Easor - Tilitoimistojen rutiinityön automatisoija

Easorilla taitaa olla aikamoinen haaste kilpailla markkinassa isompiaan vastaan. Tekoälyn tuoman kehityspotentiaalin kuvittelisi olevan erittäin suuri kirjanpitoalalla. Kirjanpito on kuitenkin varsin rutiininomaista toimintaa ja siten tekoälyä hyödyntämällä ohjelmistojen kehittäminen yksinkertaistuu ja nopeutuu,
Mikäli Easorilla olisi oikeasti jokin merkittävästi poikkeava innovattio tms. niin yritys olisi jo ostettu pois jonkun isomman toimesta. Siksi olen varsin skeptinen tämän tarinan onnellisen lopun osalta.

Hesuliin listaudutaan kovin heppoisesti kasvutarinoiden kera ja haetaan rahaa 5 - 20 meur kansainvälistä kasvua varten. Jos yrityksillä olisi oikeasti jotakin merkittävää kehityspotentiaalia, niin raha tulisi muualta (pääomasijoittajat yms.). Muutamalla miljoonalla ei kummoista yritystoimintaa kasvateta ellei tulosta synny kasvua rahoittamaan. Siksi ainakin itse olen hämmästellyt näitä listautujien visioita ja niihin sijoittavia.
Maailmalla on paljon listattuja yrityksiä, jotka kasvat 20-40% vuodessa ja niiden PE-luvut ovat alle 10 tasolla. Yritykset toimivat isoilla markkinoilla ja ovat osoittaneet kilpailukykynsä ja siksikin hämmästelen suomalaisten intoa kaivella alelaatikon pohjilta parittomia sukkia.

4 tykkäystä