategia (liittykö johonkin yhteistyökuvioon esim diagnostiikasta tms.).
Joo, pikakommentit vaan, olen yhtä harmissani kuin muutkin tähän sijoittaneet. Ja kun elämä muutoin koettelee, niin eipä tässä itselläkään ilonaiheita juuri nyt missään ole.
Löysit(te)kö tästä mistään tarkempaa tietoa minkä kokoisesta diilistä kyse:
26.3.2020 klo 9.30 · GlobeNewswire
Nexstim Receives Two New NBS System Orders in the United States
Kyse niistä diagnostiikkalaitteista eli siitä vanhemmasta bisneksestä, jolle on pitkään haettu kumppania ja jossa noin 10 laitetta toimitettu viime vuosina vuodessa. Nämä laitteet kai pääosin menevät myyntinä (plus pienet tilbehörit päälle tulevina vuosina) ja laitteen hintaa voi hieman arvailla liikevaihtotietojen ja analyysifirmojen arvioiden perusteella. (Viime vuonna muuten arvaukseni mukaan meni noin 9 diag-laitetta.) Jos heitän, että näistä tuli (oletetusti) myytynä vähän runsaat 200kE x 2 plus pikkasen jatkuvaa myyntiä, niin ehkä ollaan kartalla.
Eli se 3 MEur vuosisäästö tarkoitti max 90 päivän säästöä vuositasolla ei jatkuvaa säästöä. Veikkaan, että Suomessa tuotantokin pidetään vähän aikaa kiinni, ja varastosta myydään tavaraa tarvittaessa. Tekninen tuki ym. tietenkin paikalla, ja taisipa se YT-asioita edeltänyt työnhakuilmoitus liittyä asiaan siten, että siinä luvattiin ensin osa-aikaista työtä ja kesästä lähtien kokopäivätyötä. Toki tytäryhtiöistä (Saksa ja USAko?) vähennetään 6 työntekijää pysyvästi. Aika suuri vähennys, olisi hyvä pian kuulla, liittyykö tämä mihinkään mahdolliseen tulevaan esim. markkinointijärjestelyyn vai vähennetäänkö vain liikoja myyntitoimia pakosta/hyödyttömänä. Lähiviikkoina viisastutaan tässäkin asiassa.
Kokonaisuutena kuitenkin tällainen nopea säästötoimi koronatilanteessa kuulostaa hyvin perustellulta ja suoritetulta.
Nexstimille tilaus Usasta
Jaa, alkoi jo tuntumaan, ettei Nexstimistä kuule enää kuin negatiivisia uutisia. Nähdäkseni jo melko selkeä, ei täydellinen vielä, tuki sille, että laite on parempi kuin ei-navigoivat, siis ihan potilaiden kannalta. Kyseessä tosi suuri markkina jne, mitä tässä ketjussa itsekin höpötellyt. Ja firman arvo melko nollassa silti. Sellaista on olla “roskafirma”. Kiva, kun “näinä vaikeina aikoina” jotain kivaakin sattuu. Jos ei itselle, niin edes omistamalleen firmalle .
Klinikoiden asiakasmäärät voivat olla aika masentavia näinä aikoina - etsivät asiakkaita virtuaalisesti . Saa nähdä, miten Tms- käyttöasteet kehittyvät.
https://nexstim.com/investors/rights-issue-2020-contents/
Odotetusti anti-ilmoitus tuli heti yhtiökokouksen perään. Heitänpä omia ajatuksiani tilanteesta, viime aikojen kehityksestä ja itse annista.
Jos ajattelee firman kehitystä noin vuoden ajalta (eli ajalta kun itse olen ollut mukana), arvioisin, että selkeää kehitystä on ollut, mutta tällä hetkellä näyttäisi jonkin verran negatiiviselle puolelle jäävän kokonaissaldon. Kiistatta merkittäviä kehitysaskeleita on otettu, mutta 2 keskeistä negatiivista asiaa ovat turhan hallitsevia.
Plussat:
-
terapialaitebisnes kehittynyt Euroopassa hyvin
-
lisääntynyt tutkimustieto terapialaitteen mahdollisesta/ilmeisestä paremmuudesta verrattuna kilpaileviin laitteisiin
-
erittäin vakavan masennuksen (sairaalamasennuksen) mahdollisuuden herääminen ja tähän liittyvä ilmeinen mahdollinen yhteistyökuvio kalifornialaisen instituutin kanssa (merkittävää tulevaisuuden kannalta, erityisesti sen takia, että tässä Nexstimin teknologia näyttäisi olevan vähintään eturintamassa ellei johdossa, kun normi masennuksessa ollaan oltu jonkun vuoden takamatkalla kaupallistamisen suhteen)
Miinukset:
-
tähän kevääseen asti firman hehkuttama USAn terapialaitebisneksen aika vaatimaton kehitys. Toki laitteita on asennettu ja näiden vuokrakoneiden toistuvaisuuslaskutus tuo kohtuullista tuloa jatkossa, mutta sanoisin, että 3-5 laitetta olisi viime vuonna pitänyt mennä enemmän, niin tämäkin segmentti olisi ollut ok/hyvä.
-
korona. Sanoisin, että Nexstimille isku on ollut tosi kova. Bisneksien väheneminen on tietenkin tappiota tekevälle firmalle paha paikka. Lisäksi tällaisille firmoille rahoituksen haku on vaikeaa kriisiaikana, mikä näkyi annin ilmoitetun hinnoittelun muuttumisena pahimman koronashokin aikana (eli lyhyen ajan sisällä alennettiin antihintaa, jotta saadaan anti varmistettua, onneksi ilman ulkopuolisia takaajia toki). Lisäksi luulen, että korona osin saattoi jopa pakottaa jatkossa jättämään terapialaitteiden bisneksen USAssa pienelle panostukselle ainakin keskipitkällä välillä. Eli juuri rakennettu USAn myyntitiimi isolta osin sai kenkää.
Anti itsessään on sikäli hyvin rakennettu sijoittajan kannalta, että jos vaan suostuu lisää rahaa antamaan, on samassa asemassa suursijoittajien kanssa. Lisäksi ei taida olla mitään pankkiiriliikkeitä merkkaamassa halpoja osakkeita takauspalkkioineen ja sitten rommaamassa kurssia annin jälkeen kuittaamalla pikavoiton. Negatiivista tietenkin se, että, kuten jostain keskustelupalstalta luin, Nexstimin kohdalla firma ei luo omistaja-arvoa vaan omistajat joutuvat luomaan arvoa firmalle tai jotain sinnepäin, siis antamalla toistuvasti rahaa firmalle ja kurssi on laskenut jo kauan. Tietenkin haluaisin tuohon lisätä sanan “toistaiseksi” näin ollut asia .
Merkittävää anti-ilmoituksessa on strategian uusiksi laittaminen. Eli USAn terapiabisneksessä ei panosteta uusien TMS-keskusten hankintaan, ainakaan keskipitkällä tähtäimellä. Koronalla tosiaan voi olla merkitystä tässä: eihän USAssa mitään alan messujakaan järjestetä ja varmaan laitteiden esittelytilaisuudetkin ovat vielä pitkään niin ja näin. Ikävällehän tuo kuulostaa, mutta toisaalta isoa peliä silti yhä firma pelaa: USA on yksi keskittymiskohde diagnoosilaitteissa, ja esim. Euroopassa keskitytään molempiin bisneksiin. Ehkäpä koronan jälkeen joku paikallinen taho rupeaisi taas ajamaan SmartFocusta sisään TMS-keskuksiin? Ehkä oma suuri myyntitiimi USAhan oli alun perinkin liian iso riski?
Se 3 millin säästö vuodessa on sitten varmaan todellisuutta, mikä kyllä sinällään on tosi hyvä juttu. Tämä vähentää omassa mielessäni vaatimusta kuukautisista laiteasennuksista (myynti tai vuokra), siis jotta firma kasvaisi arvossaan huolimatta rahan palamisesta edelleen kohtuullisella liekillä. Panostukset kliinisiin kokeisiin sekä sairaalamasennuksessa että kivun hoidossa ovat kyllä osoituksia, että minifirma pelaa isoa peliä yhä. Näihinkin, etenkin sairaalamasennukseen, olettaisi yhteistyökumppanin löytyvän ehkäpä.
Veloista sellainen pieni yksityiskohta, että käsittääkseni nyt kun antirahoilla maksetaan ilmeisesti Kreosin laina pois, jää jäljelle vain 3 prossan korkoisia lainoja (pääosin Business Finlandin). Kertyneiden maksamattomien korkojen (BF) korkoa en tiedä, onko se 0 tai 3 %. Eli tässä mielessä Nexstim on jopa paremmassa asemassa kuin suurin osa velkaisista yhtiöistä käsittääkseni.
Pieni on Nexstimin arvostus pörssissä. Ehkä ennenkin kirjoitin vastaavaa, mutta mielestäni, jos Nexstim ilman karseeta pörssihistoriaa ym. olisi listautumassa uutena firmana pörssiin nyt (tai pikemminkin ei-korona-aikana), niin arvostustaso olisi varmaankin tällä hetkellä kovin paljon korkeampi. Mutta joo, eipä ole firmalla riittävää näyttöä kehityksestä ja etenkään rahanpalamisen hidastumisesta, niin eipä kannata valittaa kurssikehitystä.
Yritin olla kriittinen tässä kirjoituksessa, mutta epäilemättä näkyy myös, että uskoa koronan jälkeiseen aikaan Nexstimin osalta on. Kehitys on ollut tosiaan merkittävää, vaikkakin hieman liian hidasta. Tälläkin kehitysvauhdilla Nexstimin aika lähestyy.
Jotain todella kummallista tässä osakkeessa nyt tapahtuu. Merkintäoikeudet irtosivat eilen tiistaina, mutta joku osti melkein vanhaan hintaan.
Tässä voi olla kallis oppitunti merkintäoikeuksista edessä jollekulle.
Itsekin ihmettelin paria kauppapäivää merkkareiden irtoamisen jälkeen. Jos vertaa viimeiseen päivään ennen irtoamista, oltiin välillä reilusti yli 200 prossaa yli sen ja päädyttiin jotain 150-200 prossaa päälle, siis myös ottaen huomioon tämä 2,2 ME, jotka tulevat nettona kassaan annista. Kuinka voikaan peräti 2 päivää tuollainen hulluus jatkua, vai oliko hulluus sitä, että koko kevään on ollut liian alhainen arvostus . Olisihan kiva, jos voisi kuvitella, että arvostustaso pysyisi tällaisena annin yli, mutta käytäntö on varmasti toinen. Harmittaa niiden piruparkojen puolesta, jotka ostivat normi hintoja kalliimmalla eivätkä ajatelleet tuota T+2-käytäntöä. Episodi yhä vähentää uskoa siitä, että Nexstimin hinta jotenkin järkevästi määräytyisi pörssissä ylipäätään. Tällaisia tilanteita välttääkseen vähävaihtoisten firmojen kannattaisi mielestäni lisätä antiohjeiden päiväkohtaiseen aikatauluun “viimeinen päivä merkkareilla”, “eka päivä ilman merkkareita”. Niin, ja katsotaanpa palautuuko kurssi edes tänään, kivahan olisi, jos jostain syytä nyt firman arvostus muuttuisi tälle uudelle tasolle, mitä en kyllä usko, että kesäkuuhun jaksaa ilman erinomaisia uutisia.
Kysyin muuten sähköpostitse TJ Mikko Karviselta muutamaa asiaa liittyen strategiamuutokseen, koronaan ym., ja ilokseni hän soitti perään. (Enpä tuollaisia kyselyitä harrasta, kun vähän turhaa on häiritä johtajia, mutta ajattelin, että kun tänne kirjoittelen, toimisi ehkä vähän yleishyödyllisenä etuna mahdollisille lukijoille.) Pitkään juteltiin ja paljon ymmärrystä tuli esim. mahdollisuuksista, yksityiskohdista, haasteista eri markkinoilla. Ja kiva oli kuulla, että vähän niitä samoja asioita kuin mitä kyselin, he paljolti itsekin pohtivat. Siis tuli fiilis, ettei tässä ihan täysin pihalla ole asioista, vaikka aika pimennossa monista asioista väkisinkin sisäpiirin ulkopuoliset ovat.
Kokonaisvaikutelma oli, kuten TJn aina kuuluukin antaa, hyvin positiivinen ja toiveikas. Mitään selkeää liki varmaa tulevaa menestysjuttua en kokenut, että olisi firmalla tiedossa, mutta mahdollisuuksia useitakin. Pääosin nämä tietenkin ajallisesti vasta vähän myöhemmin. Korona on vaikuttanut tosiaan mm. antiin, niihin USAn irtisanomisiin, yleisesti käyttöasteisiin sekä esim. instituuttien rahoituspäätöksiin, mitkä vaaditaan ennen mahdollisten tilausten tekemiseen. Osa USAn TMS-paikoista (kuten se Long Islandin paikka, jossa 2 laitetta) on suljettuna, ja varmaankin käyttöaste vähäisempi vähän joka paikassa, vaikkei tuosta mitään tarkempaa tietoa tullut puhelussa. Strategiapäivitystä valmistellaan. Yleisesti ottaen firman tulevaisuus paljolti nojaa sen varaan, että laite on hyvä, mihin tässä itse kukin kohtalaisen paljon luotetaan. Kysyin myös sitä sijoittajan kannalta isoa asiaa, että kun kurssi aina on laskenut ja uusi anti tullut, että millä perusteella “this time is different”. Varmaan se pääsisältö vastauksessa oli juuri tuo hyvä tuote ja jatkossa lisääntyvä tieteellinen näyttö sekä uudet käyttömahdollisuudet (sairaalamasennus, kipu). Tietenkin firman TJn mielessä on paljon helpompi hyväksyä se, että asiat kestää ja uusia rahoituskierroksia tulee verrattuna sijoittajan toiveisiin menestyksestä. Mutta Mikko aikoi vahvistaa itsekin asemiaan tällä kierroksella, varmaankin ainakin omistuksensa suhteessa, en tietenkään udellut tarkemmin, ja onhan siellä se ilmaisanti johdolle myös. Ja piti pörssiarvostusta alahisena, silloin maanantaina ei kyllä ollut tiedossa tämä poikkeusarvostus merkkareiden irtoamisen jälkeen. Edelleen Nexstimillä haussa on pitkäaikaisempi rahoitusratkaisu.
Ei ole mielekästä kaikkia asioita puhelusta luotella, koska monissa asioissa yksityiskohdat, vivahteet ovat ratkaisevia enkä halua toisen ihmisen sanomia sanoa siten, että sanoma muuttuisi matkalla. Kerron kiinalaisen jutun kuitenkin. Kysyin Kiinan markkinoille monen tilanteesta, niin se on vähän jäissä, kun ensinnäkin siellä on paljon omia valmistajia, pienet marginaalit ja kuulosti vähän kuin siellä on sanoisinko “magneettista käärmehoitoa” tarjolla vaivaan kuin vaivaan, tieteellä ei niin väliä, mikä kyllä itselleni kuulostaa tutulle muistakin terveydenhuoltoyhteyksistä. Ja heidän aiempi neuvottelukokemuksensa potentiaalisesta jakelijasta oli kyllä niin kliseemäisesti kiinalainen juttu kuin voi olla ml. viime hetken muutos jo sovituissa sopimusehdoissa kuten hinnoissa jne.
Lopuksi mainitsin Mikolle, että Inderesillä usea toimitusjohtaja käy vastailemassa ihmisten kysymyksiin palstalla. (Kuulemma hän ei lainkaan ollut tietoinen tästä keskustelustamme, vaikka firmassa seurataan Kauppalehden ja Sharevillen Nexstim-keskusteluita.) Mainitsin, että mm. Pekka Simula on täällä Herantis-ketjussaan, vaikkei Herantis Pharma olekaan asiakas. Katsotaanpa tuleeko Mikko jossain vaiheessa tänne tentattavaksi, toki Inderesistäkin varmaan voi riippua asia. Ja varoitin, että Inderesin keskimääräinen asiakas on enempi kiinnostunut ns. paremmista firmoista.
EDIT: Näyttää, että vain pieni pudotus tulee kurssiin tänään ainakin aluksi. Eli kyse ei ainakaan pelkästään ollut siitä T+2-asiasta, vaikka ehkä osin olikin, kun laskua on. Tämän mukaan parin viime päivän ostajat eivät sitten piruparkoja olleetkaan, mikä hyvä.
Mutta voidaan palata siihen kurssin määrittymiseen loogisesti, mikä kyllä nyt on pahasti hukassa markkinoilla, jos on muulloinkin vähän haussa. Pelkään kyllä, että kurssi ei kestä uusien osakkeiden tuloa tällä tasolla, läheskään. Ja toivon voimakkaasti, että olen edes vähän väärässä.
Erinomaista pohdintaa @VK001, kiitos!
Olen vahvasti samaa mieltä siitä, että kurssi ei kestä merkintäoikeuksia. Kun merkintäoikeudet ja uudet osakkeet ilmestyvät varsinaisen osakkeen rinnalle kaupankäynnin kohteeksi, tulee totuus ilmi. Ainoa skenaario, missä tämä olisi väärä analyysi on, että joku sekä fiksu että keskimääräistä isompi sijoittaja pyrkii nyt rakentamaan positiota tilanteessa jossa kurssi muuten tulisi alas. Mutta tässä ei ole juurikaan järkeä, koska varmastihan tuo olisi ostanut osaketta ennen merkintäoikeuksien irtoamista.
Eli valitettavasti johtopäätökseni sama kuin sinulla: Nexstimin hinta ei määräydy mitenkään järkevästi pörssissä ylipäätään.
Odotetusti vähän tullut alas kurssi, kun antiosakkeet tulevat markkinoille. Luonnollisesti osakkeiden paljoudessa on riski/mahdollisuus, että jopa “liian” alas tulee kurssi. Nexstimin arvostusta voi verrata tuoreeseen analyysiin, jossa suositushinnaksi arvioidaan 0,5 euroa (vastaa liki 0,08 euroa annin jälkeen eli nyt).
Jos ostaa haluaa, rohkenen suositella tsekkaamaan väliaikaisen osakkeen tarjoustasot. Ainakin juuri nyt väliaikaiset ovat halvempia, mikä on normaalia, koska väliaikaisissa antiosakkeissa helposti on enemmän myyjiä kuin ostajia.
Perjantaina TJn esitykset sitten.
Linkki aamun webcastiin.
Normaalit ja väliaikaiset Nexstimin osakkeet näyttävät elävän ihan omaa elämiänsä, vaikka ovat samanarvoisia. Normaali osake on laskenut irtoamisen jälkeisistä yllättävän korkeista luvuista (luokkaa 0,04 euron tienoilla) noin 0,017 ympäristöön, siis odotetusti näin; olisi odottanut vaan heti laskevan irtoamisen yhteydessä. Sen sijaan samanavoista väliaikaista osaketta saa jo yhdellä sentillä suurehkoja määriä. Eipä logiikkaa tässä, mutta näinhän se markkinatalous toimii, kysynnän ja tarjonnan perusteella . Itse hoidin velvollisuuteni normi antimerkinnällä eikä ole kunnollista mahdollisuutta noita halvempia ostaa.
New Shares-laput salkussa +170%.
Epätodellisia lukuja, kun tietää mistä firmasta on kyse
Useassa merkkariannissa pienillä firmoilla esiintyy kovin epäloogista hinnoittelua näillä väliaikaisilla osakkeilla. Missään annissa en kuitenkaan näin suurta epäloogisuutta ole nähnyt. Sen mitä olen seurannut, ovat Nexstimin normaalit osakkeet viime viikkoina olleet pääosin 60-90 prossaa väliaikaisia kalliimpia, välillä jopa yli 100 prossaa. Pian väliaikaiset kuitenkin yhdistetään normaaleihin osakkeisiin ja sittenpä kaikki ovat samanarvoisia. Tänään näköjään yrittäneet vähän kiriä nuo väliaikaiset, mutta eivätpä kovin lähelle pääse vielä. Varmaan joka päivä keskimäärin tulevat lähemmäksi toisiaan, paitsi että en enää osaa odottaa juurikaan loogisuutta hinnoittelussa .
Uusi analyysin päivitys muuten tullut. Arvostus laskettu 0,5 euroa, joka toki “vanhaa rahaa”, mutta tietenkin ristiriidassa pörssikurssin kanssa “vähän”.
Noista viime viikon TJn esityksistä mainitsisin siitä englannin kielisestä esityksestä sen haastatatteluosuuden lopussa. (Muuta osuutta en kuunnellutkaan siitä.) Siinä käsiteltiin osin samoja juttuja, mitä puhelimesakin juttelin Mikon kanssa.
Kertokaapas, kun en oikein ymmärrä tätä kurssia Nordnetissä (tämä on ensimmäinen merkintäoikeusanti, joka itseä koskettaa). Miksi vanhojen osakkeiden arvo tippui? Eihän tässä splittiä kuitenkaan tapahtunut? Eli olen ostanut osakkeita maaliskuussa hintaan 0,038x ja aiemmin kalliimmalla, mutta silti nyt Nordnet näyttää, että keskihintani on 0,01? Samoin, jos katsoo kurssihistoriaa, niin vaikkapa tuon maaliskuisen ostopäiväni keskihinta on 0,0097. Nyt Nordnet väittää, että Nextimin tuottoni on jotain +50%, vaikka todellisuudessa osakkeiden arvo on paljon vähemmän kuin olen niistä maksanut.
Voisiko joku ystävällisesti vääntää rautalangasta mitä tässä siis on tapahtunut? Liittyykö jotenkin siihen, että yhtiön osakkeiden määrä muuttuu, vai miksi tuo hankintahintani laski ja näennäistä tuottoa tulee? Jos nyt möisin osakkeeni, mitä verottaja sanoisi: olisinko voitolla vai tappiolla?? Ymmärrän siis sen, että kurssi on nyt mikä on, koska siitä ei makseta enempää, mutta minua askarruttaa tuo historiatiedon muuttuminen. Koska uusia ja vanhoja osakkeita ei ole vielä yhdistetty, ei kai voi liittyä siihenkään?
Kaivoin vanhoista viesteistä Nordnetin aspan vastauksen miksi näin käy. Varmasti selkeyttää asiaa paremmin, kuin miten itse osaisin selittää:
Osakeanneissa uusien ja vanhojen osakkeiden hankintahinta muodostuu samaksi, koska uudet osakkeet on saatu vanhojen perusteella.
Esimerkki hankintahinnan muodostumisesta:
Olet ostanut 1 osakkeen ennen antia 1,00 euron kurssiin
Annista olet saanut 4 uutta osaketta yhteishintaan 0,32 (4 x 0,08) euroa.
Sinulla on 5 osaketta, joilla on sama hankintahinta 0,264 (1,32 / 5)
Lainaus vero-ohjeista:
”Jos osakkeen perusteella merkitään tai saadaan uusia osakkeita 1.1.2005 tai sen jälkeen toimeenpannussa osakeannissa, merkinnän perusteena olevan osakkeen hankintameno ja merkityn osakkeen mahdollinen hankintameno jaetaan merkinnän perusteena olevalle osakkeelle ja merkitylle osakkeelle (tuloverolain 47 §:n 3 momentti). Hankintamenon jakaminen koskee milloin tahansa hankittuja osakkeita, jos osakeanti on tapahtunut 1.1.2005 tai sen jälkeen.
Maksullisen osakeannin johdosta merkinnän perusteena olevan osakkeen hankintamenon ja merkityn osakkeen hankintamenon yhteenlaskettu määrä jakautuu merkinnän perusteena olevalle osakkeelle ja uusmerkinnässä saadulle osakkeelle”