Fiskars - Kannattavuusoptimointi ja transformaatiotarina?

Olen viime aikoina pohtinut Fiskarsia, jota ei ole hetkeen juuri käsitelty foorumeilla (tulosrapsaa lyhyesti lukuunottamatta), enkä itsekään ollut pitkään aikaa yhtiötä seurannut. Yhtiö on selvästi kuluttajasyklin pohjilla. USA:ssa ja Euroopassa kysyntä on ollut heikkoa ja kanavien varastojen purku on painanut volyymeja ja marginaaleja. Tässä mielessä huonot uutiset ovat jo hyvin tiedossa.

Itselleni keskeinen kysymys ei ole niinkään se, lähteekö USA:ssa kulutus voimakkaaseen kasvuun, sillä siihen on vaikea uskoa nykyisessä poliittisessa ja taloudellisessa epävarmuudessa vaan riittääkö pelkkä normalisoituminen. Fiskars ei mielestäni tarvitse uutta kulutusbuumia, vaan sen, että ostorytmi ja varastotasot palaavat normaaliksi. Brändit eivät ole rikki, eikä kyse ole hintakilpailusta halpasegmentissä.

Toisaalta riskejä ei voi sivuuttaa. Jos kuluttajakysyntä, etenkin USA:ssa, jää pysyvästi heikoksi tai heikkenee vielä, voi elpyminen venyä pitkälle. Fiskars ei ole defensiivinen yhtiö, vaan selkeä elpymisbetti, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Mielenkiintoista olisi kuulla, miten muut näkevät tämän. Onko Fiskars nykyhinnoilla enemmän mahdollisuus vai ansa? Ja mikä paino USA:n kehitykselle teidän mielestänne kuuluu tässä casessa?

5 tykkäystä