Kinnusta ja Juvaa piestään taas kuin vierasta sikaa. Buffettilla oli muuten teknokuplan pyörteissä 50 vuoden kelvollinen träkki, mutta koska hänellä ei ollu silloin Tescoa ja kumppaneita salkussa, häntä pilkattiin aikansa eläneeksi fossiiliksi ja se sattui parkkiintunuttakin miestä.
Finanssimaailmassa on vaikeaa pysyä järjissään. Kaikissa mahdollisissa tilanteissa löytyy porukkaa jotka ovat edellisen vuoden aikana onnistuneet maagisesti ja tulevat kertomaan miten homma toimii. Huipulla todetaan miten oli helppo nähdä että on oltava all in oikeissa osakkeissa; romahduksissa jengi on mystisesti osannut olla käteisessä. Nekin jotka viime dipissä myivät, muistavat jälkikäteen sen olleenkin herkullinen ostopaikka. Pumppaajat piinaavat kaikissa tilanteissa suosikkifirmansa analyytikoita. Kuplissa golfkerholaiset vertailevat salkunhoitajiensa tuottoja ja kun laatumanageri on jäänyt jälkeen, hän saa kenkää. Ketään ei kiinnosta jos hän laskumarkkinassa enemmän kuin kompensoi tämän. Mukava torjuntavoitto -25% markkinan mennessä -40% ei näytä miltään, luuseri olit joka tapauksessa, miksi et poiminut niitä lappuja jotka uivat lohina ylös?
Finanssimaailmassa näkyvästi omilla kasvoilla toimiminen voi tuoda lihaisat leikkeet leivän päälle, mutta hintana on koiranvirka. Joskus mietin että tietävätkö kaikki kauppiksesta analyytikoiksi ja salkunhoitajiksi tulevat klopit ja flikat mihin ovat ryhtymässä. Ehkä kaiken tämän paineen lyöminen silmille vaikuttaa siihen miksi nuoresta polvesta ei enää verso elämää suurempia foorumipersoonia?
Kainuun eteläosissa on tehty havaintoja haavoittuneesta suurpedosta. Viranomaiset ovat kehoittaneet ihmisiä pysymään kaukana. Metsän siimeksessä Juha Kinnunen puristaa käden nyrkkiin.
”*It is not the critic who counts; not the man who points out how the strong man stumbles, or where the doer of deeds could have done them better. The credit belongs to the man who is actually in the arena, whose face is marred by dust and sweat and blood; who strives valiantly; who errs, who comes short again and again, because there is no effort without error and shortcoming; but who does actually strive to do the deeds; who knows great enthusiasms, the great devotions; who spends himself in a worthy cause; who at the best knows in the end the triumph of high achievement, and who at the worst, if he fails, at least fails while daring greatly, so that his place shall never be with those cold and timid souls who neither know victory nor defeat.*" – Theodore Roosevelt