@Denny. Älä huolestu toveri, ymmärrämme kyllä. Naiskauneus on ihailtavaa missä tahansa, eritoten synnytyssalissa, muistamme Matti Nykästä; ainahan se on mielessä.
tarkoitin että kilpailu tekoälystä/robotiikasta tarvitsee valtavat määrän sähköä ja vettä niin Kiina on tässä kisassa hurjasti edellä muita maita koska rakentavat valtavia voimaloita isolla vauhdilla.
Täytyy tässä muistuttaa että Japanin julkisesta velasta 88% on kotimaisessa omistuksessa. Japanin keskuspankki omistaa karkeasti puolet ja suurimman osan lopuista japanilaiset vakuutusyhtiöt ja liikepankit. Tämä samainen velka on myös omassa valuutassa.
Voin olla väärässä, mutta eikö Suomeen olla rakennettu datakeskuksia nimenomaan halvan energian ja tietoturvallisen ympäristön takia. Jos Tik Tok pelottaa tietoturvallisuuden takia , niin miten on kokonaisten keskusten laita. Kiinalaisia itseään asia ei häiritse, muita toimijoita kylläkin.
Toki täysin huumorilla oman kommenttini heitin, mutta tässä sitä taustalla ollutta pohdintaa oli mukana. Jos Suomen avotaloudessa velka on ulkomaan valuutassa ja säästöt kansalaisilla jonkun kolmannen maan valuutassa, pitkällä aikavälillä luotetaaan paljon olojen vakauteen.
Valtiolla on toki väkivaltamonopoli kansalaisiaan kohtaan, mutta jossain kohtaa tuota velan rakennetta pitää alkaa tarkastelemaan, ja mitkä ne välineet siinä kohtaa ovat herättää kysymysmerkkejä. Keskimääräinen Säntillinen Suomalainen () tuskin tulee hyväksymään Kreikkalaisen tasoista himmeliä valtion puolelta, vaikka teoriassa latua olisi vielä auki Japanin esimerkin mukaisesti, ja ylikin.
(EDIT: Jos tuo velanotto olisi investointeja varten otettua velkaa, se olisi helpompi hyväksyä. Mutta syömävelkaan ja hankehumppaan tätä rahaa hyvin paljon on käytetty.)
Jos/kun jossain kohtaa** ennen tuota 200% tasoa, tuota säästö/velka jakoa ruuvataan, niin mielelläni kuulisin muiltakin mielipiteitä mikä se mekanismi tässä kohtaa olisi. Pääomaverotuspuolue, tai maastapoistumisverotuspuolue, tuskin on sitä mitä ainakaan täällä halutaan. Pakolliset valtionobligaatiot?
_ ** Pitkällä aikavälillä kaikki ollaan (onneksi) kuolleita, mutta pelkään että ehdin elää vielä liian pitkään että näen vähintäänkin 150% ylityksen.
Kyllähän Suomi on hyvä kohde rakentaa näitä keskuksia kun täällä on vakaa ja melko edullinen sähkö, runsaasti puhdasta vettä, viileä ilmasto ja tietenki EU vaatii säännöillään että täällä pitää olla osa datakeskuksista.
Kun puhutaan tekoälyn/robotiikan kilpajuoksusta niin kyllä Kiina on vahvoilla näissä.
Nyt on aikoihin eletty, kun foorumilla jo pari on tunnustanut ostaneensa Nokiaa. Tästäkö seuraava fomo ja Nokia nousuun? Ja omistan Nokiaa ihan tukevan kasan, että siksi kiinnitti huomion, kun hylkiö alkaa olla kohta salonkikelpoinen.
Joo, mutta Japanin velka on kokolailla pitkälti kotimaista. Eikös tämä kuitenkin helpota heikäläisen valtion tilannetta aika paljon, kun pystyvät vaikkapa verottamalla ottamaan tilanteen haltuun?
Saa olla kyllä aikamoinen fomo, että tuon mammutin kurssi liikahtaa ylös. Ei auttanut edes koronan jälkeinen jenkkien nokiameemeily kuin hetkeksi. Meinas nousta, mutta johto ampui alas senkin perusteettomana ja kiellettiinkö jopa ostot jotenkin? Näin muistelen. Funda pitää olla kunnossa ja senkin tosi kovassa iskussa että tämä liikkuu merkitsevästi (ylös).
Tosin ei se minuakaan haittaisi jos rimpuillaan ylös.
Vaikka Trump moittii Eurooppaa julkisesti vain tuulienergiasta, lienee syytä vetää johtopäätös, että kyse on kaiken sen vastustamisesta, joka on vahingoksi USA:n fossiilisen energian myynnille. Kenen viiniä juot, sen lauluja laulat.
Onneksi markkinatalous toimii ja uusiutuva energia on kiitos teknologisen edistyksen jo nyt liiketaloudellisesti kannattavaa ja suurelta osin kannattavinta. Tuulivoima on sitä jo nyt, mutta näin ei olisi, jos alkuvuosikymmeninä ei olisi kehitystä ohjattu julkisen tuen muodossa.
Ehkä Nesteen syvä kyykky on selitettävissä tässä viitekehyksessä? Nesteellä on oma lokeronsa vihreässä siirtymässä ja vasta nyt ESG-krapulasta toivuttaessa ymmärretään, että toimintaympäristön muutos ei pitkäksi ajaksi häiriinny yhden globaalin öykkärin toimista. Mr.
markkina kyllä päihittää kaiken maailman rumpit ja jos on tarpeen, julkisella poliittisesti päätetyllä tuella. Suurin globaali ongelma kun ei ole valtionpäämiesten oikut, vaan ilmastonmuutos.
Onko kellekään osunut koskaan kohdalle yritysostotiedotetta, jossa myyntikohteen hallitus suosittelee omistajilleen tarjousta, joka on 1 % alle edellisen päätöskurssin, ja 3 % alle kilpailevan ja voimassa olevan tarjouksen, jonka tekijän kanssa myyjäyhtiö ei ole suostunut edes keskustelemaan?
On ollut melkoinen kokemus seurata keskustelua tästä saagasta Fintwitterissä siitä lähtien, kun Strathcona teki tarjouksen MEG:stä toukokuussa (korvaus 0,62 osaketta + 4,1 CAD käteistä / osake, tekohetkellä n. 22 CAD ja tällä hetkellä reilu 28 CAD). MEG:n omistajakunta, olkoonkin yksityissijoittajista koostuva joukko, vastusti koko ideaa täydestä sydämestään, haukkui kaiken Strathconaan liittyvän paskalaatuiseksi, ja arvottivat oman laatubisneksensä selvästi alati kasvanutta tarjousvastiketta korkeammaksi. Noh, nyt MEG:n sijoittajille tarjotaan tällaista lopputulosta - enemmän käteistä kuin Strathconan diilissä, mutta kokonaissumma jää alemmaksi.
Adam Waterous, Strathconan toimitusjohtaja, on ilmeisesti antanut lausuntonsa tilanteeseen liittyen. Joku saattaa tulkita tämän pyyhkeen heittämisenä kehään, mutta mene ja tiedä. Viesti on joka tapauksessa varsin selvä.
“Hats off to Cenovus for preying on a weak board which owns almost no shares in the business and clearly adopted an ‘anybody but Strathcona’ view as a result of Strathcona putting the company in play,” Waterous said in a statement. “I am sure Cenovus felt that negotiating with MEG’s board was like taking candy from a baby.”
Oli alusta asti päivänselvää, että MEG:n johto olisi mielummin pysynyt itsenäisenä, nostanut palkkansa, ja jatkanut status quota. Nyt suunnitelmiin tuli muutos, ja osakkeenomistajien paras uhrattiin kyllä melko brutaalin näköisellä tavalla omien kasvojen säilyttämiseksi. Jokin diili oli saatava, jotta sijoittajat eivät kyselisi täydestä haluttomuudesta neuvotella ehdoista Strathconan kanssa. Minä sen sijaan kysyisin pääomistajien roolissa, että miten vitussa omistamani yhtiön johtoryhmä ei maksimoi osakkeitteni arvoa parhaan kykynsä mukaisesti. Mutta ehkä olenkin vain erilainen ajattelija.
(tarkennus äskeiseen: jos olet ikinä tilanteessa, jossa kyseenalaistat omistamasi yhtiön johdon kykyä maksimoida omistaja-arvoa, ei kannata kysellä mitään. Myyminen on helpompaa.)
Tiedotetta lukiessani mieleen juolahti loistava vastaesimerkki meidän kotihärmästämme. Paasikivet ja Oras Invest ovat lähihistoriassa näyttäneet kaksi kertaa, miten hyvistä omaisuuseristä nyhdetään tarjouskilvassa irti kaikki, mitä järkevästi on otettavissa. Sekä Tikkurilan että Uponorin omistajat saivat kelpo korvauksen, ja siitä on kiittäminen yhtiöiden johdon lisäksi epäilemättä myös firmojen omistajakuntia, jotka pääomistajansa johdolla osaavat vaatia oikeita asioita. MEG:n kohdalla sekä johto että omistajat ovat toistaiseksi tulleet nelossijalle vertailussa Strathconan ja Cenovuksen vastineittensa kanssa.
Nähtäväksi jää, että taikooko jokin saagan osapuolista uuden tarjouksen pöytään. Mutta kävi miten kävi, niin MEG:n itsenäiselle matkalle on tulossa päätös - kädenlämpöinen, mutta päätös kuitenkin.
Sitä kutsutaan MAARISKIKSI, kun sijoittaa johonkin riskaabeliin poliittisesti epävakaaseen maahan, vaikkei olisikaan varsinainen banaanitasavalta, jonka lainsäädäntö ei takaa sijoittajalle samaa, kuin Suomen Osakeyhtiölain 1 luvun 5 pykälä?
Oletko tutustunut kyseisen maan lainsäädäntöön, sen toteutukseen sekä kyseisen yhtiön yhtiöjärjestykseen?
Jos et, arvannet, miksei “yhtiön toiminnan tarkoituksena ole tuottaa voittoa osakkeenomistajille”, ja mitä tarkoittaa “jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.” Lainaukset OYL 1, 5.
Reilun pelin harha tulee suomaisille kalliiksi, kun ei ne muualla toimikaan samalla tavalla, kuin me haluttaisiin. Ihan epistä.