Jos sinun pitäisi valita yksi ainoa yhtiö, johon sijoittaisit kaiken omaisuutesi loppuelämäksesi (myös mahdolliselle seuraavalle sukupolvelle), mikä se olisi? Ja leikillisenä lisäyksenä vielä, että osinkoja tai vastaavia tuottoja saisi kyllä käyttää kuinka parhaaksi näkee, mutta pääasiassa omaisuus olisi vain tässä yhdessä yhtiössä.
Tämä on tietenkin hyvin hypoteettinen ajatusleikki, sillä hajautuksen suomaa ilmaista lounasta kannattaa todellisessa maailmassa hyödyntää. Ajatusleikki on kuitenkin hyödyllinen työkalu, sillä se pakottaa erottelemaan arvoa luovat ja aidosti kestäviä kilpailuetuja omaavat yhtiöt tavallisista yhtiöistä.
Analogiana toimii vanhan ajan patruuna, jonka omaisuus on sidottuna yhteen liiketoimintaan ja sen varaan rakentuu dynastia. Erinomaisena tosielämän esimerkkinä juuri tästä ovat Herlinit ja Kone. Tietenkään Kone ei aina ole ollut “dynastiayhtiö”, vaan se on muovautunut sellaiseksi usean sukupolven johtamana, mutta on se ollut tätä jo useamman vuosikymmenen ja todennäköisesti myös jatkossa. Toinen itsestään selvä esimerkki olisi naapurimaan Investor, mutta siinä hajautus sisältyy jo rakenteeseen, mikä tavallaan huijaa tämän ajatusleikin pääpointtia. Vastaesimerkkinä toimii bioteknologiayhtiöt, joissa lopputulema vuosikymmenien päästä on enemmän tai vähemmän binäärinen, minkä takia kaikkea omaisuuttaan ei mielellään sellaisiin sitoisi.
Lisäksi huomioitava, että tosielämässä ostohetken hinta/arvostus määrittää valtavasti kokonaistuottoja ja riskejä, joten yritetään jättää arvostusasiat hieman sivuun tässä pohdinnassa.
Omia kriteereitä ainoan osakkeeni valintaan:
1. Yhtiö toimii arvoketjussa, joka tyydyttää jotain ihmisten tai yhteiskunnan fundamentaalista tarvetta. Tällöin kysyntää samankaltaiselle ratkaisulle pitäisi löytyä myös vuosikymmenten päästä.
2. Yhtiö on ensimmäisessä kohdassa mainitussa arvoketjussa kriittinen toimija, minkä myötä se omaa vahvan hinnoitteluvoiman ketjun sisällä.
3. Toimialalla on kohtalaisia pääomantarpeita. Eli esimerkiksi fyysistä tuotantoa, sillä tämä luo kynnystä pienempien toimijoiden synnyttämälle kilpailun uhkalle. Eli mahdollisen uuden haastajan pitäisi investoida kohtalaisen massiivisesti, jotta voisi kilpailla edes jollain tasolla.
4. Toimiala ei saa olla todella pääomavaltainen. Osittain kumoaa kolmatta kohtaa ja nämä kaksi kriteeriä tasapainoilevatkin keskenään. Toimiala ei missään nimessä saa vaatia kroonisia jätti-investointeja kapasiteettiin tai ylipäätään kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Myös käyttöpääoman tarpeiden tulisi olla kohtalaisen matalia. Riskit lisäpääomituksien tarpeelle pitäisi olla minimissä.
5. Toimiala tai kilpailuympäristö ei saa olla maailman suurimpien joukossa, vaan sopivan kokoinen. Se ei myöskään saa tämän hetken teknologisen kehityksen keskipisteessä. Liian räikeät marginaalit ja volyymit houkuttelevat kilpailuun massiivisia pääomia. Massiiviset pääomien määrät ja teknologisen kehityksen kiihtyminen voi keikauttaa kilpailuaseman ympäri yllättävänkin lyhyessä ajassa, jolloin yhtiöni menettäisi asemansa vuosikymmenien kuluessa.
Nokian matkapuhelimet on tästä erinomainen esimerkki. 2000-luvun alussa sillä oli globaali markkinajohtajuus kuluttajamarkkinassa, teknologinen johtajuus sen hetken keskeisimmällä toimialalla ja aivan jäätävät volyymit. Kuitenkin juuri nuo valtavat volyymit ja marginaalit tekivät markkinasta niin houkuttelevan, että Apple tuli täysin alan ulkopuolelta yrittäen voittaa vain pienen osuuden kokonaismarkkinasta. Mutta kävikin niin, että iPhone ei vain ottanut siivua olemassa olevasta kakusta vaan muovasi koko toimialan uudelleen. Syntyi kokonaan uusi ekosysteemi sovelluskauppoineen ja palveluineen, ja lopulta Apple kasvoi koko uudelleenmääritellyn alan suurimmaksi ja kauneimmaksi toimijaksi. Tällä hetkellä vastaavaa voisi nähdä esimerkiksi tekoälyyn liitännäisissä mikrosiruissa Marginaalit ovat huikeita ja volyymit valtavia, mikä tarkoittaa, että kärjistetysti jokainen huippuosaaja, pääomasijoittaja ja jopa monet valtiot keskittävät resurssinsa alalle kilpaillakseen palasta kakkua. On hyvin vaikea sanoa miltä ala ja sen toimijat näyttävät kymmenien vuosien päästä. Jonkinlaisena vastakkaisena esimerkkinä voisi nostaa Valmetin ja Andritzin. Kenenkään alan ulkopuolisen ei kannata alkaa käyttämään massiivisia määriä resursseja kilpaillakseen siellä jo toimivien erikoisosaajien kanssa. Markkinat ovat riittävän suuret tuottojen tekemiseksi, mutta tarpeeksi pienet jottei loputon pääoma löydä tietään sinne. Kilpailu tapahtuu olemassa olevien toimijoiden välillä ja alan innovaatiotkin syntyvät sisältäpäin. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Valmet tai Andritz tuottaisivat omistajilleen seuraavien vuosikymmenien aikana paremmin kuin monet mikrosirujen valmistajat, mutta riskit ovat tosiaan erilaisia.
Omassa pohdinnassa houkuttelevimmiksi valinnoiksi nousisi monta ruotsalaista konepajaa, Linde ja (hieman erilaisena vaihtoehtona) Ferrari. Ruotsalaisista konepajoista keskeisimpinä nousee Alfa Laval, Sandvik ja Atlas Copco. Vastaavan tyyppisistä myös brittiyhtiöt Rotork ja Spirax-Sarco olisivat mielenkiintoisia. Valintani saattaisi olla Sandvik, jos uskoisin että ilmastonmuutokseen liittyvien ratkaisuiden mukana kaivosteollisuudesta häviäisi syklisyyttä. Näin ei kuitenkaan varmaankaan tule olemaan ja kaipa jossain kohtaa pitää alkaa valmistaa laitteita sinne Marsiin, mikä herättää omat kysymyksensä liiketoiminnan rajoista. Toinen paljon pohtimani valinta olisi Alfa Laval, sillä elintarviketuotanto, vedenkäsittely, ja lääketeollisuus tarvitsevat Alfa Lavalin ratkaisuita myös tulevaisuudessa. Kuitenkin fossiiliseen energiantuotantoon liitännäiset ratkaisut varmasti kuihtuvat pois ajan kuluessa, mikä vaikeuttaa valintaa huomattavasti. Toki ratkaisuita tullaan hyödyntämään vielä pari vuosikymmentä, sillä energiasiirtymä tulee viemään aikaa. Yhtiöllä on siis hyvin aikaa mukautua ja tosielämässä sijoittaessa asia ei aiheuttaisi suurempaa pohdintaa. Kuitenkin suurin osa fyysisistä prosesseista on niin syvälle juurtuneita teollisuuden rakenteisiin, että esimerkiksi vedenkäsittelyyn tai elintarviketeollisuuden prosesseihin ole nähtävissä fundamentaalista muutosta. Fossiilisen energian postuminen on kuitenkin hyvin fundamentaalinen muutos vuosikymmenien aikana ja tietysti synnyttää pientä riskiä juuri ikiajoiksi tehtävälle valinnalle. Atlas Copcokin houkuttaisi kyllä kovasti ja siihen voisin yhtä hyvin päätyä. Ehkä valintani kuitenkin on Alfa Laval tyyppinen, mutta ilman mainittua huolenaihetta eli Spirax-Sarco. Höyryä tullaan käyttämään fyysisessä tuotannossa riippumatta energian lähteistä, minkä lisäksi asiakkaat toimivat ihmisten ja yhteiskunnan kannalta fundamentaalisesti tärkeillä aloilla. Laitteiston lisäksi asiakas maksaa palvelusta ja prosessien optimoinnista, joten vaihdon kustannukset ovat merkittäviä. Spiraxin arvolupaus on asiakkaalle kriittinen mutta kustannuksiltaan marginaalinen kokonaisuudessa, mikä tarkoittaa voimakasta hinnoitteluvoimaa arvoketjussa. Ehkä valintani ainoaksi osakkeekseni siis olisi Spirax-Sarco, jos osakkeen arvostus ei laittaisi kapuloita rattaisiin. Varmaan tosiaan se Atlas Copcokin aiheuttaisi suurta houkutusta, jos arvostus ei olisi sotkemassa hintatietoisen sijoittajan mieltä. Onneksi näin vaikeaa valintaa ei tarvitse kuitenkaan todellisessa elämässä tehdä.
