Njaah, oli kyllä vähän erikoinen raportti, jos saa sanoa ihan suoraan. Tulee mieleen, että tämä on tehty pitääkseen maksava asiakas tyytyväisenä. ![]()
Välillä korostetaan, että Suomessa Easor ei kasva, koska kilpailu, koska markkina, koska kuun asento ja sen jälkeen korostetaan että kasvuun on hyvät edellytykset luomalla kilpailuetua tilitoimiston ja yrityksen yhdistävällä ohjelmistolla, ja sitä kautta syntyvällä kasvulla tilitoimistokentässä. Sitten hypätäänkin jo Ruotsin ohi muutamalla lauseella, koska itse asiassa Ruotsissakin on vaikeaa pärjätä ja siirrytään lämpimiin maihin, josta onneksi saadaan tulevaisuuden kasvu aikaiseksi.
Eli Suomessa ei kasvua, Ruotsissa ei kasvua, Espanjassa lätkämaila ilman omaa kirjanpito-ohjelmistoa ja Italiassa latu auki myöhemmin. Ja tässä ennuste siis tulevasta:
Samaan aikaan Suomessa kilpailijat kasvaa kaksinumeroisia prosentteja, jotkut 3:lla alkavia, ja Ruotsissa pienemmät ohjelmistot kasvavat myös Fortnoxin hallitessa markkinaa, mutta ei Easor.
Pitää olla kyllä härän pallit, jotta pystyy näistä lähtötilanteista ennustamaan noin hyvää tulevaisuutta Easorille. ![]()
Onneksi tämän strategian onnistuminen varmaan näkyy osakkeen riskimittareissa?
En tiedä, en ole ikinä osannut tulkita näitä palloja mutta riskit voisi olla 5/5 näillä ennusteilla.
Heitän oman ennusteeni peliin ja ennustan liikevaihdon kasvavan matalaa yksinumeroista tasoa seuraavat 5 vuotta ja osakekohtaisen tuloksen olevan 0-3 sentin välillä samana ajankohtana. Perustuen siihen, että tuote ei pärjää päämarkkinoilla ja uusille markkinoille pitää investoida vähintään yhtä paljon mitä Aallon Group lähtee investoimaan omaan ohjelmistoon. ![]()
@Atte_Riikola älä suutu, tämä on vain yksi mielipide ja varmasti moni on eri mieltä.

