Easor - Tilitoimistojen rutiinityön automatisoija

Minä ensin katselin, että hienosti kasvanut KV-kumppanien määrä ja unelmissani toivoin, että siellä olisi eniten keskikokoista espanjalaista tilitoimistoa tullut asiakkaaksi:

Sitten luin seuraavan tekstin, joka kyllä asettaa em. kasvuluvut hieman uuteen, unelmoimaani surullisempaan valoon:

Kumppanitilitoimistojen määrä kasvoi 329:een ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Suomen kumppanitilitoimistojen määrä kasvoi 133 toimistoon. Voimakkainta kasvu kumppanitilitoimistoissa on tällä hetkellä Italiassa, jossa tilitoimistot ovat pääosin yhden henkilön toimistoja. Italiassa ensimmäinen ohjelmistoversio on pilotoinnissa ja emme veloita vielä sen käytöstä.

Mutta yhtä kaikki, onhan tämä raportti kokonaisuudessaan hienoinen positiivinen yllätys. Kun on tottunut ottamaan Talenomilta vastaan pelkkiä suuria ja keskisuuria pettymyksiä viime vuosien aikana, niin onhan tämä tietysti parempi näin.

8 tykkäystä