Tämä on itse asiassa hyvä kysymys ja siihen on muutama syy. Ukrainan droonit alkavat olla sellaisia ensimmäisen sukupolven sotadrooneja - aiemmat viritykset tehtiin autotalleissa ja kellareissa kuka milläkin saatavana olevalla kaupallisella droonimallilla - jotka on saatu suunnilleen koherentiksi designiksi ja tiettyihin parametreihin sopivaksi ja voidaan massatuottaa samanlaisina eri paikoissa. Ne eivät ole vielä sellaisia hienostuneita vehkeitä, joiden ominaisuuksia on hinkattu viimeiseen saakka labroissa ja testilennoilla.
En nyt löydä sitä artikkelia, mutta eilen luin yhden Ukrainalaisen sotilaan kertomuksia, mitä heidän drooneissa on ja mitä ei ole. Länsimaiset droonivalmistajat ovat käyneet joukoittain Ukrainassa esittelemässä hienoimpia tuotteitaan, kuten yksi tiedusteludroonin valmistaja kehui drooninsa tunnistavan tuhansia eri kohteita automaattisesti, mutta se ei vain koskaan päässyt tarpeeksi lähelle etulinjaa ollakseen hyödyksi. Toinen droonivalmistaja sanoi, että heidän drooninsa lentää 4 tuntia. Ukrainalainen sanoi, että hän tarvitsee droonin, joka lentää 22 minuuttia etulinjassa.
Ukraina kehittää drooniensa softan itse ja maan koko huomioon ottaen heillä on rajallinen määrä työvoimaa siihen tarkoitukseen, joten rintamalle menevissä drooneissa ei ole mitään sellaisia hienouksia, joita länsimaisista vuosia kehitetyistä laitteista löytyy. Ne on mallia QDOS, eli Quick and dirty operating system, jonnet lyhenteen tietää. Artikkelissa asiantuntija kertoo, että länsimaat eivät halunneet aluksi antaa omiaan (ei pelkästään drooneja) ja myöhemmin oli kaikenlaisia rajoituksia ja pelkoja, että laite jää vihollisen haltuun opiskeltavaksi. Lisäksi useimmat droonimallit eivät toimineet tosipaikassa aiotusti, joten kalliilla ostettu sinänsä hieno vehje saattoi olla täysin hyödytön. Ukraina kehitti omansa alusta saakka siksi kun oli pakko, ei siksi, että olisivat välttämättä halunneet. Taloudellisista, teknologisista ja tuotannollisista rajoitteista johtuen Ukraina on valinnut sen tien, että sitä tehdään, mikä toimii taistelukentällä ja mahdollisimman halvalla.
Ideana siis mahdollisimman halpa drooni, joka tekee tehtävänsä riittävän hyvin. Täydellisyyttä ei ole mahdollista hakea muuttuvassa ympäristössä, vaan he menevät sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei. Testaus on taistelukentällä muutamassa päivässä, palaute valmistajalla tunneissa. Kehityssykli on sellainen, mihin kukaan länsimainen valmistaja ei pysty vastaamaan. Uusien mallien kohdalla puhutaan twiikkausien suhteen tunneista tai päivistä ja mallien kohdalla viikoista, maksimissaan muutamasta kuukaudesta.
Jos nyt ostaa jotakin droonia varastoon, oli se kuinka priimaa hyvänsä tänä päivänä, se on kahden vuoden päästä yhtä kurantti kuin Bayraktarit tänä päivänä. Sodan alussa mahtavia, mutta niiden etu katosi nopeasti.
Droonisopimukset pitää tehdä liisausperiaatteella, jossa määrätyin välein päivitetään varasto uusimpaan malliin. Esimerkiksi seuraavasti:
Suomi (tai maa X) ostaa vaikka 10 000 droonia. Niitä toimitetaan vaikka 1000 kpl/kk. Kun 10 000 kpl on varastossa, Ukraina (tai kuka hyvänsä niitä toimittaa), hakee ensimmäisen 1000 kappaleen erän pois ja tuo uudet päivitetyt mallit. Seuraavassa kuussa vaihdetaan taas vanhin erä. Näin saadaan kiertävä varasto, jossa on aina uusimpia drooneja ja mikään ei ole liian vanhentunut (max 10kk). Toimittaja sitten kierrättää nämä droonit jälkimarkkinoille parhaaksi katsomallaan tavalla. Ukraina varmaan laittaisi rintamalle.
Tilaaja maksaa sitten näistä drooneista vaikka 3% arvosta/kk/kpl liisausmaksua ja jos joku tuhoutuu, lunastaa sen droonin jäännösarvolla.
Tämä olisi erittäin hyvä businessmalli sekä Ukrainalle, että länsimaille. Ukraina saisi valmistamistaan drooneista ensin rahaa 30% sen arvosta, drooni takaisin, softapäivitys ja rintamalle käyttöön. Samalla tilaaja maa saisi aina uusimman taistelukelpoisen ja tositilanteessa testatun mallinsa käyttöön ja omiin testeihin ja koulutukseen ilman, että sitoutuu tiettyyn vanhenevaan teknologiaan vuosiksi eteenpäin.
Lisäksi tilaajalla on jo olemassa oleva suhde valmistajaan, jolla on tuotantolinjasto jo käynnissä, jos/kun tulee tositilanne, jossa pitää saada kymmeniä tuhansia drooneja nopeasti. Ja ne ovat sitä viimeisintä mallia, jonka kanssa on jo kotona harjoiteltu, ei sitä 5 vuotta vanhaa mallia, jota kukaan ei ole päivittänyt ja joka ei toimisi kehittyneessä taisteluympäristössä.
Eli niille miljoonien drooneille on varmasti omat markkinansa, Reaperit eivät luultavasti ole poistumassa mihinkään piankaan, mutta etulinjaan tarvitaan niitä massauotettavia halpoja ja nopeita, joissa ei ole mitään liian hienoa, koska turhasta ei pidä maksaa tuotteessa, jonka elinkaari on minuutteja käyttöönoton jälkeen. Tositilanteessa niihin päädytään joka tapauksessa, joten miksi ei ottaa sitä doktriiniksi heti alussa?
