Lamor - Ympäristöratkaisuiden tuotteet ja palvelut

Lamorin rakentaman kierrätysmuovista uusioöljyä valmistavan konseptilaitoksen rakennustyöt Porvoon lähellä Kilpilahdessa ovat saavuttaneet uuden virstanpylvään, kun prosessilaitteiston mekaaniset asennustyöt on saatu päätökseen joulukuussa. Laitehyväksyntäviranomainen (TÜV Rheinland) on suorittanut vaadittavan asennustarkastuksen ja prosessilaitteiden toiminnalliset testit ovat jo pitkällä.

Matka jatkuu kohti viimeisiä viranomaistarkastuksia ja tuotannollista koeajoa

Parhaillaan Kilpilahden laitoksella tehdään viimeisiä kytkentöjä sekä valmistaudutaan edessä olevaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tarkastukseen.

Tukesin tarkastuksen jälkeen yhtiöllä tulee olemaan valmius aloittaa laitoksen tuotannollinen käyttöönotto varsinaisella kierrätyssyötemateriaalilla. Tuotannon ylösajon odotetaan aiemmin kerrotun mukaisesti alkavan vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Kilpilahden laitos on keskeinen osa Lamorin strategiaa kiertotalouden edistämiseksi sekä jatkuvan kannattavan liikevaihdon luomiseksi. Nyt viimeistelyä vailla oleva ensimmäinen tuotantolinja pystyy käsittelemään noin 10 000 tonnia muovijätettä vuodessa ja täyteen mittakaavaan päästyään laitos pystyy neljällä tuotantolinjalla kierrättämään 40 000 tonnia muovijätettä.

Lamorin muovin jälleenkäsittelylaitos Porvoon Kilpilahdessa on Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan pyrolyysiteknologiaa hyödyntävä laitoskokonaisuus, jossa kuluttajien muovijäte kuten elintarvikepakkaukset muutetaan sertifioiduksi kierrätysöljyksi. Lamorin ratkaisu tulee vähentämään fossiilisten tuontiraaka-aineiden tarvetta ja nostamaan kierrätysasteen uudelle tasolle: Kaikkien neljän tuotantolinjan valmistuessa laitos voi käsitellä vuosittain noin 40 000 tonnia muovia, mikä tulee nostamaan helposti Suomen kierrätysasteen yli EU:n 50 %:n EU-tavoitteen. Nyt ollaan vasta noin 30 %:n tasolla.

9 tykkäystä