Keskustelua välittäjistä

Annoin aikanaan palautetta, mutta silloin päättivät jatkaa vanhaa. Nyt täytyy kai taas laittaa, vaikka usko siihen, että muuttavat tätä on hyvin hatara. Silloin jaoin sijoitukseni jo niin, että rahastot on eri salkussa, jotta voin siirtää osakesalkut pois jos kuraa tarjoillaan. Nyt pitäisi sitten jotenkin päästä katsomaan, millainen näkymä muilla välittäjillä on tarjolla, ettei tule mentyä ojasta allikkoon… Ainakaan Nordealta en netistä löytänyt esittelyä, jossa näkisi, miltä käyttäminen itse asiassa näyttää ja tuntuu (esim. videopätkää).

Mitähän muita käypiä välittäjiä olisi tarjolla kotimaan kaupoille (joilta menisi suoraan tiedot verottajalle)? Muun pankit kuin Nordea taitaa olla poissuljettuja, koska en aio esim. OP:n asiakkaaksi, en niin välitä häkkyrämäisistä palvelumaksurakenteista, vaan arvostan selkeyttä ja suoraviivaisuutta. Omassa nykyisessä pankissani Aktiassa osakekauppa on ylihinnoiteltua.

1 tykkäys

Nordealla kai verkkopankin pitäisi muuttua tässä lähiaikoina. Tiedä tuleeko saman tyylinen kuin se mikälie investori, jota käytetään lähinnä mobiilissa.

1 tykkäys

Olen myös antanut nordnetille palautetta. On sama kun tuuleen huutelis

1 tykkäys

Itsekkin antanut palautetta nordnetille tuosta uudesta uudistuksesta. Ainakin mandatum traderin softaa voit kokeilla ilman tilin luontia, kun he käyttävät saxon softaa. Saxo bankin sivuilta vaan preview platform.

1 tykkäys

Kysyin jo vuonna 2017 Nordetista, että tuleehan myös uuteen verkkosovellukseen salkun sisältö ostoerittäin. Tämä on pakollinen ominaisuus yritysasiakkaille, jotka raportoivat salkun tuloksen samalla periaatteella kuin verottaja.

Ei ole tuota ominaisuutta uudesssa. Vanhassa vara parempi.

2 tykkäystä

Ei saa Nordnetin uudesta eikä vahasta palvelusta tiliotetta. Sekin tarvitaan kerran kuussa yritykselle. Lähettelävät sitä sitten sähköpostilla. Antiikkista.

Minulle tulee paperilla, kirjeenä, eipähän tartte tulostella :slight_smile:

Apua, jos ostoerittäin-näkymää ei tule! Verotusta myydessä huomioidessa on tosi tärkeää nähdä helposti, millä hinnalla ekat erät on ostettu!

Firmassa sähköinen kirjanpito. Paperit on sille myrkkyä :wink:

Nordnet on kyllä luvannut ostoerittäin-näkymän, mutta ei ole kertoneet milloin se tulee.

1 tykkäys

Vanhaan raporttiin pääsee: image

Nordealta voi ennakkotilata tilin jo nyt:

Ripeää toimintaa…

1 tykkäys

Voi hyvinkin olla, että kohta saadaan useampiakin avauksia osakesäästötilin osalta. Pankit ovat olleet suhteellisen hiljaa aiheesta, mutta rakenteeltaanhan (verotus, max 1 tili/hlö jne) osakesäästötili on sellainen, että kovin kilpailu käydään heti alussa. Vaikea uskoa, että kun tilin on johonkin avattu, sitä lähdettäisiin kovin heppoisin perustein vaihtamaan toiseen paikkaan. Sulkemisesta lankeaisi veroseuraamukset ja se söisi helposti siitä saatavan hyödyn pois, etenkin kun aikaa on ehtinyt hieman kulua ja osakkeet ovat nousseet.

Itse varmaan tulen avaamaan osakesäästötilin, mutta sen suhteen ei ole kiirettä ja haluan perehtyä mahdollisimman monen tarjoajan hinnoitteluun sekä ehtoihin.

Edit: Tarkistin vielä niin koko osakesäästötilin siirto näyttäisi olevan mahdollista, mutta maksullista.

3 tykkäystä

Voiko osakesäästötilille siirtää vanhat osakkeet arvo-osuustililtä vai pitääkö ensin myydä osakkeet ja laittaa rahat käteisenä?

Osakkeita ei voi siirtää osakesäästötilille.

3 tykkäystä

Myydä pitää kaikkine veroseuraamuksineen, toisaalta taas kevään osingot verovapaita, joka houkuttaa. Osinkoja tosin käsitellään normaalin pääomaveron 30% mukaan, kun aikanaan rahaa tililtä nostat eli ei ole sitä verovapaata 15% osuutta, jolloin vero asettuisi 25,5%.

1 tykkäys

On kyllä huima tämä ero pankeissa että Nordealta voit tilata osakesäästötilin jo nyt, mutta OP:lla ei ole mitään tietoa asian aikataulusta🤔

1 tykkäys

OP kai aikoo yhdistää tiliin analyytikoiden palvelut ja harkitse sopivaa pakettimaksua. Perusteena se, että osakesäästötilin avaavat ihmiset eivät itse viitsi tutkia yhtiöitä. Mielestäni vain OP:n analyytikoiden “track record” ei ole päätähuimaava :slight_smile:

4 tykkäystä

Niinpä tietenkin, joka tarkoittaa sitä,että OP:n osakesäästötili ei varmasti tule olemaan edullisin.

Tästä osakesäästötilistä on oma ketju. Kannattaa tutustua ennen kuin katuu …

Masse-setä, FA, selvä “ei” tässä vaiheessa osakesäästötilille