Huhtamäki - Paketoi pöperöt ja pirtelöt

Hei. Olen itse pohtinut myös tätä “alamäen” syytä. Yhtenä vaihtoehtona olen miettinyt EU:n uutta pakkaus- ja pakkausjäteasetusta, jossa yhtenä asiana on siirtyminen kertakäyttöpakkauksista uudelleenkäytettäviinpakkauksiin. Asetus on jo astunut voimaan ja siirtymäkausi päättyy tulevan vuoden syksyllä. Vaikka asetus onkin painottunut muovisten pakkauksien vähentämiseen ja minimoimaan niiden roolia markkinoilla, on sinne asetettu tavoitteita myös takeaway elintarvikkeiden osalta siirtymisestä ns. uudelleenkäytettäviin eli useamman kerran käytettäviin pakkauksiin. Pari asiaa uudesta direktiivistä “Kuluttajilla olisi aina oltava mahdollisuus ostaa mukaan otettavia elintarvikkeita ja juomia uudelleenkäytettäviin pakkauksiin tai omiin astioihin vähintään yhtä suotuisin ehdoin kuin kertakäyttöpakkauksissa tarjottavia elintarvikkeita ja juomia” ja “Talouden toimijoiden, jotka myyvät mukaan otettavia elintarvikkeita tai juomia, olisi tarjottava kuluttajille vaihtoehto ostaa elintarvikkeet tai juomat omiin astioihin sekä vaihtoehto ostaa elintarvikkeita ja juomia uudelleenkäytettävissä pakkauksissa”. En tiedä kuinka paljon tämä tulee näkymään pakkausteollisuuden kilpailussa ja kysynnän kehittymisessä lähivuosina EU alueella.

Mielipiteitä?

9 tykkäystä