Axon Enterprise

Axon Enterprise (entinen TASER International) on yhdysvaltalainen yhtiö, joka on tunnettu erityisesti turvallisuusteknologioistaan. Axonin päätuotteet keskittyvät sähköaseisiin, kehokameroihin ja pilvipohjaisiin datanhallintaratkaisuihin. Axon on keskeisessä asemassa globaalissa turvallisuusteknologian markkinassa ja se on onnistunut laajentamaan liiketoimintansa perinteisten tuotteiden ulkopuolelle kohti modernia tiedonhallintaa ja analytiikkaa.

Mitä yhtiö oikeastaan tekee?

Axonin tunnetuimpia tuotteita TASER-sähköase ja se on ollut yhtiön kivijalka jo vuosikymmenien ajan. Nykyään yhtiön portfolioon kuuluu myös kehokameroita, ajoneuvokameroita, pilvipohjainen Evidence.com-datanhallintapalvelu sekä erilaisia tekoälyyn perustuvia analytiikkatyökaluja. Näiden teknologioiden avulla yhtiö pyrkii tarjoamaan viranomaisille paitsi tehokkaampia ratkaisuja, mutta myös lisäämään läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta (tai näin ne sanovat :upside_down_face: ).

Vuodesta 2017 lähtien kehokamerat ja niihin liittyvät palvelut ovat muodostaneet merkittävän osan yhtiön liiketoiminnasta. Axonin kehokameroilla on ainakin ollut yli 80 prosentin markkinaosuus suurimpien Yhdysvaltojen kaupunkien poliisivoimissa. Pilvipohjainen Evidence.com on myös saavuttanut vahvan aseman markkinassa, tarjoten mahdollisuuden digitaalisen todistusaineiston hallintaan ja jakamiseen.

Mikä tässä kiinnostaa?

  1. Vahva ja kasvava markkina-asema: Yhtiöllä on johtava asema kehokamerateknologiassa ja myös datanhallinnassa. Yhtiö hyötyy pitkän aikavälin trendeistä, kuten mm. lisääntyneestä läpinäkyvyysvaatimuksesta viranomaistoiminnassa.
  2. Monipuolinen palvelu- ja tuotevalikoima: Laajentuminen sähköaseista datanhallintaan ja tekoälyyn on luonut uusia kasvumahdollisuuksia ja vähentänyt riippuvuutta yksittäisestä tuotelinjasta.
  3. Toistuvat tulovirrat: Pilvipalvelut, kuten Evidence.com tuovat jatkuvaa toistuvaa liikevaihtoa, mikä parantaa yhtiön taloudellista ennustettavuutta.
  4. Innovatiivisuus ja skaalautuvuus: Axon panostaa kohtalaisesti tutkimukseen ja tuotekehitykseen, minkä ansiosta se pystyy vastaamaan muuttuviin markkinatarpeisiin.

Mikä mietityttää?

Yhtiö on kasvanut kivasti, mutta riskejä löytyy; kilpailu teknologiamarkkinoilla on kovaa ja yhtiö on kohdannut aiemmin myös oikeudellisia haasteita, kuten esim. patenttiriitoja. Myös osa tuotteista, kuten TASER-sähköaseet ovat herättäneet yhteiskunnallista keskustelua niiden turvallisuudesta.


Muiden nostoja yhtiöstä:

https://x.com/ZeevyInvesting/status/1856051769710903729
image

https://x.com/TheTranscript_/status/1857136432202305759


LUKUHOMMIA

https://x.com/search?q=%24AXON%20Q3&src=typed_query&f=top

12 Likes

Tämän laadukkampaa yritystä on vaikea löytää. Arvostus kuitenkin sen verta korkea itselle, että pienikin ongelma saa osakkeen tippumaan nopeaa.
Mikäli liikevaihto notkahtaisi hetkeksi tai vakava globaalikriisi syntyisi, tämä menee siihen “buy the dip” -salkkuun.

2 Likes

Axonin tie on ollut komea. :slight_smile: Tämä komea yhtiö julkaisee tuloksensa ensi viikon tiistaina.

https://x.com/samsolid57/status/1893361487680270577


2 Likes

Axon Enterprise julkaisi hyvän tuloksen viimeisellä kvartaalilla.

Yhtiön liikevaihto kasvoi merkittävästi edellisvuodesta ja nettotulos nousi huomattavasti.

Mainospuhetta: Axon näkee itsensä teknologia-alan yrityksenä, jonka tavoitteena on edelleen tehdä maailmasta turvallisempi paikka tarjoamalla välineitä väkivallan ehkäisyyn ja vastuuseen pitämiseen.

Takaisin asiaan, eli yhtiö ylitti kahden miljardin dollarin liikevaihdon ja kasvoi voimakkaasti “toistuvissa tuloissa”. Yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset pikaisen katselmuksen perusteella ja Axon odottaa kasvua luonnollisesti myös vuonna 2025.

https://x.com/ConsensusGurus/status/1894495434573337045



https://x.com/finchat_io/status/1894501633704579179


https://x.com/StockMarketNerd/status/1894506038008701433


1 Like

Alla on pari tviitit Axosta ja tviittien alla on juttuun Axosta, jossa käsitellään historiaan sekä yhtiötä sijoituskohteena.

Axon on johtava turvallisuusteknologian toimija, joka tarjoaa sähkölamauttimia, vartalokameroita ja tekoälypohjaista ohjelmistoa. Vahva markkina-asema, toistuva liikevaihto ja kasvava markkina tekevät siitä jutun mukaan houkuttelevan sijoituskohteen.

Axon pyrkii tekemään luodeista tarpeettomia innovatiivisilla ratkaisuillaan, lisäksi yrityksen ekosysteemi kattaa laitteistot, ohjelmistot ja pilvipalvelut, mikä takaa vakaan toistuvan tulovirran. Axon on muuttanut julkisen turvallisuuden alaa ja tulevaisuuden näkymät jutun mukaan näyttävät hyvältä.

https://x.com/Quartr_App/status/1896181226958184817



EDIT:

Haluan lisätä tämän tähän. Yhtiöllä taitaa olla aika hyvät vallihaudat?

https://x.com/StockSavvyShay/status/1896184766069960825


2 Likes

Alla oleva lyhyt twiittiketju käsittelee Axonin teknologiajohtajaa Jeff Kuninsia sekä hänen rooliaan yrityksessä sekä hänen taustaansa ja vaikutustaan tuotteiden kehitykseen.

https://x.com/samsolid57/status/1895896965294014633




Tässä on tviittiketju itse yhtiöstä. :slight_smile:

https://x.com/samsolid57/status/1895965551417069710


Loppuosa tviittiketjusta






https://x.com/samsolid57/status/1895965613329207517
image
Tviitissä ollut linkki:
Axon: The 2025 DCA Plan - by Samsolid - Hidden Edge Capital

2 Likes

Tässä on Investing visualsin tuore katsaus Axoniin. :slight_smile:

https://x.com/ZeevyInvesting/status/1899102693286695270


1 Like

Axon aloitti vuoden vahvasti yli 600 miljoonan dollarin liikevaihdolla ja kasvatti vuosittaisen toistuvan tulon yli miljardiin dollariin, mikä merkitsee 34 prosentin nousua. Myös ns. oikaistu kannattavuus parani selvästi, mikä tukee yhtiön taloudellista kehitystä.

Yhtiön nettotulos oli hyvällä tasolla, ja EBITDA- asiatkin olivat kondiksessa.

Axon nosti liikevaihtoennustettaan aiemmasta arviosta, kiva juttu.

Toimitusjohtaja Rick Smith painotti, että Axon Vehicle Intelligence -ratkaisu on kehitetty sekä tehokkuutta että yksityisyyttä silmällä pitäen. Tavoitteena on kuulemma tukea turvallisuutta ja oikeudenmukaista lainvalvontaa teknologian avulla.

https://x.com/samsolid57/status/1920208968930242834


Yhtiön materiaalit

3 Likes

Onpas kerta kaikkiaan upeasti kehittynyt firma, mutta aivan poskettomalla arvostuksella :exploding_head:

Voikohan kukaan selittää, miksi mikään sijoittaja on valmis maksamaan rapia 2mrd liikevaihdosta ja vajaa 400milj tuloksesta 57mrd dollaria!? Analyytikotkin ilmeisesti peesaavat kurssikehitystä, mitähän ennusteita siellä on lyöty laskelmiin?

4 Likes

Itselläni on vaikea ostaa “kallista” tai no olenhan mä ostanut kallista… ja huonoa välillä. :sweat_smile:

Tässä on mielestäni lyhytkäisyydessään mielenkiintoinen tviitti Axonista ja miksi se päätyi tviittaajan salkkuun. :slight_smile:

https://x.com/TacticzH/status/1922021587110211998


Kuva

1 Like

Ohjelmistojen osuus on liikevaihdosta on noussut mukavaa tahtia, mutta toisaalta tämä taitaa olla muillekin aika yleinen suunta. Kilpailu on kovaa jne. :slight_smile:

https://x.com/finchat_io/status/1932845351251439864

image

Alla olevan tviitin mukaan Axonin kasvu on ollut vaikuttavaa ja sen odotetaan jatkuvan.

Yhtiö laajenee tviitin mukaan vauhdilla myös Yhdysvaltojen ulkopuolella ja ohjelmistoliiketoiminta kasvaa nopeasti. Ainoa varjopuoli on usein mainittu korkea arvostus.

Kasvunopeus ei näytä hidastuvan lähiaikoina, vaikka osakkeen hinnan kalleus pohdituttaa tätäkin tviittaajaa.

https://x.com/TacticzH/status/1935774511665696951


1 Like

Tässä tviitissä kerrotaan lyhyt tuttu mantra; uritys kasvaa nopeasti, liikevaihto ja tilauskanta nousevat, mutta osakkeen arvostus on erittäin korkea. Tviitissä on vähän kerätty lukuja ja vähän muita juttuja tiiviisti samaan pakettiin.

https://x.com/TheRayMyers/status/1941195431586758805
image

1 Like

Axonin liikevaihto kasvoi vahvasti viime vuodesta, lisäksi yhtiö ylitti odotukset erityisesti ohjelmistopalveluiden ja uusien laitteiden kysynnän ansiosta.

Nettotulos oli positiivinen ja vielä oikaistuna selvästi vahvempi. Yhtiö korosti asiakaslähtöisyyttä ja ongelmanratkaisua liiketoimintansa ytimessä, mutta ei kai tässä kummempia ja kirjoitan lyhyemmin, koska yhtiö ei täällä herätä niin intohimoja. :slight_smile:

https://x.com/StockSavvyShay/status/1952464357872599172


image


Yhtiön omat materiaalit


5 Likes

Tviittaaja toteaa, että Axonia kritisoidaan korkeasta arvostuksestaan, mutta yhtiö on silti joka tapauksessa onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan vahvasti ja ylittämään odotukset kerta toisensa jälkeen.

Hän kuitenkin huomauttaa merkittävistä osakeperusteisista palkitsemiskuluista.

https://x.com/KairosPraxis/status/1961143683233054910

1 Like

Axonin toimari Patrick Smith korosti jo vuonna 2008, että laitteiston ohella ohjelmistoihin on panostettava vähintään yhtä paljon.

Hän näki analogian Applen menestykseen MP3-markkinoilla, sillä asiakkaat eivät halua vain laitetta, vaan helppokäyttöisen ja integroidun ratkaisun. Tämä strateginen oivallus ohjasi Axonin liiketoimintaa ratkaisevasti.

Alla olevassa tviitissä enemmän asiasta. :slight_smile:

https://x.com/Speedwell_LLC/status/1965736616682545552


3 Likes

Axonin talousjohtaja Brittany Bagley totesi, että drone- ja vastadroone-teknologia on vielä alkuvaiheessa, mutta potentiaali on kuitenkin valtava.

Hän arvioi, että tulevaisuudessa kodit, varastot ja kampukset voivat hyödyntää näitä järjestelmiä suojautuakseen varkauksilta ja muiltakin uhilta. Bagleyn mukaan dronet lisäävät myös poliisien tuottavuutta, koska ne säästävät aikaa ja työvoimaa sekä avaavat uusia mahdollisuuksia jne.

https://x.com/KairosPraxis/status/1967282447386857517


3 Likes

Axolla ei mennyt ihan putkeen, mutta kaikesta kasvuhypestä huolimatta tuloksen taustalla näkyy säröjä. Yhtiö jäi tappiolle kirjanpidollisesti, lisäksi marginaaleja puristavat tullit ja kovenevat kulut, niin ja kassavirta heikkeni.

Ohjelmistot vetävät hyvin ja näkymiä nostettiin, mutta markkina ei täysin osta tarinaa loputtomasta kasvusta - more money, please! :smiling_face_with_sunglasses:

https://x.com/earnings_guy/status/1985814795585470516



Yhtiön omat materiaalit


2 Likes

Axoin toimari vanha kunnon Rick Smith kertoi haastattelussa Amerikan Alokkaalle, miksi yhtiö osti kaksi hätäkeskusteknologiaan keskittyvää yritystä. Tarkoitus on tuoda tekoälyn avulla 911-järjestelmät pilviaikaan ja korvata jopa kokonaisia puhelukeskuksia.

Hankitut alustat tarjoavat reaaliaikaista puhelutulkkausta, lisäksi yhteenvetoja ja jopa drone-lähetyksiä. Smithin mukaan Axonilla on nyt modernin hätäviestinnän kattavin “teknologiakokonaisuus”.

https://www.cnbc.com/2025/11/05/axon-enterprise-ceo-emergency-call-lines.html

1 Like