Witted - Uuden sukupolven ohjelmistokehitysyhtiö

Odotuksia Q2:lle

Hyvää pohdintaa @JHeiskanen

Alkuun se, että seuraan yhtiötä nykyään ulkopuolelta ja minulla on käytössä täsmälleen sama tieto kuin kaikilla muillakin täällä. Odotan 19.8. ihan yhtä isolla jännityksellä kuin te muutkin.

Kaivoin silti auki, mitä Q2:sta on jo julkisesti tiedossa ja miltä Q2 on Wittedillä historiallisesti näyttänyt. Lyhyt versio: pidän Inderesin Q2-ennustetta liian varovaisena sekä liikevaihdon että kannattavuuden osalta.

Mitä Q2:sta jo tiedetään

Huhtikuu 4,7M€ (+6,6 % v/v, orgaaninen työpäiväoikaistu +1,9 %) ja toukokuu 4,7M€ (+4,0 % v/v, orgaaninen työpäiväoikaistu +4,9 %). Kesäkuusta ei julkaista erillistä katsausta, joten kolmasosa kvartaalista on pimeässä raporttiin asti.

Raa’at kuukausiluvut harhauttavat, koska työpäiviä oli huhtikuussa 20 ja toukokuussa vain 19. Työpäiväoikaistuna huhtikuun kasvu oli 7,0 % ja toukokuun 9,5 %. Kasvu siis kiihtyi, ei tasaantunut. Kahden kuukauden keskitaso on noin 8 %.

Tasoina: huhti-toukokuu tuotti noin 241 k€ per työpäivä, mikä on suunnilleen Q1:n taso (241 k€). Pyöristysvara on tässä noin 238-244 k€, koska yhtiö raportoi kuukausiliikevaihdon vain yhden desimaalin tarkkuudella. Vertailukaudella samat kuukaudet olivat noin 220 k€ ja 230 k€.

Kesäkuussa on 21 työpäivää (2025: 20) ja kesäkuun 2025 liikevaihto oli noin 4,36M€. Inderes ennustaa kesäkuulle 4 %:n työpäiväoikaistua kasvua ja -2 %:n orgaanista kasvua. Se tarkoittaisi, että kasvu puolittuisi toukokuun 9,5 %:sta ja orgaaninen kasvu kääntyisi negatiiviseksi yhdessä kuukaudessa ilman nimettyä syytä. En pidä sitä uskottavana.

Kahdella oletuksella Q2 päätyy näin: Inderesin 4 %:lla 14,2M€ (+6,5 % v/v), huhti-toukokuun toteutuneella noin 8 %:n tahdilla 14,4M€ (+7,9 %). Oma odotukseni on jälkimmäisen päässä. Kummallakaan tavalla ei päädytä siihen 14,1M€:oon, jonka Inderesin oma kuukausitaulukko antaa, kun sen luvut lasketaan yhteen.

Yksi konkreettinen syy odottaa päinvastaista: huhtikuussa voitettu Yle-sopimus, jonka laskennallinen kokonaisarvo optioineen on 2,9M€ ja joka on tarkoitus toteuttaa pääosin vuoden 2026 aikana. Se ei näkynyt vielä huhtikuun luvuissa, ja Inderesin oman arvion mukaan se alkaa nopealla aikataululla. Sen kuuluisi näkyä touko-kesäkuussa.

Miltä Q2 on historiallisesti näyttänyt

Liikevaihdossa Q2 on jäänyt Q1:tä pienemmäksi kolmena vuotena neljästä (2023 -10 %, 2024 -7 %, 2025 -2 %), ja Inderes ennustaa nyt -4 %. Tässä on kuitenkin kalenteriharha: Q2:ssa on 60 työpäivää ja Q1:ssä 62, eli 3,2 % vähemmän. Se selittää käytännössä koko ennustetun laskun.

Kun luvut oikaistaan työpäivillä, kuva kääntyy. Vuonna 2025 päiväkohtainen liikevaihto nousi Q1:stä Q2:een 0,9 %. Inderes olettaa nyt sen laskevan 0,6 %, mikä on ristiriidassa huhti-toukokuun toteuman kanssa.

Kannattavuuden puolella raportoitu käyttökate on painunut Q2:lla Q1:n alle kolmena vuotena neljästä. Ainoa poikkeus on 2024.

Oikaistuna kuva kuitenkin kääntyy tässäkin, ja ero on kertaerissä, joita on osunut Q2:lle lähes joka vuosi. Viime vuonna niissä oli henkilöstövähennyksiä ja toimitusjohtajan rekrytointia.

Kannattavuus: odotan uutta ennätystä ja yli 5 %:n tasoa

Oikaistu EBITA-% on noussut Q1:stä Q2:een molempina vuosina, joilta luku on julkisesti saatavilla: 2024 2,6 % → 3,5 % (+0,9 %-yksikköä) ja 2025 1,5 % → 1,9 % (+0,4 %-yksikköä). Sama askel Q1’26:n 4,4 %:sta antaisi 4,8-5,3 %. Inderes ennustaa sen sijaan laskua 3,8 %:iin.

Pidän 5 %:n ylitystä täysin realistisena, ja se olisi yhtiön ennätys. Kolme syytä:

  • Norjan lomapalkkavarausten purku osuu Q2:lle, kun lomat pidetään pääosin vasta Q3:lla. Inderes on itse kirjoittanut tämän auki ja todennut sen vahvistavan Q2:n kannattavuutta selvästi. Norja on nyt nopeasti kasvava ja korkeimman hintatason yksikkö, joten efektin pitäisi olla isompi kuin aiempina vuosina.
  • Q2’25:n vertailukausi on painunut alas tunnistetuista syistä. Suomen oik. EBITA-% laski silloin 5,4 %:iin uusien liiketoimintojen käynnistyskuluista ja ei-laskutettavien roolien kustannuksista. Ne kulut eivät toistu samassa mitassa.
  • Software Sauna on nyt kokonaan mukana. Sen EBITDA-taso on noin 15 % eli selvästi konsernin keskiarvon yläpuolella.

Yksi asia puhuu vastaan: Q2:ssa on kaksi työpäivää vähemmän kuin Q1:ssä, jolloin kiinteä kulupohja jakautuu pienemmälle laskutukselle. Wittedillä tämä vipu on kuitenkin verrokkeja heikompi, koska omien osuus on vain noin 26 % ja alihankintakulu joustaa laskutuksen mukana. En näe siinä riittävää syytä sille, että kannattavuus laskisi Q1:stä.

Jännityksen kohteita

Markkinakommentit. Tähän mennessä tuloksensa julkaisseet yhtiöt eivät ole mitenkään onnistuneet vakuuttamaan siitä, että markkinalla menisi paremmin. Päinvastoin, tulosvaroituksiakin on jo nähty. Toisaalta Wittedin oma orgaaninen kasvu on parantunut viisi kvartaalia peräkkäin ja kääntyi positiiviseksi Q4’25:llä. Kaksi positiivista kvartaalia on nyt putkeen, ja huhti-toukokuun luvuilla Q2 olisi kolmas. IT-palvelusektorin keskimääräinen kasvu oli Q1’26:lla noin -3 %, joten ero markkinaan on selvä.

Asiantuntijamäärä. Tämä on se kohta, jossa olen aidosti epävarma. 367 maaliskuun lopussa, 358 huhtikuun lopussa, 359 toukokuun lopussa. Inderes odotti näille kuukausille 369:ää ja 372:ta, eli ollaan noin 13 henkilöä jäljessä.

Huhtikuun pudotuksella on nimetty syy: yhdellä asiakkuudella päättyi useita sopimuksia kuun alussa, kun asiakas muutti hankintastrategiaansa. Yhtiö ei nähnyt siinä laajempaa trendiä. Jos syy todella oli yksi asiakkuus, kyseessä on tasosiirtymä eikä trendi, ja se pitäisi olla tässä vaiheessa kiritty kiinni tai ainakin selvästi lähestyä lähtötasoa. Yle-sopimus antaa siihen konkreettisen kiinnityskohdan. Odotan siis kesäkuun lopun lukemaa selvästi yli 359:n.

Omien osuus on se, mikä minua eniten mietityttää. Omien asiantuntijoiden määrä on laskenut kolme kuukautta putkeen: 99, 96, 92. Toukokuussa omia -4 ja alihankintaa +5. Q1:n kannattavuusloikan suurin yksittäinen ajuri oli myyntikate, joka nousi noin 2,5 prosenttiyksikköä, ja siitä iso osa tuli nimenomaan omien osuuden noususta. Nyt mix on mennyt kolme kuukautta väärään suuntaan. Tämä on ainoa asia, joka saisi minut epäilemään yllä olevaa kannattavuusodotusta.

Kannattavuuden näkyvyys yleisesti, ihan vain siksi, että siitä saa niin harvoin tilannetietoa ja sitä joutuu jännittämään joka kerta. Nyt kun AI:lla on tehostettu omaa toimintaa paljon, toivoisin yhtiön harkitsevan kannattavuuden julkaisua myös kuukausitasolla, vaikka sillä varauksella, että lukuja joudutaan korjaamaan jaksotusten takia kvartaalitasolla.

Ärsyttää

Se mikä minua häiritsee nyt, kun seuraan yhtiötä ulkopuolelta, on että se näkyy ja kuuluu itse asiassa tosi vähän. Pörssitiedotteita tulee säännöllisesti, mutta someen päivityksiä tosi harvoin, ainakaan minun feediini. Avoimia projekteja ja tehtäviä ei mainosteta Wittedin omien kanavien ulkopuolella. Yhtiö ei näy oikein missään.

Ymmärrän kyllä, että omasta verkostosta löytyy varmasti paljon hyviä tekijöitä hankkeisiin. Mutta projektiviestintä ei ole vain rekrymarkkinointia, vaan se rakentaa kuvaa yhtiöstä kokonaisuutena ja tuo uusia tekijöitä mukaan. Se on positiivinen ja helppo tapa saada ääntä kuuluviin. Hiljainen ikkuna ei tähän vaikuta. Eikä vain projekteista. Olisi hienoa kuulla myös johdolta säännöllisesti päivityksiä ja kuulumisia.

Yhteenveto

Odotan Q2:lta liikevaihtoa 14,3-14,4M€ (+7 to +8 % v/v) ja oikaistua EBITA-%:a 4,8-5,3 %, eli yhtiön ennätystä. Molemmat ovat Inderesin ennusteen yläpuolella. Suurin yksittäinen riski odotuksessani on asiantuntijamäärän ja etenkin omien osuuden kehitys, joka on mennyt kolme kuukautta väärään suuntaan.

Lycka till tulevaan tulosjulkistukseen!

38 tykkäystä