Tämä tulosvaroitus merkitsi Aiforia-kuplan lopullista puhkeamista minun silmissäni. Johdon puheet ovat olleet vuosien varrella kovat ja tuote ”maailman johtava”, mutta liikevaihtoa siitä ei tunnu kertyvän sitten millään. Ilmeisesti nämä voitetut asiakkuudet ovat sentyyppisiä, ettei asiakas sitoudu juuri mihinkään, ja palvelu jää lopulta patologeilla vähälle käytölle eikä tuota liikevaihtoa. Myin koko pienen positioni (eilen noin 0.4 prosenttia salkusta) ja otin saappaat jalassa noin -60 % tauluun.
Firman haukkumisen lisäksi katson myös peiliin. Tämä on minun heikkouteni sijoittajana: en suostu heittämään pyyhettä ajoissa kehään vaan istun liian sitkeästi erilaisten tarinaosakkeiden kyydissä samalla kun markkinan luottamus hiipuu ja tappiot kasaantuvat. Onneksi riskinhallinta toimii ostovaihteessa sikäli, että otan koko salkkuun nähden vain pieniä positioita, mutta kyllä kuvattu taipumus on pitänyt salkun kehityksessäni jonkinlaista käsijarrua päällä vuosien varrella. Yritän ottaa opikseni.