Foamit - Kiertotaloutta edistämässä

Tässä on Tommilta ennakkokommentit, kun Foamit julkaisee H2-tuloksensa perjantaina 13.2. :slight_smile:

Odotamme yhtiön loppuvuoden kehityksen olleen alkuvuotta vahvempaa kasvussa olleen tilauskannan siivittämänä. Kiinnostuksen kohteena raportilla ovat ohjeistus, tilauskannan kehitys sekä osinkotaso, joka mielestämme antaa osviittaa strategian toteutukseen tarvittavan pääoman määrästä lähivuosina. Muutimme ennusteemme IFRS-muotoisiksi, minkä lisäksi ennustemuutokset olivat hienosäätöä. Lähivuosien kireän arvostuskuvan vuoksi tuotto-riskisuhde säilyy vaisuna, joten toistamme Vähennä-suosituksen ja tarkastamme tavoitehintamme 0,90 euroon (aik. 0,85 euroa).

2 tykkäystä

Moro, hyviä kysymyksiä!

Onko kaupunki omistajana samankaltainen kuin valtio?

Oulun kaupunni on tässä yhteydessä mielestäni erilainen omistaja kuin valtio. Valtion omistukset ovat lähtökohtaisesti strategisia: valtion intressi on pitää suomalainen lentoyhtiö ja suomalainen energiayhtiö suomalaisessa omistuksessa. Tähän liittyy muitakin kuin suoranaisesti taloudellisia intressejä.

Oulu on lisäksi luokitellut omistuksensa Foamitissa ei-strategiseksi. Siten siitä ollaan valmiita luopumaan hinnan ollessa toivottu, ja omistusta ajatellaan lähtökohtaisesti omistaja-arvon luomisen näkökulmasta. Toki tällä omistajalla on myös muut intressit ehkä muunlaista omistajaa korkeammalla prioriteettilistalla (alueellinen elinvoima, ympäristötekijät). Näiden puolesta puhuu Foamitin kiertotalouteen painottuva strategia sekä omistus Nordic Option -pääomasijoitusrahastossa, joka kuvailee itseään seuraavasti:

“Olemme osakeyhtiömuotoinen pääomasijoitusrahasto, joka kohdistaa sijoituksensa pieniin ja keskisuuriin kasvuvaiheen yrityksiin ensisijaisesti Pohjois-Suomen alueella. Etsimme sijoituskohteiksi yhtiöitä, joilla on hyvä todennettu kasvu ja merkittävät kasvunäkymät.”

Ennustamme poistojen kasvavan tilikaudella 2025 tehtyjen investointien myötä reiluun 5 MEUR:oon. Meidän 2028 ennusteilla 56 MEUR:n liikevaihto ja 16 %:n käyttökate kääntyisi noin 7 %:n liikevoitto/EBITA-marginaaliksi.

Investointitahdin odotamme olevan tätä maltillisempi (reilun 4 MEUR vuosittain). Siten odotamme rahavirran olevan hieman parempaa kuin mitä liikevoitto tai EBITA antaisivat ymmärtää. Tämä voisi puoltaa käyttökatteen käyttämistä taloudellisena tavoitteena. Tämän tarkemmin en osaa yhtiön valintaa tämän suhteen taustoittaa, mutta laitetaan kysymyslistalle.

50 %:n myyntikate-% on hyvä taso rakennustuoteyhtiölle. LapWallin myyntikate on pyörinyt 40 %:n kieppeillä viime vuosina. LapWall puolestaan kirii eron kiinni matalalla muulla kustannusrakenteella, sekä selvästi pienemmällä taseella, mikä on nostanut LapWallin pääoman tuoton eri tasolle Foamitiin verrattuna (2025 LapWall ROIC yli 15 %:n keskiarvo viime vuosina ja Foamitilla alle 5 %, vaikka normalisoitua tasoa on rakennemuutosten vuoksi hieman vaikea laskea).

Yleisesti taloudellisten tavoitteiden realistisuudesta: orgaanisesti lähelle 100 MEUR:a yhtiöllä ei nähdäkseni ole asiaa, eli liikevaihtotavoitteen saavuttaminen vaatii yritysostoja. Suoranaisia esteitä marginaaliparannukselle en näe, mutta positiivisiin marginaaliajureihin näkyvyys on toistaiseksi vielä melko vähäinen.

4 tykkäystä

Tommi haastatteli Foamitin H2-rapsan tiimoilta yhtiön toimitusjohtajaa Erja Sankaria :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:14 Koko vuoden sekä H2:n pääkohdat
01:55 Ajurit liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksen taustalla
04:17 Tilaus- ja tarjouskanta
05:46 Näkymät vuoteen 2026
06:57 Aiesopimus Reilingin kanssa
08:03 Kustannusrakenne
10:05 Osinkoehdotus ja investoinnit

2 tykkäystä

Tässä on Tommilta yhtiörapsa H2:n jälkeen :slight_smile:

Liikevaihdon ennustealituksesta huolimatta Foamitin tilinpäätöstiedote kääntyi odotuksiimme nähden positiivisen puolelle tilauskannan ja kannattavuuden kehityttyä odotuksiamme paremmin. Näitä tekijöitä heijastellen tulosennusteemme nousivat aavistuksen. Yhtiön lähivuosien investointien tukemaa hyvää tuloskasvu-uraa on arviomme mukaan hinnoiteltu osakkeeseen tasapainoisesti.

Rapsasta lainattua:

Taseessa on edelleen tulivoimaa investointeihin

Tase heikkeni vuoden aikana merkittävästi investointien myötä: vuoden 2024 lopun 10,2 MEUR:n nettokassasta siirryttiin 7,8 MEUR:n nettovelkaan. Nettovelka/käyttökate asettui kuitenkin 1,3x:ään, mikä on hallittavalla tasolla, ja omavaraisuusaste 62 % on edelleen vahva. Tällä taseasemalla yhtiöllä on arviomme mukaan noin 10 MEUR:n edestä tulivoimaa kasvustrategian mukaisiin investointeihin, joista seuraavana listalla on vuoden 2025 lopulla tiedotettu Reiling/Veriso –järjestely.

2 tykkäystä

Ville Arffman on kirjoitellut analyysinsa Foamitista Q4:n jälkeen. :slight_smile:

Foamit odottaa rakentamisen suhdanteen jatkuvan haastavana myös vuonna 2026. Talonrakennusmarkkina ei yhtiön mukaan ole osoittanut merkkejä elpymisestä. Infrarakentamisen markkinatilanne vaikuttaa yhtiön mukaan positiivisemmalta ja kasvupotentiaalia omaavalta. Vaikka Foamit ei antanut tulosohjeistusta, vaikuttaa lyhyen aikavälin kysyntänäkymä kohtuullisen hyvältä vahvistuneiden tilaus- ja tarjouskannan myötä (tilauskanta +28,0 prosenttia, tarjouskanta +21,1 prosenttia).


Huom.

IR-seuranta on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.