Entisenä spekulaattorina ja nykyisenä indeksisäästäjänä meinasin äsken retkahtaa, kun töissä on hiljaista ja Kempowerilla oli kurssiliiketä. Salkussa on limiittiä, niin helposti olisi pystynyt ottaa pientä treidiä aamun volassa. Oli sormi jo ostonapilla, mutta onneksi pystyin hillitä.
Koira tienasi itselleen juhla-aterian.
Eilen illalla lenkillä aloin selaamaan puhelinta kun koira jäi nuuskimaan jotain puskaa. Huomasin Kentsun negarin ja laitoin laput laitaan ~23€
Olisi muuten jäänyt varmuudella huomaamatta markkinan ollessa auki.
Saadaan muuten 1.9. kotikutoista inflaatiota aikaan kun yleinen alv nousee 24% → 25,5%. Sinänsä ihan hyvä hetki, kun muuten hintojen nousu on hiipunut olemattomaksi. Mutta saattaa olla, että tässä yhteydessä yritykset yrittävät tehdä viimeiset hinnannostolypsyt hetkeen. Nimittäin peruskuluttajaa on kiva jymäyttää nostamalla hintaa vähän yli alv nousun verran. Muusta en ole tietoinen, mutta rakas sähkönsiirtoyhtiö ilmoitti että nostaa samassa rytäkässä hintoja. Ansiokkaasti oli toki eritellyt että paljonko kororuksesta on verojen aiheuttamaa ja paljonko yhtiön omaa syytä. Luonnollisesti yhtiön oma nosto on suuruusluokalta hieman suurempi kuin verojen nousu. Kokonaiskustannus nousee sen 5%/kk.
Kaikkineen olettaisin, että loppuvuoden inflaatioluvut saattavat yllättää positiivisesti (eli kuluttajan negatiivisesti). Jännä nähdä, millaisilla kulutuspäätöksillä näivetetty suomikuluttaja ottaa tämän vastaan. Loppuvuosi tulee olemaan ainakin itselleni hankintojen osalta aika hiljaista aikaa joulua lukuunottamatta.
Eikös lomarahat maksella näin heinä-elokuulla,luulisi vähän noista tulevan buustia kotimarkkinoille.Itselle ja vaimolle tulee maanantaina lomarahat ja pikku remppaa ulkosaunalle suunnittelin ja ilmalämpöpumpulle pitää rakennella paikka keittiiöön,vaimon talolta hajosi pesukone tässä hiljan,sekin olisi listalla,maanantaille varasin autolle ajan kun pitää kaksi rengasta uusia.Kummasti löytyy rahareikiä aina kun saa jotain ekstraa,no talous pyörii kulutuksella.
Varmaan pienessä määrin auttaa, mutta kesää on jo melkoisesti takana eikä ole näkynyt ainakaan Keskolla. Tai sitten on ja ilman niitä tiputus olisi ollut isompi.
Pienessä osassa firmoja maksetaan kaikki lomarahat touko- tai kesäkuussa massana. Varmaan valtaosassa firmoja maksetaan juuri ennen lomaa (olipa se milloin vain), joten heinäkuu on lie viimeinen “iso” kuukausi sen suhteen. Syyskuussa lomaillaan oletettavasti vähiten toukokuun ohella kesälomakauden lomista.
Mutta lomarahavapaiden hiljalleen yleistyessä lomarahojakin tultaneen maksamaan vähemmän vuosi vuodelta.
Työnantajat maksavat lomarahat eri aikoihin. Omani maksaa kaikki kerran vuodessa kesäkuussa, mutta lähipiirissäni on ihmisiä jotka saavat lomarahansa kun pitävät lomiaan, oli se sitten vaikka lokakuussa.
En osaa sanoa kumpi on yleisempi tapa.
On muuten jännää, että maanantaina tulevat lomarahat ovat itselle työuran ensimmäiset. Edellisessä paikassa työehtosoppariin ei sallaisia oltu sisällytetty, mutta kesäloma pituudellaan kyllä korvasi puutetta. Rahat on ennakkoon kiinnitetty jo pariin airbnb varaukseen. Eli lähinnä lyhentelen luottokorttivelan nolliin tuolla. Sekin on toki oma tarinansa kun luottokorttiin liitetyn matkavakuutuksen aktivoidakseen tulee matkan kustannuksista olla yli 50 % maksettuna luottokortilla.
Nyt kun Yhdysvalloissa sekä demokraateilla, että republikaaneilla on kansallinen ongelma ehdokkaansa kanssa, miten olisi musta hevonen? Hänellä on kokemusta, yhdet pressanvaalit jo takana. Hän tuntee talouden ja osakemarkkinat, saa siis Republikaanien äänet. Hän on Bideniä nuorempi, karismaattisempi ja osaa yhdistää inden foorumin, joten demokraattien leiri ei voi häntä myöskään vastustaa.
Laitetaan @Verneri_Pulkkinen Itsenäisenä ehdokkaana ensimmäisellä lennolla Washingtoniin. ?
Kyllä, USA ja maailma tarvitsee häntä enemmän kuin Inden foorumi
Ei, häntä ei saa luovuttaa USA:aan, sen kieltää jos ihmisoikeussopimuksetkin
Tuli privana pyyntö, että jos vastailee jossain ketjuissa viesteihin, jossa käsitellään eri yhtiöitä, niin mainittaisiin ainakin yhtiö kyseisessä viestissä, josta puhutaan. Joskus on esimerkiksi vastattu viestiin, vaikka paljon ylempänä olevaan vanhempaan viestiin ja välissä on käsitelty eri yhtiöitä, niin näissä tapauksissa yhtiön mainitseminen voisi olla hyvä juttu. Toki jos klikkaa tätä alla olevaa viestin oikeassa yläkulmassa olevaa painiketta, niin näkee mihin viestiin on vastattu:
Tosin tähän asiaan varmaan usein auttaisi viestin lainaustoiminnon käyttö, niin lukija näkee heti millaiseen viestiin on vastattu:
Menee weighted averagen mukaan. Minulla on 70€ OmaSP positio, joka laskee yhtä paljon vuoden tuottoa kuin salkun suurin. Vain euromäärällä on merkitystä.