Autokauppias on autokauppias, ja osaa eduistaan huolehtia asiakkaan ja osakkaan kustannuksella
Jutusta päätellen, eivät edelleenkään osaa edes hävetä. Joskus sentään onnistuin välttämään nämä laajentumiskiimaiset yritykset, jotka ajavat lähivaloilla riskejä kaihtamatta päin seiniä. Näihin pääomistajien veivauksiin ei löydy lakia eikä häpyä puuttua. Korruptiota valitettavasti on enempi, mitä tutkimuksien perusteella meille uskotellaan.
Wetterin toimitusjohtaja Pietu Parikka oli Thomaksen tentissä Q1:n tiimoilta ![]()
Aiheet:
(00:00) Aloitus
(00:11) Q1:n kehitys
(00:58) Ulkopuolisten shokkien vaikutus kysyntään
(02:23) Henkilöautojen myynti
(04:43) Uudet tilaukset kasvussa
(04:54) Sähköautojen kysyntä
(05:49) Uusi avainluku
(07:54) Huoltopalveluiden kehitys
(09:19) Markkinamuutokset huoltopalveluissa
(10:42) Raskaskalusto
(11:28) Ohjeistus toistettiin
Tässä on Juho Toratin analyysi Wetteristä ![]()
Wetterin viime marraskuussa päivittämän strategian keskiössä on yhä enemmän henkilöautoliiketoiminta. Yhtiö on siirtänyt fokustaan henkilöautoihin jo yli vuoden ajan luopumalla osasta Raskas kalusto -segmentin liiketoiminnoistaan. Yrityskaupoista saaduilla tuotoilla Wetteri on vahvistanut omavaraisuuttaan ja mahdollistanut uudet kasvuinvestoinnit, jotka ovat suuntautuneet henkilöauto- ja huoltoliiketoimintaan. Näistä viimeisimpänä on Sports Car Center Airport Helsingin huoltoliiketoiminnan hankinta huhtikuussa.
Koska strateginen painopiste on kääntynyt yhä vahvemmin henkilöautoihin, seuraavat Wetterin sijoittajat yhtä tarkemmin Henkilöautot -segmentin kehitystä. Tammi-maaliskuun osavuosikatsaus ja erityisesti konsernin johdon luottavaiset sanat henkilöautoliiketoiminnan käänteestä olivat sijoittajille todennäköisesti tärkeämpi tieto, kuin vertailuneljännestä heikommat raportoidut luvut.
Huom.
IR-seuranta on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.
Tässä on Thomaksen analyysi Wetteristä Q1-tuloksen pohjilta ![]()
Wetterin Q1-kannattavuus jäi selvästi odotuksistamme, mutta kvartaalin aikana vahvistunut tilauskanta tasasi hieman raportin kokonaiskuvaa. Kuluvan vuoden ohjeistus jättää kuitenkin paljon kirittävää loppuvuoteen. Lähivuosien ennusteillamme osakkeen arvostus on kallis, mutta liiketoiminnan matalan marginaaliprofiilin ja huokean liikevaihtopohjaisen arvostuksen vuoksi tulospohjaiset kertoimet reagoivat herkästi pieniinkin kannattavuusparannuksiin. Toistamme vähennä-suosituksen ja 0,16 euron tavoitehinnan.
Rapsasta lainattua:
Taseasema on yhä kireä
Q1:n lopussa Wetterillä oli yhteensä 83 MEUR:n edestä nettovelkaa, mikä on erittäin korkealla 9,4x tasolla yhtiön edellisen 12 kuukauden vertailukelpoiseen käyttökatteeseen verrattuna. Merkittävä osa veloista liittyy kuitenkin autovaraston tililimiitteihin (30 MEUR) ja vuokrasopimusvelkoihin (35 MEUR), joiden supistaminen on yleisesti pankkilainaa helpompaa. Yhtiön rahoitussopimuksiin liittyy kuitenkin nettovelka/EBITDAsuhteeseen ja omavaraisuusasteeseen sidottuja kovenanttiehtoja. Ehtojen kiristyminen ajan myötä pakottaa Wetterin vahvistamaan tasettaan lähivuosina.
Toimitusjohtajan katsaus tämän viikon yhtiökokouksesta:
Tässä on Wetteriltä tällainen pörssitiedote. ![]()
Sisäpiiritieto: Aarne Simula on nimitetty Wetteri Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Mika Aho hallituksen puheenjohtajaksi
Wetteri Oyj:n hallitus on 24.6.2026 nimittänyt Aarne Simulan konsernin toimitusjohtajaksi. Samassa yhteydessä hallitus valitsi keskuudestaan hallituksen puheenjohtajaksi Mika Ahon.
Luovuttuaan Wetteri Oyj:n toimitusjohtajan tehtävästä 1.8.2025 Simula jatkoi yhtiön hallituksen jäsenenä, johdon neuvonantajana ja suurimpana osakkeenomistajana. Hän palaa nyt toimitusjohtajaksi johtamaan yhtiön vaihetta kannattavaan kasvuun uusien autojen myynti edellä. Simula aloittaa tehtävässä välittömästi ja jatkaa hallituksen jäsenenä.
Aarne Simulalla on yli 40 vuoden kokemus autoalalta myyntipäällikön tehtävistä aluejohdon ja toimitusjohtajan tehtäviin sekä alan lukuisiin luottamustehtäviin, joihin kuuluu tälläkin hetkellä muun muassa Autoalan Keskusliiton hallituksen jäsenyys.
“Autokaupan volyymi on kasvussa ja Wetterillä on myynnissä valtakunnan parhaat merkit maan kattavassa myyntiverkostossa. Suuntaammekin nyt resurssit uusien autojen myynnin kasvattamiseen, joka tuottaa meille runsaasti vaihtoautoja käytettyjen autojen kauppaan. Kasvua haemme myös alan konsolidaatiosta, missä olemme vahvasti mukana. Samalla tehostamme toimenpiteitä yhtiön tuloksen parantamiseksi. Näillä elementeillä tulemme vauhdittamaan Ohittamaton-strategian toimeenpanoa”, Aarne Simula kertoo.
Wetteri Oyj:n uudella puheenjohtajalla Mika Aholla on 25 vuoden kokemus finanssialan johtotehtävistä, mm liiketoimintayksiköiden, vakuutuspalveluiden, asiakkuusjohtajan sekä varatoimitusjohtajan tehtävistä. Näissä tehtävissä hänelle on kehittynyt laaja verkosto autoalan toimijoista ja ymmärrys alan keskeisistä sidosryhmistä.
Aho kommentoi Simulan valintaa toimitusjohtajaksi: “Aarnelle on kertynyt pitkän uransa aikana poikkeuksellisen vahva ja laaja-alainen ymmärrys autokaupasta ja Wetterin liiketoiminnan vahvuuksista. Hän on myös rakentanut pitkäjänteisesti yhtiölle strategisesti tärkeitä päämiessuhteita, joiden merkitys korostuu toimialan murroksessa. Hallitus luottaa siihen, että Aarnen johdolla Wetterin kannattavaan kasvuun tähtäävän strategian toimeenpano tehostuu”.
Aarne Simula on ilmoittanut, että hän alkaa nostaa palkkaa työstään toimitusjohtajana 1.8.2027 alkaen. Hallitus on tämän hyväksynyt.
EDIT:
Tässä on vielä Thomaksen kommentit ![]()
Simula sai siis kahden vuoden liksan (=erorahan) vetäytymällä vajaaksi vuodeksi lomailemaan ja palatakseen nyt takaisin tehtävään. On kyllä sen tason osakkeenomistajien varallisuuden kuppaamista tuonkin firman sekoilu, että huhhuh.
Vähän samaa olin kirjoittamassa. Ei tämä nyt mikään Summa ole, mutta ihan järkyttävää sekoilua kyllä tämäkin ulkopuolisen laseilla katsottuna. No konsultit varmaan nauraa kun saa tehdä yhtiölle strategiapäivityksiä alle vuoden välein…
Kun yrityksessä on vahva johto (eli yleensä hallituksessa ja/tai entinen toimitusjohtaja ja/tai iso omistaja), niin eivät jaksa kauaa katsoa, jos uusi johto ei saa haluttuja asioita aikaiseksi (vrt. Kamux, Robit jne.). Silloin kun aikaisempi toimitusjohtaja tuli taloon ja häntä haastateltiin Simulan kanssa, niin uuden toimarin kommentit olivat vähintäänkin edellisiä johtajia dissaavia, joten ei ihme, jos Simulan kulmakarvat nousivat. Ilmeisesti meno ei tyydyttänyt ja vanha konklaavi palaa ruoriin vrt. Kamux. Enkä siis ota kantaa onko vanhan johdon näytöt yhtään sen parempia tai miten uusi johto on onnistunut. SAKA karkaa yhä kauemmas, joten jotain oli tehtävä.
Wetteri tiedotti että Aarne Simula palaa toimitusjohtajaksi ja Pietu Parikka on saanut lähteä. Päätös oli oikea, joskin myöhässä. Parikan toimitusjohtajakausi jää historiaan erikoisena suorituksena. Wetterillä on maan kattavin myyntiverkosto ja edustukset joita monet kilpailijat katsovat kateudella, ja uusien autojen myynti tuottaa automaattisesti vaihtoautovirtaa. Tämä on alan peruslogiikka jonka jokainen autokaupan ammattilainen tuntee. Silti Parikan aikana juuri tätä vahvuutta ei osattu hyödyntää – vahvuus nähtiin heikkoutena ja resurssit ohjattiin sinne missä Wetterillä ei ole mitään erityistä kilpailuetua. Heikkous taas nähtiin vahvuutena.
Miten tällainen strateginen sokeus on mahdollista? Se on kysymys johon osakkeenomistajat ansaitsevat vastauksen. Tekohymy ei korvaa toimialan tuntemusta ja ammattitaitoa, se on tosiasia.
Simula tunnistaa tilanteen kirkkaasti – uusien autojen volyymi kasvaa, se tuottaa vaihtoautoja ja siitä syntyy kannattava kierto. Ei rakettitiedettä, ihan vaan autokauppaa. Yli 40 vuoden kokemus näkyy siinä että perusasiat ovat hallussa.
Toivottavasti Parikka ei ehtinyt tehdä peruuttamatonta vahinkoa, kuten aiemmissakin toimissaan on nähty tapahtuvan. Strategiset virheet eivät aina korjaannu pelkällä johtajanvaihdoksella, ja päämiessuhteissa, henkilöstössä ja katteissa voi olla jälkiä jotka näkyvät vasta myöhemmin.
Wetterillä on edellytykset kääntää suunta, kunhan niitä nyt osataan käyttää.
En oikein niele ajatusta, että uusien autojen myynti olisi automaattisesti liiketoiminnan kannattavin osa-alue. Viime vuosina juuri uusien autojen kauppa on ollut monella toimijalla erittäin matalakatteista tai jopa tappiollista, kun volyymia on haettu hinnalla millä hyvänsä.
Esimerkiksi Auto Bassadonen liikevaihto oli vuonna 2025 noin 196 miljoonaa euroa, mutta tulos jäi silti noin viisi miljoonaa euroa tappiolle. Käyttökatekin oli yli kaksi prosenttia negatiivinen, joten tilannetta ei voi selittää pelkillä alaskirjauksilla. Lisäksi saman konsernin maahantuontiyhtiö Auto-Bon teki vielä heikomman tuloksen: liikevaihtoa kertyi 124 miljoonaa euroa, mutta tulos painui yli 10 miljoonaa euroa tappiolle.
Länsiauto puolestaan onnistui parantamaan kannattavuuttaan luopumalla uusien autojen myynnistä ja keskittymällä huoltopalveluihin sekä vaihtoautokauppaan.
Vaihtoautovirta on toki arvokas, mutta jos uusia autoja myydään käytännössä nollakatteella tai jopa tappiolla, ei pelkkä volyymi vielä luo omistaja-arvoa. Olennaista on koko arvoketjun kannattavuus, ei uusien autojen rekisteröintimäärä.
Lisäksi ketjuilla, jotka myyvät sekä uusia että käytettyjä autoja, on usein rakenteellinen ongelma. Kun uusien autojen myyjät laitetaan myymään vaihtoautoja, heidän on vaikea siirtyä kappalemyyntiin perustuvasta ajattelusta katteelliseen myyntiin. Jos uusien autojen myyjä pääsee vielä hinnoittelemaan vaihtoauton itse, hän ei välttämättä edes käy tarkastamassa autoa paikan päällä, vaan hinnoittelu tehdään pelkästään Nettiauton ilmoitusten perusteella. Tämän jälkeen johtoryhmä ihmettelee suuria jälkikuluja ja heikkoa kannattavuutta.
Vaihtoautokaupassa juuri myynnin johdolla ja myyjien osaamisella on ratkaiseva merkitys siihen, tehdäänkö kauppaa kannattavasti vai ei. Tietääkseni Wetterin johtoryhmässä ei ole yhtään vahvan vaihtoautokaupan taustan omaavaa henkilöä.
Mitä puolestaan tulee kattavaan myyntiverkostoon, se tarkoittaa samalla myös suuria kiinteitä kustannuksia. Mielestäni verkostossa on edelleen liikaa liian pieniä toimipisteitä, joiden kannattavuus on kyseenalainen.
Uusien autojen myynti ei ole automaattisesti kannattavin osa-alue, mutta sieltä tulee erinomaisia vaihtoautoja myytäväksi. Vaihtoautojen ostomarkkinat ovat ylikuumentuneet eikä sieltä tule enää pikavoittoja – se aika oli kymmenen vuotta sitten. Nyt kannattaa keskittyä ydintoimintaan.
Bassadone on huono vertailukohta. Niillä on todella haastavat merkit eikä vaihtoautoliiketoiminnan osaaminen ole samalla tasolla.
Muutos Wetterin johtoryhmässä: liiketoimintajohtaja Mika Pokka jättää yhtiön.
Wetterin esittelyvideolla joskus aiemmin Simula on itse näyttänyt firman sisäistä dataa, että miten firma tekee rahaa jos tekee. Uusia autoja myydään melkein nollakatteella (myyntikulut huomioiden). Näihin uusiin autoihin sitten lisäksi myydään ja asennetaan lisävarusteita + saadaan yleensä monivuotinen huoltosopimus. Nämä jälkimmäiset, erityisesti huoltotoiminta, ovat ne hyväkatteiset komponentit, joilla Wetteri tekee rahaa.
Lisäksi saadaan vaihtoautoja samassa prosessissa. Osa vaihtoautoista voi olla hyviä, mutta sekundaakin joudutaan ehkä ottamaan vastaan, jotta kauppa saadaan klousattua. Osa asiakkaista voi ostaa uuden auton vain jos myyjä suostuu ottamaan vanhan romun vaihdossa vastaan. Tämä vaihtoauto voidaan sitten joutua dumppaamaan eteenpäin jollekin jobbarille tai huutokaupan kautta ilman palautusoikeutta nimellisellä hinnalla.