Mitä modernia kerettiläisyyttä tämä on?! Setelikoneet laulamaan, tulos ylös riskit alas. En näe ongelmaa.
Haha, hieman ironista koska nimenomaan keskuspankkien ja valtioiden elvytyksen puute 20/30-luvun taitteen lamassa oli keskeisiä Hitlerin valtaannousun mahdollistavia tekijöitä.
Nyt on tehty ainakin tismalleen päinvastoin, onneksi. ![]()
(Vastaavasti Hitlerin talouspolitiikka lienee 30-luvun “onnistuneinta” elpymismielessä, joskin se oli kestämättömällä polulla 30-luvun loppuun mennessä: kehittyneen talouden resursseista on vaikea kestävästi laittaa asevarusteluun järjettömän suurta lohkoa. Hitler ottikin useasti yhteen Saksan keskuspankin Shachtin kanssa, joka ei halunnut lisätä keskuspankin tukea näihin toimiin. Shacht menetti luonnollisesti lopulta työnsä.)
Tuottopotentiaali viittaa ennemminkin maksimaaliseen saavutettavissa olevaan tuottoon. Tämä pätee varmaankin jossain määrin, mutta osuvampi termi on tuotto-odotus. Ja tuotto-odotus kyllä kasvaa kun otetaan lisää riskiä eli varianssi kasvaa. Sen takia myöskin @xlat viittaus rulettiin on mielestäni melko ontuva. Ruletissa voit panostamalla yksittäiseen numeroon vs. väriin lisätä varianssia, muttet tuotto-odotusta. Pörssissä voit lisätä varianssia, mutta samalla lisäät tuotto-odotusta, sillä jos pienemmällä varianssilla saisi saman tuotto-odotuksen kuin korkeammalla, markkinatoimijat korjaavat tämän hinnoitteluvirheen ostamalla pienemmän varianssin kohdetta ja myymällä korkean varianssin kohdetta.
Olet aivan oikeassa ja sinun sanavalintasi on parempi, mutta tätä juuri tarkoitin itsekin ![]()
Ai saakeli, taas viedään suomea maailman kartalle
onhan tuossa hyvää ironiaa
Atriaa rupesin etsimään Inden sivuilta, niin silmät meni hieman ristiin ![]()

Kauppalehti se on äärettömän tarkka ja huolellinen salamauutisoinnissaan:
Toivottavasti kukaan ei myynyt tuon salaman perusteella.
Siis Rumppi nousee, taas kerran, USA:n tähtitaivalle?
Masse-setä, FA, tulkinta on taitolaji …
Jokainen tulkitkoon tavallaan ![]()
Hyvää tekstiä.
Olisi paikallaa tarkastella joskus myös palstalla esiintyneitä muitakin momentumosakkeita kuin onnistuneita.
Ulkomuistista ainakin jossain topikeissa pyörineet GNUS (noin -80% huipusta), Nikola (-70%), jne… ja lisää on tulossa jonon jatkoksi, koko ajan “paremmissa” hinnoissa mm. vetykuplan osakkeet. Samanlaisia droppeja tulee nyt sitten viikossa, mitä hehkutettuja nousuja.
Allekirjoittanut on maksanut aikanaan kanssa oppirahoja trendiosakkeiden kanssa. Ja kuka tietää pääseekö omat uudet hypet, Hubspotit ja Datadogit tuohon listalle - joskin olen parhaani tehnyt niitä valikoidessa ja niihin perehtyessä.
Tämä sopinee tänne kahvihuoneen puolelle, kun ei ole kyse mistään vakavasta asiasta vaan enemmän kevyestä spekuloinnista (ja löyhästi liittyy aiempaan keskusteluun):
Lueskelin tässä Inderesin Vaisalan yhtiöpäivitystä, jossa nykyinen, nopeasti noussut osakekurssi on jo n. 33% tavoitehinnan yläpuolella. Mietin samalla toisen suomalaisen yhtiöni (Harvia) hurjaa kurssikehitystä viime aikoina (+152% vuodessa). Heitän tähän vain ilmaan ajatuksen, että onko näiden laatuyhtiöiden kursseihin tarttunut ns. “hypeä”? Ja miten muut laatuyhtiöt suhteutuvat näihin, onko laatuyhtiöiden kova nousu yleisempikin ilmiö? Sana on vapaa ![]()
Tämä on mielenkiintoista, että esimerkiksi Harvian kohdalla tällaista keskustelua käydään nyt. Miksei äskettäin kun kurssi oli 19,40€?
Jos ei sentään hypeä, niin onhan jo vuosia vallinnut ilmiö, missä pääomat etsii tuottoja menetettyjen korkotuottojen korvikkeeksi turvallisemmista osakkeista. Sijoittajat ikäänkuin vastentahtoisesti ostavat näitä korkopaperien korvikkeena. Laatuyhtiöistä on tullut myös huomattavasti suositumpia viime vuosina, kun sijoittajille on alkanut valkenemaan arvosijoitusten muuttuminen arvoloukuiksi. Varmasti hypelläkin on kyllä osansa joissain yhtiöissä.
Harvian kertoimia on nostanut myös yhtiön profiilin muutos tylsästä osinkomörnijästä kuumaksi kasvuyhtiöksi.
Niin, on kohtalaisen erikoista, että Trumpia puolustettaessa parjataan kuinka pitää “pysyä faktoissa” ![]()
Luovutan. Jos lukee vain jenkkien valtamedian sepustuksia tai niiden koto-copypastea niin lähtökohdat ovat sellaiset että ei ole mitään toivoa. Se että CNN sanoo että Trump on sanonut jotain ei vielä tarkoita juuri mitään. Mutta jatkakaa.
On hieman enemmän luottoa Ylen, BBC:n ja the Guardianin uutisointiin kuin sosiaalisen median alt right agitaattoreihin, kuten Trump:
Ja jos haluat jotain luotettavaa amerikkalaista uutisointia, niin vaihtoehtoja löytyy täältä:
Tässä lisäksi mielenkiintoinen tutkimus median luottamuksesta. Huomatkaa, että Suomessa luotetaan Portugalin ohella uutisiin eniten maailmassa:
Viimeisenä huomiona: mediaa lukiessa kannattaa ottaa huomioon omat ennakkoluulot. Etenkin vahvistusvinouma tulee esille omaa uutislähdettä valitessaan ja jokaisen median tarkoitus on saada lukijat palaamaan yhä uudelleen omalle julkaisukanavalleen, jossa sitä vahvistusvinoumaa voidaan hieroa vähän lisää. Jos ei löydy lähdekritiikkiä omasta takaa, niin kannattaa varmaan valita se media omaksi uutislähteeksi, minkä muutkin ovat hyväksi katsoneet.
Mielenkiintoista keskustelua rakennustoimialasta ja rakentamisesta. Juha Virtasen vieraana Rakennusteollisuus ry:n Kim Kaskiaro ja Inderesin Olli Koponen ![]()


