Omasta mielestäni Inderesillä on oikeasti kauaskantoista kehittämistä ja kokeilukulttuuria. Harvassa firmassa samalla vitsaillaan ja otetaan näin tosissaan konkurssin viivästäminen Tottakai kulttuuri ja kokeilut ovat erilaisia kuin vaikkapa 4 vuotta sitten kun itse tulin taloon, mutta mielestäni kokeilujen skaala ja kansainvälisyys ovat muuttuneet parempaan suuntaan tänä aikana. Ennen kokeiltiin pienempiä paikallisia ratkaisuja, nyt uskalletaan katsoa jo vähän isommin maarajojen yli.
Tuo tekoälyavusteisen analyysiprosessin ja tuotteiden kehittäminen olivat aiheita, joita jo suunnittelimme ja tutkimme ennen projektia. Tuolla 6kk projektisoinnilla oli mahdollista saada ulkoista tukea ja tätä kautta boostia tutkimukseen. En siis ole yhtään huolissani, että projektin loputtua hanskat tippuisivat ja firma yhtäkkiä jotenkin taantuisi pois kokeiluista
Joo tämähän se haaste on, etenkin kun ottaa huomioon koodivelan ja eri järjestelmien ja datan luoman kompleksisuuden. Vahvistamme perustuksia tässä samalla kun rakennamme uutta, jotta saisimme mahdollisimman nopeasti ulos käyttäjille arvokkaita ratkaisuja. Hyvä että oot ratkaissut jo tuon oman tarpeen, voit sitten antaa meille paremmin palautetta kun tiedät miltä hyvä näyttää!
Mitä tulee persoonalliseen B2C infotainmentiin vs. B2B softaan, eivät ne mielestäni ole joko-tai-aiheita. Meillä on jo nyt useita eri tiimejä täynnä ammattilaisia, joista osa palvelee enemmän B2C-tarpeita ja toiset B2B:tä. Sehän tällaisessa alustaliiketoiminnassa on mageeta, että saamme tasapainotella eri puolien tarpeiden ja mahdollisuuksien kanssa. Meidän tiimi pyrkii tässä mahdollistamaan sujuvan informaation ja interaktioiden soljumisen eri toimijoiden välillä, oli se sitten Vernerin persoonallista pohdintaa Suomen taloudesta, Fransin Witted-kommentteja tai Verven CMD:tä