Tässä on parin vuoden takaa ihan älyttömän mielenkiintoinen artikkeli varainhoidosta käytännössä. Suursijoittaja Antero Asunmaa oli vähällä pilata välit vanhempiinsa epäonnisella sijoituksella – ”Otin tappion kiinni isolla riskillä” | Arvopaperi
Kyseessä siis varainhoidon näkökulmasta huippuvarakkaasta asiakkaasta, jonka eteen joka ikinen varainhoitoja rullaa punaisen maton jo tarinan alkoaikoina 80-luvulla. 
Ensimmäinen mielenkiintoinen havainto kertoo varainhoitomarkkinan muutoksesta. Tuo 80-luvun “varainhoito” muistuttaa enemmän nykypäivän Kauppalehden sijoitusvinkkejä. Pitkälle on tuoltu noista ajoista.
Monesti myös sijoittamiseen ja varainhoitoon liittyy illuusio, että kaikki fiksut sijoittajat toimivat aina rahoitusteorian mukaisesti, tehden vain optimaalisia päätöksiä. Yleensä nämä tiivistyvät kommentteihin tyyppiä: “kuka fiksu sijoittaja nyt haluaisi ostaa tuotetta X tai Y? tai “miksi kukaan maksaa varainhoidosta, kun voi sijoittaa indekseihin?".
Noh, tässä erittäin varakas sijoittaja ja yksi UB:n pääomistajista kehuu avoimeisti strukturoituja indeksilainoja! Tässä turha syyttää, että varainhoitaja vetäisi höplästä, vaan kysymys on sijoittajan halusta sijoittaa näihin.
Aiempaan teemaan liittyen, tässä ei puhuta mistään indeksin voittamisista, vaan kehutaan varainhoitajaa tasaisesta tuotosta ja ideoiden sparrailusta (toki UB:n pääomistajalla tässä insentiivi kehua UB:tä).
Summa summarum, hyvä muistutus että varainhoito on palveluliiketoimintaa ja ihmisten kokema arvo palvelusta on hyvin tapauskohtaista 