Boreo - Teollinen omistaja ja sarjayhdistelijä

Ihanpa okei raportti Boreolta, mutta se tärkein eli operatiivinen liikevoitto jäi ennusteista 2,2milj€ vs Inderesin 2,5milj€. Myös viime vuodesta (2,4milj€) jäätiin. Elektroniikan kannttavuus notkahti ja tähän olisikin mukava saada enemmän vastauksissa webcastissä, että onko se oikenemassa parempaan jo tulevilla kvarttaaleilla.

Muutoinpa asiat vaikuttaa menevän oikeaan suuntaan. Tilauskirjat ihan ok, mutta mielellään toki jo nähtäisiin vahvempaakin kasvua niissä kannattavasti.

6 tykkäystä

Tuo mainitsemasi operatiivisen liikevoiton poikkeama on selostettu tiedotteessa (yllä kopiotuna), mutta avautuu ehkä vähän vaikeasti. -Eli siellä oli vertailukaudella satunnaisena hyötynä se, että jo sovittuja lisäkauppahintoja ei tarvinnut maksaa koska ei ostettu yritys päässyt lisäkauppahintaan edellyttävään tasoon. Siksi luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia kun vertailukaudella oli tuo satunnaistekijä mukana.

1 tykkäys

Avautuu kyllä ihan ok eli jos putsataan tuo viime vuoden operatiivisesta liikevoitosta, niin tänä vuonna tehtiin 2,2milj€ vs viime vuoden 2,1milj€ eli 0,1milj€ enemmän. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että Petrin ennusteista jäätiin(joiden pitäisi ottaa tuo huomioon).

Myös Q3 2024 oli +0,3milj€ noita samoja lisäkauppahintojen purkujen vaikutuksia eli oikeata operatiivista ebittiä tehtiin silloin 1,5milj€ (1,8mil€ raportoituna) ja jos parannus on samaa luokkaa Q3 2025 vs 2024 mitä oli nyt Q2, niin tehdään karkeasti siis 1,6milj€ operatiivista liikevoittoa tänä vuonna samalla kun Inderes odottaa 2,0milj€. Odotan toki itsekin reipasta parannusta, mutta tuon esille että kannattaa ottaa huomioon tuokin, että Inderesin ennusteissa on odotuksissa peräti 33% kasvu operatiivisen ebitin osalta Q3:lle, kun putsataan nuo lisäkauppahintojen purut luvuista.

1 tykkäys

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:13 Elektroniikan reipas kasvu
01:15 Delfinin tuotealustauudistus ja Elektroniikan kannattavuuskehitys
02:55 Ajurit Teknisen kaupan orgaanisen kasvun taustalla
04:31 Toteutettu rahoitusjärjestely
06:27 Yritysostoputken näkymä
07:30 Tilaukset ja näkymät
09:39 Panostukset markkinointiin ja rekrytointeihin

4 tykkäystä

Yötyöläinen ja päälyytikko Petri on tehnyt uuden yhtiöraportin Boreosta tuloksen jälkeen. :slight_smile:

Odotettua pirteämmästä ylärivin kasvusta huolimatta, Boreon Q2:n operatiivinen tuloskehitys jäi odotuksistamme. Piristymisestä huolimatta kysyntätilanne on vaisuhko talouden kokonaiskuvaa mukaillen. Odotamme kuitenkin kysynnän elpymisen ja tehtyjen yritysostojen siivittävän yhtiön selkeään tuloskasvuun lähivuosina. Tähän peilattuna osake on maltillisesti arvostettu, joten toistamme lisää-suosituksemme ja 18,0 euron tavoitehintamme.

Rapsasta lainattua:

Vuoden 2026 ennusteissa yritysostot vetävät kasvua, mutta odotamme myös molemmissa segmenteissä noin 5 %:n orgaanista kasvua ja vuonna 2027 2 %:n orgaanista kasvua. Ennusteissamme orgaaninen kasvu tuo esiin liiketoimintojen operatiivisen vivun, minkä ansiosta odotamme nousevaa kannattavuus- ja tuloskehitystä jaksolla.

4 tykkäystä

Kiitti Petri sun asiantuntevista analyyseistä. -Kritisoin kuitenkin yleisesti sitä, että Indersin analyysit eivät hinnoittele käytännössä lainkaan sarjayhdistelijöiden tulevia rakennejärjestelyjä, ja siten hukkaavat ennustemalleissaan ja osakesuosituksissaan käytännössä kokonaan epäorgaanisen kasvun (M&A, osakevaihdoin tehtävä mahdollinen kasvu, sulautuminen jne.). Se on kuitenkin se toiminnan suola sarjayhdistelijöillä, ja kun jotain tuollaista jo toimintamallin periaatteen mukaan tapahtuu enemmän kuin todennäköisesti niin teidän osake-ennusteet ovat järkiään alakantissa.

1 tykkäys

That’s my kind of man! In my opinion, now Boreo has a board member that markets appreciate, Mattias is betting for Boreo:

Nimi: Mattias Björk

Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen

Sisäpiiriläinen Tyyppi Kurssi Volyymi Yhteensä Päivämäärä Tiedote
Mattias Björk Hankinta 16,771 503 8 435,76 EUR 11.8.2025
Mattias Björk Hankinta 16,385 997 16 336,04 EUR 8.8.2025

Ottaen huomioon 5 toukokuuta tiedotteella informoidut Mattiaksen osakehankinnat (5000 kpl) niin Mattias on tulossa ihan merkittäväksi osakkeenomistajaksi Boreoon oman hallitustyönsä rinnalla.
Kun samaan aikaan pidetään mielessä Mattiaksen vahva Volati tausta ja yhteydet ja otetaan viel huomioon, että Boreon hiljattain vahvisti yhteyttä Norjalaiseen Protectoriin osake-ehtoisella hybridillä, niin alkaa minusta näyttää ihan hyvältä ja pohja on valettu monenlaisille strategisille liikkeille.

2 tykkäystä

Yhtiön toimari on viimeisen 1,5 vuoden aikana puhunut eri haastatteluissa (Inderesin kvartterihaastiksissa ja sitten oli joku toinen haastattelu tämän vuoden alussa) pääomarakenteen kehittämistarpeesta. Oliko kesäkuun hybridi vvk-laina tarpeen tyydyttävä liikku vai onko odotettavissa vielä lisää toimia lyhyellä aikavälillä? Miten foorumilaiset näkee asian?

Itse olen pelännyt sitä, että joudutaan tekemään osakeanti huonoilla ehdoilla, kun liiketoiminta ei ole vetänyt ja osake on tullut reilusti alas. Olihan Boreolla hyvinkin heikko happi vuosi sitten. Tilanne on onneksi stabiloitunut ja kurssikin on vuoden alusta noussut merkittävästi (YTD +58 %). Toisaalta yhtiön johdolla on reilusti rahaa kiinni Boreossa, joten uskon osakeannin olevan aivan viimeinen vaihtoehto.

3 tykkäystä

En itse näe osakeantia oikeana instrumenttina tässä markkinatilanteessa, eikä sitä Protector kuvion takia edes tarvita.

  1. Sekä yrityksen että teollisuuden indikaattoreiden mukaan trendi Suomen markkinalla kääntynyt parempaan. Kun osakeantia ei tarvittu lamavuosina 2023 ja 2024 milloin myös Boreon tuloskunto heikkeni, ei sitä tarvita nytkään.
  2. Protector hybridi ja kassavarat, käytössä olevat rahoitusvälineet, sekä suhdanteen kääntymisen myötä kasvava tulos mahdollistavat sarjayhdistelyn jatkumisen.
  3. Tärkein pointti: osakeantia ei koskaan pidä tehdä osakekurssin matalalla tasolla, se on kuin omaan jalkaan ampumista. Silloin kun osakekurssi omassa yhtiössä on matala, se on sitä myös muissa pörssiyhtiöissä. Ja listaamattomien yritysen arvo seuraa matalaa pörssin arvostusta. -Näissäkin tilanteissa voi ja pitää kasvaa, se kannattaa arvonluonnon näkökulmasta silloin tehdä osakevaihdolla tai sulautumisella:
    =Sulautumisessa eli fuusiossa kaksi tai useampia osakeyhtiöitä yhdistetään yhdeksi osakeyhtiöksi.
    =Pörssikauppa osakevaihdolla tarkoittaa tilannetta, jossa yritys ostaa toisen yrityksen osakkeita vaihtamalla niitä omiin osakkeisiinsa. Tämä on yksi tapa toteuttaa yrityskauppa, ja se voi olla hyödyllinen erityisesti silloin, kun ostava yritys haluaa säilyttää pääomansa tai kun osakevaihto helpottaa rahoituksen järjestämistä.

Eli osakeanti on väärä väline tässä markkinatilanteessa, eikä Boreo mielestäni edes sitä tarvitse, kun Protector hybridi hoiti lyhyen aikavälin tilanteet.

Peräpeiliin katsottuna 2023 ja 2024 olivat ulkoisen shokin (Ukrainan sota, Venäjältä vetäytyminen) vuoksi karmeat tuloksenteon kannalta. Nyt varsin vaimessa markkinassa Boreo pystyy kuitenkin tekemään 7-9 miljoonan käyttökatetta, ja arvioisin että markkinan normalisoituessa 12-15 miljoona käyttökatetta on ihan selviö.

Itse uskon liiketoimintamalliin. Esimerkiksi supermenestyjä Lifcon historian tarkka tutkinta osoittaa, että samanlaisia kasvukipuja siellä koettiin just 3-4 vuotta käynnistymisen jälkeen ja loppu on historiaa. Myös Lifco käytti erittäin taitavasti yritysten yhteentuomista muuten kuin puhtailla yritysostoilla hyväkseen historiansa alkuaikoina.

Ruotsin esimerkki sarjayhdistelijöistä osoittaa, että liiketoimintamalli on menestystarina. Ei ole mitään syytä minulla mielessä miksi OMHEX:in ensimmäinen sarjayhdistelijä ei pystyisi samaan. Kuten kirjoituksesta näette uskon Boreoon kuin pukki sarviin. Ja se miten Boreo meni vaikeiden vuosien läpi vain yksi kvartaali tappiolla, vahvisti vain uskoani.

3 tykkäystä

Mielestäni johdostakin on indikoitu, että ensiksi pyritään saamaan olemassa olevien yritysten tuloskuntoa takaisin normaalimmaksi eli ei olla lähdössä tekemään osakeantia millään typerällä arvostuksella. Kyllähän omistajapohjan laajentamiselle sekä isommalla likviditeetille on tarvetta ja kun olemassa olevat yritykset ovat saaneet tuloksen normaalimmalle tasolle, niin siinä vaiheessa itsekin tervehtisin iloisesti esim. osakeantia jolla saadaan rahaa taas uusiin yritysostoihin. Luottoa itselläni riittää että Karilla ja kumppaneilla on rahoille tuottoisia käyttökohteita, mitkä ylittää reippaasti liudentumisen vaikutukset.

4 tykkäystä

Hyviä uutisia Suomen talouteen, ja tuolta voisi tulla myötätuulta Boreon yrityksistä ainakin Proniukselle ja J-Maticille sekä mahdollisesti Machineryn MT:lle (alihankintaketjun kautta). -Osavuosikatsaus pian, niin on mielenkiintoista kuulla Q&A:ssa miten yhtiössä arvioidaan näitä jäänmurtajatilauksia ja vaikutusta tuleviin tilauskirjoihin.

Suomi tekemässä kaupat 11 jään­murtajasta, neljä valmistettaisiin Suomessa

otsikko yllä: HS tänään

edit: Iltalehti; Elinkeinoelämän keskusliiton kansainvälisen kaupan ja kauppapolitiikan johtajan Timo Vuori:

Alihankkijaverkosto

Iltalehti haastatteli Vuorta myös ennen kaupasta vuotanutta tietoa. Vuori puntaroi aikaisemmin torstaina mahdollisen kaupan talousvaikutuksia Suomelle.

Vuori painotti, että vaikka jättikaupan päähyötyjä olisi yksittäinen telakkayritys, jäänmurtajakaupalla olisi laajempia vaikutuksia.

– Telakkateollisuuteen liittyy valtava alihankkijaverkosto, jossa on useita kymmeniä, ellei satoja yrityksiä, ja niiden kautta olisi luvassa lisää työpaikkoja Suomeen. Jäänmurtajakaupalla olisi hyvin laaja jalanjälki Suomen taloudelle, Vuori kertoo.

4 tykkäystä

Noin ison tilauksen vaikutukset leviävät alihankintaketjujen kautta varmasti hyvin laajalle.

Olli ja Tomi ovat kuvanneet uuden videon Boreon tiimoilta. Olli Vilppo seuraa siis jatkossa Boreota.

8 tykkäystä

Hyvä video! Olli Vilpolla tosiaan hyvät lähtökohdat kun jo aiemmin tuntee Boreon. Samaa mieltä hänen ebit, velkasuhde ja divestointianalyysistä. Pienenä miinuksena että edeltäjänsä tavoin tyystin unohtaa osakevaihdolla tehtävien järjestelyjen mahdollisuuden sarjayhdistelijän työkalupakissa. Mutta se pitänee panna sen piikkiin että mies vasta siirtynyt Boreo seurantaan. -Vahvasti positiivisen puolelle minun kirjoissa Olli Vilpon eka video, peukut ylöspäin täältä!

5 tykkäystä

Kuuntelin Boroen keskustelun aiheesta, ja jäin miettimään yhtä mielestäni olennaista riskiä, joka on nähty ennenkin Helsingin pörssissä – esimerkiksi Innofactorin ja WithSecuren tapauksissa.

Eli jos yhtiö on käännevaiheessa ja laiva on juuri kääntymässä, mutta se ei vielä näy kurssissa, on mielestäni riski, että pääomistaja yhdessä PE-sijoittajan kanssa ostaa yhtiön pois pörssistä ennen kuin käänteen hyödyt tulevat näkyviin. Tällöin piensijoittaja jää helposti nuolemaan näppejään, ja arvonnousu valuu muualle.

Pidän itse hyvistä omistajista, jotka huomioivat myös pienosakkaan. Jos omistaja toimii toistuvasti tavalla, joka herättää epäilyjä tästä, se heikentää myös yhtiön kykyä käyttää omaa osaketta uskottavasti maksunvälineenä tulevaisuudessa.

1 tykkäys

Vaikka olenkin aika härkäinen Boreon suhteen tällä hetkellä ja luotan johtoon Kari Nergin johdolla, niin pidän suurimpana riskinä pääomistajaa. Preaton Hallqvistin toiminta kuulostaa joskus vähän hätäiseltä kuten aikanaan hankkiessaan Sievin osakkeita ja nyt kun KH Groupille värvättiin pika-aikataululla Haglund johtajaksi (Joo, Hallqvist ei suoranaisesti värvännyt, mutta taisi vaikuttaa asiaan). Eikä siitä Boreo-Sievi -fuusioyrityksestä tainnut jäädä kaikille hyvä maku suuhun. Preato omistaa kuitenkin 70% Boreosta ja sikäli kun omaa osakettakin halutaan käyttää valuuttana tulevaisuuden yrityskaupoissa, niin myyjätahojen pitää voida luottaa, että Boreota omistetaan hyvin kun ovat tulossa osaomistajiksi. Tottakai markkina myös hinnoittelee tällaista pääomistajariskiä.

Kauppalehti/Inderes -DD:

Haglundin värväys:

9 tykkäystä

Minulla hyvin erilainen näkökulma.

-Vahva isäntä tarvitaan missä tahansa talossa, ja varsinkin pörssiyhtiössä. Jos moni haluaa olla isäntä samaan aikaan käy huonosti, kuten esim. omistajien viimeaikaiset kiistat Aktiassa osoittavat.

-Nyt lisäksi Norjalainen Protector tuli messiin instituutiosijoittajana hybridillä, ja uskon että hyviä juttuja on reissun edetessä tiedossa.

-Helsingin pörssin ensimmäinen sarjayhdistelijä ei ole minusta kärsinyt omistajariskistä vaan sodasta Ukrainassa. Ja Suomen asuntomarkkinan sulamisesta. Kun normikysynnästä häviää 30% niin tilanne on haastava, kuten Boreolla 2023 ja 2024. Siitä huolimatta kriisin läpi purjehdittiin käytännössä vain yksi kvartaali pinnan alla, ja nyt kolme kvartaalia mukavasti parantaen.

-Ei pidä unohtaa Preaton diilihistoriaa mm. Sefina Finance/Dollar Financial Group, YE/Machinery. Eikä sitä, että Preato kehittää sekä yksityistä salkkua että listattuja yhtiöitä pitkäjänteisesti.

Minulle merkittävä juttu on se, että Preato olisi voinut asettua mukavasti vapaaherran maailmaan Sefina/Dollar Financial kuvion jälkeen. Mutta valitsi yritysryppään kehittämisen usealla rintamalla. Siinä on aika vahva syy sille, että Boreo kiinnostaa minua sijoitusmielessä.

Ja kuten tuo Inderesin viimeisin video Boreosta osoittaa, sijoittajat eivät hinnoittele Boreon kasvua lainkaan osakkeeseen tällä hetkellä. En kuitenkaan usko että Boreo on saavuttanut kasvun rajat, päinvastoin kuten Boreon sijoittajakirjeestä käy ilmi seuraava etappi on 30 yritystä, sitten 50 ja sitten vieläkin enemmän.

edit 23.10.2025

Konepajoista päivän Arvopaperissa, OP:n pääanalyytikko Antti Saari:

“Antti Saari kommentoi aamun tulosryminää – Konepajojen raporteissa positiivisia merkkejä pörssille ja Suomen taloudelle”

5 tykkäystä

Lueskelin tätä Boreon näkökulmasta ja pientä elpymistä tässä lupaillaan

9 tykkäystä

Tässä on Ollilta ennakkoyhtiöraportti, kun Boreo julkistaa Q3-rapsansa keskiviikkona. :slight_smile:

Arvioimme hyvällä tasolla säilyneiden tilauskirjojen sekä kahden yritysoston näkyvän liikevaihdon selvänä kasvuna, mutta operatiiviselta liikevoitolta odotamme vain pientä parannusta. Ennen raporttia säädimme ennustettamme marginaalisesti ylöspäin Q3:n osalta ja loivensimme hieman ensi vuodelle odottamaamme tulosparannusta heijastellen kohdemarkkinoille arvioimaamme kokonaiskuvaa. Yleisesti teollisuusasiakkaille kohdistuvan myynnin odotamme elpyvän nopeammin kuin rakennusalalle kohdistuvan. Toistamme lisää-suosituksen ja 18,0 euron tavoitehintamme.

4 tykkäystä

Boreo Oyj:n hallitus on nimittänyt Tuomas Kahrin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Kahri aloittaa tehtävässään viimeistään 1.5.2026. Nykyinen toimitusjohtaja Kari Nerg oli ilmoittanut hallitukselle olevansa valmis siirtymään urallaan seuraavaan vaiheeseen, kun yhtiölle on löytynyt vahva seuraaja viemään Boreota eteenpäin sen seuraavaan kasvuvaiheeseen. Hän jatkaa toimitusjohtajana Kahrin aloittamiseen saakka, ja tukee uutta toimitusjohtajaa siirtymävaiheen aikana.

6 tykkäystä

Aikansa kutakin. Mukava ettei tähän liity mitään draamaa vaan Kari on ilmoittanut haluavansa muualle ja sitten hallitus saanut rauhassa etsiä seuraajan. Lisäksi Kari hoitaa vielä siirtymän loppuun :+1:

Kahrilla on vahva tausta terveydenhuollosta. Delfiniin on panostettu nyt kovasti ja tulevina vuosina pitäisi kait alkaa keräämään hedelmiä. Delfinin liikevoittohan on nyt pari vuotta ollut paineessa noiden panostusten takia samalla kun liikevaihto ja myyntikate ovat säilyneet samoilla tasoilla. Toivottavasti Kahrilla on annettavaa Delfinin ja muidenkin yritysten kasvun suhteen.

8 tykkäystä