My allocation has remained steadily passive throughout this decade. My investments are chugging along in the middle of the pack, driven by direct stock picks and index funds. I have been on the sell side in February. I increased my cash position from 1.8% to 2.2%. This cash is intended for running expenses in 2026–27. The investment environment is foggy, as always.
8 Likes
Does anyone here have experience applying for a loan without regular earned income? My own feeling is that banks, at least, are very reluctant to grant a mortgage, even if there are reasonable amounts of capital income.
3 Likes
Doesn’t it hold true that “real” collateral is in order if there is a need for a loan?
1 Like
I’ll respond to both of the above at the same time.
Collateral is one thing that, of course, must be in place.
However, loans are granted based on cash flow, meaning collateral alone is not sufficient. If you have regular capital income, the bank will certainly count it as your cash flow, so it doesn’t matter whether it’s earned income or capital income.
5 Likes
In mortgage financing, a 3-year monthly average has been used for capital income, at least at some point.
E.g. total capital income 2023 €30k, 2024 €35k and 2025 €40k. Annual average €35k/y, gross €2,916/mo.
or
2023, no capital income, 2024 no capital income and 2025 €50k. Annual average €16.7k, gross €1,389/mo.
This is intended to ensure that the capital income is established and doesn’t just consist of, for example, an occasional larger sale.
6 Likes
En ole vapaaherra. Teen joka vuosi pikkuisen palkkatöitä. Siitä tarkennukset alla. Mutta voin vapaasti päättää ja säätää täsmälleen kohdilleen kuinka monta tuntia vuodessa teen rahan takia – palkkatöissä ja sijoittamisen parissa.
Alla joitain teemoja joita olen tutkinut ja miettinyt. Laitan tähän viimeiset 3,5 vuotta pohtimiani teemoja joten kirjoitus on pitkä. TLDR-varoitus siis näin aluksi.
Romantiikan epäromanttinen kivijalka
Brittiläinen filosofi Alain de Botton kuvaa humoristisesti sitä mistä esim. Hollywood paljon ammentaa.
1800-luvun alkuvuosikymmeninä taiteissa oli muotia romantiikka. Runoilijat ja kirjailijat elivät boheemisti korkealla riskitasolla oloissa joissa ei ollut pelastus- ja sote-palveluita. Nämä romantikot fiilistelivät varhaisaikuisuutensa ja kuolivat riittävän nuorina – niin että maanläheistä elämänkokemusta ja viisautta ei ehtinyt kertyä.
Joitakin ei niin kovin romanttisia asioita joihin yritän panostaa:
Juttelen vaimon kanssa joka päivä vähintään pikkuisen myös ilman agendaa.
Kinastelen vaimon kanssa. Meillä on tietyt krooniset ratkaisemattomat asiat mutta niiden mittakaava ei uhkaa liittoa. Mieluummin kinastelua sopivasti kuin hiljalleen kumuloituvaa katkeruutta.
Parallel being vaimon kanssa. Taaperon kehitykseen kuuluu parallel play -vaihe jossa vuorovaikutustaidot ja sanavarasto eivät vielä riitä vuorovaikutteiseen leikkiin. Mutta taapero alkaa saada lisäarvoa siitä että vieressä on toinen lapsi leikkimässä.
Parallel being: Olen vaimon kanssa samassa huoneessa tai vierekkäisissä huoneissa. Molemmat touhuavat omiaan. Vuorovaikutuksen optio on koko ajan olemassa ja molemmat vapaita käyttämään sitä. Toinen reagoi pääsääntöisesti lähestymällä eikä torjumalla.
Lasteni aineeton pääoma
Vaimoni on paljon nohevampi kuin minä etsimään ja löytämään kivoja aineettomia juttuja lapsille. Itselläni on aikaa ja motivaatiota käytännössä toteuttaa kunhan ensin on idea.
Kyseessä on monipuolinen valikoima kaikkea sellaista aineetonta mitä koetaan aika matalalla profiililla. Näitä ei suoriteta pakkotahtiin vaan määrä pysyy sopivana. Att leva lagom sanotaan toisella kotimaisella.
Olen myös miettinyt mm. oman harrastustoimintani myötä tällaista kuin aikuisuuden alussa olevan ihmisen karaktääri.
Olen ollut 10–20 vuotta aktiivinen kahdessa harrastusporukassa joista toinen rullaa omalla painollaan ja toista olen pitänyt hengissä (siitä alempana).
Molemmissa osallistujien ikähaarukka on ollut 15–75. Aika usein on isiä ja poikia joukkuekavereina tai haastamassa toisiaan vastakkaisilla puolilla.
Porukan nuoret miehet ovat tietysti valikoitunutta porukkaa. Jos asiat ovat menneet kovasti pieleen, ei ole mahdollisuutta tai kykyä osallistua.
Mutta näin valikoituneessakin otannassa on melkoinen skaala tässä:
Yksi tulee ekaa kertaa pukukoppiin, ottaa kontaktia läsnolijoihin, kysyy heti paljonko tämä maksaa, miten ja koska maksaa. Sen jälkeen hoitaa joka asiassa oman osansa viimeisen päälle.
Toinen vetää joka asiassa pikkuisen kotiinpäin sillä oletuksella että ei sitä isossa porukassa kukaan huomaa.
Haluan olla lapsilleni riittävän paljon ja sopivalla tavalla läsnä. Ehkä tämä auttaa siinä että he aloittavat aikanaan aikuisen elämää niin että he ovat tosi hyviä tyyppejä. Mahdollinen individualistinen menestys on optio, luonne prioriteetti.
Lasteni mielekäs elämä vuonna 2050
Kyllä, olen pihi ja osittain sen takia jonkin verran varakas. Koska taloutemme on voimakkaasti ylijäämäinen, voimme lisätä menoja jos se luo lisäarvoa. Opin liiasta saituudesta pois hiljalleen. Mutta en halua että lapseni maksavat aineetonta hintaa myöhemmin siitä miten menojen nosto toteutetaan.
Yksi ilmeinen juttu on elintason nippusideperiaate. Nippusidettä saa vaivattomasti naksautettua yhteen suuntaan mutta toiseen suuntaan meneminen on brutaali homma. Eli myös lasten tulevaisuuden takia on hyvä jatkossakin elää materiaalisesti matalalla profiililla.
Haluan että mitä tahansa rehellistä mielekästä työtä lapseni tekevät vuonna 2050, siitä saatu palkka kattaa jonkin mielekkään osan heidän elintasoon liittyvistä odotuksistaan.
Mutta haluan panostaa kaikkeen sellaiseen aineettomaan josta ei synny pysyviä elämää rajoittavia odotuksia. Esimerkiksi vakuutuksista ajattelin ennen niin että bisnes on vakuutusyhtiöille turhan hyvää. Nyt ajattelen että ihan sama, jos saamme hieman lisää mielenrauhaa, voin maksaa pikkuisen liikaa.
Matkat keskiluokan normaaleihin kohteisiin ovat myös kivoja, kaikki sellainen missä ei alleviivata omaa hyväosaisuutta.
Tunnen ihan kasvokkainkin tältä foorumilta yhden tyypin jolla on sosiaalinen piiri hyvin laajalta sosioekonomiselta skaalalta omalla kotiseudullaan. Ajattelen että vau mitä aineetonta rikkautta. En ainakaan halua sabotoida lasteni mahdollisuutta tuollaiseen.
Roska-aika
Jos olisin ison pörssiyhtiön toimitusjohtaja, panostaisin varmaankin laatuaikaan lasteni kanssa.
Mutta törmäsin joku aika sitten (en muista missä) tällaiseen ajatukseen kuin quality time ja garbage time.
Garbage time olisi vaikka marraskuun maanantaina klo 17–21. Pimeää. Kämppä kaaoksessa. Kotiaskareita rästissä. Väsyttää. Lapset riehuvat.
Olen fyysisesti läsnä. Olen henkisesti läsnä ainakin osan aikaa. En eristäydy riippuvuutta aiheuttavan aineen tai toiminnon pariin fiksaamaan mielialaa kestämättömällä tavalla. En ole torjuva lapsia kohtaan. Palkintona on illan mittaan joitakin hyviä hetkiä ilman syytä tai pienistä syistä. Kaikilla perheenjäsenillä on nukkumaan mennessä aika hyvä fiilis.
Pitkällä aikavälillä tästä kertyy aineetonta pääomaa.
En todellakaan ole mikään roska-ajan taituri. Mutta olen saanut tähän perspektiiviä esim. Helsingin finanssipiireissä vaikuttaneen Christer Schoultzin kokemuksista. Arvostan sitä kun elämässä ei ole mitään sellaisia aspekteja jotka tekevät roska-ajan rakentavan vieton täysin mahdottomaksi.
Kuivahumala - kännikäytöstä vaikkei viina haise - Kantamo
Minulla on hyvä motivaatio siihen että jaksan 355 päivää vuodessa sitä jos osa päivästä on tuota roska-aikaa. Kymmenen päivää vuodessa voin kernaasti olla lapsista kokonaan erossa.
Vapaus kroonisesta stressistä
Kaikilla nisäkkäillä on fysiologisesti hyvin samankaltainen stressireaktio. Akuutin konkreettisen vaaran uhatessa keho siirtyy kokonaisvaltaisesti sellaiseen tilaan, joka maksimoi selviytymisen todennäköisyyden.
Nykyiseen länsimaiseen elämäntyyliin kuuluu se että stressihormonit ovat jonkin verran kohollaan kroonisesti. Tämä kuluttaa kehoa kokonaisvaltaisesti ja altistaa suurelle määrälle sairauksia. Lisäksi itsekuri on kroonisesti stressaantuneena niukempi resurssi kuin vapaana stressistä. Näin elämäntapa on todennäköisesti epäterveellisempi.
En altista itseäni rahan takia krooniselle stressille.
Vaimo haluaa tehdä suhteellisen normaalin keskiluokkaisen työuran. Hänelle viestini on että palkkatuloista voi ja kannattaa osittain luopua jos se on mahdollista ja tarpeellista stressitason laskemiseksi. Työnantajan kanssa kannattaa näistä neuvotella aina kun syytä on.
Kun lapset kasvavat, hiljalleen tuon esille tällaista näkökulmaa: he ovat täysin vapaita hyväksymään kroonisen stressin hintana jostain mitä he haluavat tavoitella. Mutta ei ajauduta ja unissakävellä sellaisiin tilanteisiin.
Elintapasairauksien välttäminen
“Puhdasta” metsästäjä–keräilijä-elämäntapaa on vuosi vuodelta vaikeampi mistään löytää. Mutta sen verran on ehditty sellaista tutkia että hahmottuu tämä:
Imeväisyyskuolleisuus on tietysti massiivista ilman sote-palveluita, antibiootteja jne. Sen jälkeenkin kaikissa ikäluokissa kuolleisuus on suurempaa kuin länsimaissa nykyään.
Mutta metsästäjä–keräilijöillä health span on useimmiten hyvinkin lähelle sama kuin life span. Eli ihmiset pysyvät monipuolisesti toimintakykyisinä lähelle kuolemaansa. Ja tyypillisesti isovanhempien toimintakyky siis riittää tuomaan perheelle ja yhteisölle kontribuution ankarissa oloissa joissa länsimaisia mukavuuksia ei ole.
Haluan olla lapsilleni sellainen roolimalli että ilman tiukkapipoisuutta ja fanaattisuutta arjen tottumukset ovat kuosissa: ravinto, arkiliikunta, hengästyttävä liikunta, lihaskunto, lepo, uni jne.
Hyvät tottumukset maksimoivat todennäköisyyden että health span on lähellä life spania.
Taktinen ja strateginen epämukavuuden etsiminen arkeen
Jokaisella on omakohtaiset kokemuksensa tästä. Mutta itse olen sen verran nörtti että on ollut hyödyllistä myös tutustua kansantajuistettuun neurotieteeseen.
Kaikkien eläinten henkiinjäämisessä on tärkeää että keskushermosto tai aivot ovat suurimman osan ajasta mahdollisimman neutraalissa perustilassa. Tästä tilasta eläin pystyy parhaiten havainnoimaan sekä mahdollisuuksia tai uhkia. Ankarassa ja epävarmassa eläinympäristössä on vaarallista olla liian kauan liian kaukana tästä perustilasta.
Eli neurologisesti on kiveenhakattu sääntö tämä: Jos haluat mahdollisimman positiiviseksi kokemasi aivokemiat myöhemmin tänään, yritä keksiä jotain fyysisesti, psyykkisesti ja/tai sosiaalisesti riittävän haastavaa tehtävää ensin. Aivot kompensoivat myöhemmin sitä sopivasti annostelua epämukavuutta tai kipua jonka hankit.
Tällainen taktinen epämukavuuden etsiminen toimii myös strategisesti. Eli se parantaa mahdollisuuksia pidemmän tähtäimen psyko–fyysis–sosiaaliseen hyvinvointiin.
Olen taitavampi ja motivoituneempi etsimään arkeen epämukavuutta kuin olin muutama vuosi sitten.
Riippuvuuksien välttäminen
1900-luvun alussa Suomessa raittiin sekatyömiehen lapset olivat keskimäärin jonkin verran aliravittuja, työtilanteesta riippuen. Juopon sekatyömiehen lapset olivat vakavammin aliravittuja. Aika selkeää ja simppeliä.
Anna Lembke on psykiatrian professori Stanfordin yliopistossa, Piilaaksossa siis. Hän tekee potilastyötä paljon sellaisten potilaiden kanssa joilla individualistisen menestyksen kulissien takana on pitkälle edennyt riippuvuus.
Anna Lembke näkee työssään seuraukset ilmiöstä the drugification of everything. On ihminen jolla on ollut piilevä haavoittuvuus. Siitä ei ole ollut aiemmin seurauksia.
Sitten joku porukka on taas ottanut askeleen eteenpäin siinä miten jostain aineesta tai toiminnosta kehitetään pahemmin riippuvuutta aiheuttava versio ja miten se jaellaan asiakkaille. Usein tämä jakelu tulee ruudun kautta tai kotiovelle.
Haluan tehdä voitavani siinä että perheessäni vältämme riippuvuudet. Yritetään ennaltaehkäistä kaipuuta vaarallisen nopeaan ja tehokkaaseen tunteidensäätelyyn. Ja huomataan kun joku yrittää sellaista meidän elämään ujuttaa.
Mielekäs työ
Valitsin opiskelualani vuonna 2000 jolloin pörssi näytti omaan temperamenttiini sopimattomalta sirkukselta. En silloin vielä tiennyt arvosijoittamisesta mitään.
Vuosina 2007–2009 leikin ammattisijoittajaa. Tähdet olivat sen verran kohdallaan että numerot näyttivät siltä että homma toimi. Oman psyykeeni kannalta eristäydyin kuitenkin vaarallisesti ruudun ääreen. Taidan nyt 17 vuotta myöhemmin kärsiä vieläkin hieman krapulasta. Tämä tekee epätodennäköisemmäksi että haluan ottaa sijoittamisen isommaksi ja säännöllisemmäksi osaksi elämääni. Voin rauhassa katsoa miten fiilikset vuosien myötä kehittyvät.
Tuon syksyn 2009 pahoinvoinnin ja tyhjyyden jälkeen olen joka vuosi tehnyt jonkin verran palkkatöitä. Alla joitakin speksejä:
- työyhteisö: voin keikkailla vain sellaisissa paikoissa joissa ihmiset tykkäävät toisistaan ja arvostavat toisiaan ja viihtyvät toistensa seurassa
- vuorovaikutus: kasvokkaista vuorovaikutusta jossa on oikeasti väliä sillä millaisella olemuksella siinä olen
- vapaus hierarkioista: kiva olla ihmisten kanssa tekemisissä ilman että alaiset raportoivat minulle tai minä raportoin pomolle
- ei palavereja tai kehityskeskusteluja
- malli lapsilleni: tilastollisesti on todennäköisintä että lapseni löytävät mielekästä arjen struktuuria nimenomaan palkkatyön maailmasta
- viikonloppujen ja lomien arvo: en saa samanlaista fiilistä vapaisiin jos en käy kodin ulkopuolella töissä ollenkaan; kotona läppärillä tehdyt hommat eivät auta tässä
- verotonta tuloa: Suomessa saa tienata tänä vuonna 17 254 euroa palkkaa verottomasti ja hyvin maltillisilla veroluonteisilla maksuilla
Kiitollisuus
Luin Morgan Houselin The Art of Spending Money. Hän luettelee viisi asiaa jotka kannattaa miettiä huolella jotta muuten voi sitten ottaa rennommin:
- koulutus
- terveydenhuolto
- lastenhoito
- asunto
- auto
Mietin miten uskomattoman simppeliä, huoletonta ja turvallista elämämme on verrattuna siihen että eläisimme tyypillistä ylemmän keskiluokan amerikkalaista elämäntapaa.
Kaikki noihin asioihin liittyvä psyykkinen kuormitus on täysin nolla meillä. Ei huolta, ei statuspelejä, ei katastrofaalisia seurauksia mahdollisista epäonnisista valinnoista.
Ilo
Pienillä lapsilla synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen kuinka monta ilon hetkeä keskivertopäivään kuuluu. Mutta jos elämän peruspalikat ovat suurin piirtein kohdillaan, kaikkien pienten lasten jokaiseen päivään kuuluu ilon hetkiä. Niukka elintaso ei tätä vaikeuta.
Mietitään seuraavaksi sellaista maanpäällistä helvettiä kuin toisen maailmansodan itärintama. Siellä koettiin valtavasti enemmän ilon hetkiä kuin äkkiseltään osaa ajatella. Tässä resepti:
- “oletimme että tässä kohtaa osa on kuollut ja osalta puuttuu raajoja, mutta koko porukka selvisi tästä päivästä”
- “odotimme pilaantunutta ruokaa mutta tulikin melkein tuoretta”
- kerrankin ei ole kylmä, kuuma, nälkä tai jano
- tapahtuu yllättävä hauska pieni sattumus
- jaamme tilanteen porukalla jossa olemme pelastaneet vuorotellen toinen toistemme hengen
==> vuorovaikutusta, läppää, juttuja, iloa
Mietin kuinka moni hyväosainen eristäytyy omaan aivan liian ennustettavaan optimoituun ylelliseen mukavuuteensa ja vaivattomuuteensa ja tappaa kaiken ilon mahdollisuuden elämästänsä.
En todellakaan ole mikään läsnäolon, huomaamisen, arvostamisen, spontaaniuden ja huluuttelun mestari. Mutta tiedän millaista hyväosaisen ankeaa elämää haluan välttää ja mitä sen sijaan haluan lisää.
Social fitness
Harvard Study of Adult Development on maailman perusteellisin ja vaikuttavin pitkittäistutkimus ihmisen psyko–fyysis–sosiaalisesta hyvinvoinnista ja pahoinvoinnista.
Alun perin oli kaksi erillistä tutkimusta johon rekryttiin väkeä vuosina 1938 ja 1944. Myöhemmin nämä tutkimukset yhdistettiin. Alkuperäiset osallistujat saatiin pidettyä tutkimuksen piirissä poikkeuksellisen korkealla prosentilla. Sama on pätenyt heidän jälkeläistensä värväämiseen ja tutkimuksessa mukana pitämiseen.
Tutkimuksen nykyinen johtaja Bob Waldinger kehottaa panostamaan molempiin: physical fitness ja social fitness. Nämä panostukset toimivat pitkälti samalla peruslogiikalla. Näistä social fitness on vielä tärkeämpi.
Oma huomioni on että varallisuuden rakentaminen rahoitusmarkkinoiden kautta toimii myös samalla logiikalla.
Eri ihmisillä on villisti erilaiset lähtökohdat lähteä panostamaan näihin asioihin. Mutta ideana on muodostaa omista lähtökohdistaan pienten valintojen kautta hyviä tapoja jotka vievät elämää mieluisaan suuntaan pitkällä aikavälillä.
Yritän pitää mielessä tämän että kannattaa muistaa tehdä kaikenlaisia hyviä pieniä valintoja tältä social fitness -kannalta. Koko skaalalla voi tehdä positiivista: muutaman sanan vaihtaminen tuntemattoman kanssa jota ei tule koskaan tapaamaan uudestaan – suku ja ystävät – vaimo ja lapset.
Third places
Robert Putnam tiimeineen on tehnyt vuosikymmenien mittaan valtavan työn sosiaalipsykologiassa. Tutkimusryhmällä on ollut suunnaton luovuus keksiä mistä kaikista lähteistä voisi löytää dataa aiheesta individualismi vs. yhdessä tekeminen.
Italiassa ihmisten aktiivisuus osallistua kuoroihin keskiajalla korreloi kaupunki kaupungilta bkt per capita -lukeman kanssa vuonna 2000.
Kuorotoiminnan yhteydessä on satoja vuosia tutustuttu, viihdytty, luotu luottamusta ja kehitelty bisneksiä. Tätä Putnam kutsuu sosiaaliseksi pääomaksi.
Mielikuva on että USA oli 1950-luvulla individualismin linnake militanttia kollektivismia vastaan.
Putnam on kuitenkin osoittanut että iso trendi USA:ssa oli pois päin hyperindividualismista noin 1890–1960. Noin vuodesta 1960 tähän päivään saakka iso trendi on ollut hyperindividualismia kohti.
Tämä third places -konsepti (koti ja työpaikka tässä 1 ja 2) on osaltaan auttanut minua motivoitumaan siihen että olen pitänyt erästä harrastusporukkaa hengissä.
Kymmenen vuotta sitten homma rullasi omalla painollaan ilman että kenenkään tarvitsi nähdä vaivaa.
Yleisin lähestymistapa tällä hetkellä:
- “suhtaudun periaatteessa positiivisesti”
- “pidän optiot auki”
- “en halua sitoutua millään tavalla”
- “fiilistelen jokaisen kerran erikseen onko sopiva väli osallistua”
- “en anna mitään palautetta kannattaako toimintaa jatkaa”
En tietenkään loputtomiin jatka panostamista jos tilanne pysyy tällaisena. Mutta toistaiseksi olen ollut tyytyväinen valintaani että panostan sosiaaliseen pääomaan. Kun porukkaa saadaan paikalle, aina on kivaa ja harmitukset unohtuvat.
Joku muu on töiden takia stressaantunut 300 päivää vuodessa ja minä olen ollut harrastustoiminnan takia stressaantunut 20 päivää vuodessa. Pärjäilen.
Aikuiseksi kasvaminen
Yksi syy miksi voin pahoin vuonna 2009 onnistuneesta sijoitustoiminnasta huolimatta oli se että ajelehdin hyväosaista pitkitettyä nuoruutta aikuisen ihmisen velvoitteita ja vastuunkantoa vältellen. Päämäärä ja merkityksellisyyden kokemus oli hukassa.
Tavoitteenani on jatkaa edelleen aikuiseksi kasvamista näin varhaiskeski-iässä. Tähän kuuluu itsekeskeisyyden trendinomainen väheneminen ja jatkuvasti monipuolistuva pätevöityminen aikuisen ihmisen elämään. Haluan luoda ympärilleni lisäarvoa yhä monipuolisemmin.
Negatiivisten tunteiden säätely
Kun sosiaalipsykologit ovat tehneet työtään ympäri maailmaa, on havaittu että noin 70-vuotiaat ovat – aika lailla elinolosuhteista riippumatta – isolta osin varsin tyytyväistä väkeä.
Merkittävän kokoiset osakesalkut ovat näissä osittain vuosikymmeniä sitten tehdyissä globaaleissa havainnoissa melko marginaalinen ilmiö.
Globaalisti laajoissa tutkimusaineistoissa ihmisten aineellinen varakkuus ei ole ollut valtavirtaa. Sen sijaan 70-vuotiailla on usein hieno portfolio aineetonta pääomaa.
Mietitään vaikka intensiivistä negatiivista tunnetilaa. Jos elämänkokemus on jalostunut viisaudeksi, homma toimii näin:
-
intensiivinen negatiivinen tunnetila
-
pohdinta mistä ongelmasta tämä viestittää; mitä voin konkreettisesti tehdä?
-
voin tehdä paljon / jonkin verran / en yhtään
-
toiminta tämän pohjalta
-
jos tunnetila edelleen päällä, viisaus nähdä että näistä on selvitty ennenkin ja nämä menevät ohi ==> ei hätäistä maladaptiivista tunteidensäätelyä tavoilla joista nettohyöty negatiivinen
Tuttavapiirissäni on kaksi noin 70-vuotiasta naapuria ja yksi noin 70-vuotias harrastuskaveri jotka kaikki ilman varallisuuden kerryttämistä ovat aineettomasti rikkaita eli lämpimiä, toimintakykyisiä, aktiivisia, viisaita.
Viisauden kerryttäminen on tärkeä projekti.
146 Likes
Two years of the “gentleman of leisure” life are now behind me. My investments have performed well, and my finances have held together without any stress. Daily life rolls along nicely with hobbies, spending time at the summer cottage, and just relaxing. Traveling both abroad and domestically has increased significantly.
I have noticed that one gets used to freedom quickly. My former career involved goal-orientation and commitment to schedules, which now feels mostly stifling. I do still follow what is happening in the corporate world, but returning to work life feels quite theoretical at this point.
This lifestyle probably isn’t for everyone. The calendar empties out, and your inbox no longer fills up with important messages. For many who are accustomed to a hectic lifestyle, this can also trigger a crisis. It is worth reflecting on your own path and plan for retirement/early retirement before making the final decision.
104 Likes
Hi, it just occurred to me to write an update on my life as a “gentleman of leisure” (vapaaherra). Fast-forwarding a bit: about 2.5 years ago, I left my day job without any specific plans for the future. I knew I wanted to spend time on investing, hobbies, and family. Our family found a second home base in Finland, and we’ve since split our daily life and free time between the two locations. During the first year, I didn’t seriously pursue discussions regarding any permanent roles. I made investments using capital that had been freed up from previous ventures. I practically didn’t sell anything; I just put capital to work when interesting opportunities arose. And as we know, there have been plenty of those in the market over the last couple of years.
However, I eventually noticed that even though I enjoy the freedom, doing things together with others is more rewarding than just managing my own investments. So, it turned out that after about 1.5 years of leisure, I started working full-time again in a new, great team. I’ve been on this path for just under a year now, and I’m really enjoying it. Earned income is by no means the reason I work; the job description was co-created to be functional. To my own surprise, I’m at the office almost every day.
During my time away from work, it became clear that the kind of people you get to work with matters immensely—it’s far more important to me than the compensation received. It wasn’t so much that I missed having a work community around me, but rather the experience of doing things together and achieving goals together. And the joy of seeing others achieve big things. Sharing that joy is rewarding and encourages me to work harder myself.
During my period of leisure, the capital appreciation of my investments was astonishing: my wealth grew very significantly—by the amount of a reasonably sized new estate—even though investment returns were also my source of income at the same time. Simultaneously, I realized that just growing wealth doesn’t provide enough substance to life. Wealth is only a tool that allows you to make choices in life through which meaning is created. When you don’t have to make choices just to gain more wealth, meaning accumulates almost unnoticed. This sounds like a cliché, but for me, it took 1.5 years of leisure for this to become clear. I’m not sure if I can describe this thought very well, but hopefully, it’s useful to someone else going through similar reflections.
As a small, slightly cliché example: just now, while sitting in the sauna of our second home, I noticed through the window that a small bird had made a nest in a birdhouse my son had built and that we had put up in a tree with the kids in late winter. This observation gave me much more joy than the recent rise in the value of my investments. A few years ago, the birdhouse might never have been put up, or the observation of the bird might have gone unnoticed.
I’ll end my update on these feelings; I still feel like a “gentleman of leisure” even though I returned to working life 
152 Likes
I’ve drifted onto a FIRE-like path somewhat by accident.
I am a 45-year-old woman, an entrepreneur with a blue-collar background, and my investment assets (personal + company) currently stand at about €440,000. My portfolios consist mainly of direct stock picks. I started investing on January 1, 2020, so I’ve experienced both sharp down years and individual holdings down tens of thousands—I would have fared better with ETFs, but I prefer the black diamond slopes over cross-country skiing.
We live in a debt-free, approximately 100 m² house in the countryside that my husband inherited. Maintenance costs are very moderate for a family of four. The house has little renovation debt, and heating wood comes from our own forest. Our cars are paid off, in good condition, and relatively new. Due to a long history of low income, I’ve learned to live very frugally, even though the children participate in expensive hobbies—it has become a habit to buy everything possible second-hand.
I currently bill at least €70,000 per year through my company, but I only do billable work for an average of a couple of hours a day. Part of the billing consists of fixed monthly fees that do not require any working hours from me. Additionally, the company has intellectual property rights (IPR) for sale, which account for about a third of the turnover. Selling a new product requires very little work.
The rest of my time I spend studying and developing software projects that may one day generate passive income. The work is 100% remote, and I can build my day around the children’s school rhythm: shared breakfasts, afternoon catch-ups, and time for the family in the evenings.
I am not yet fully financially independent, but a debt-free home, low expenses, my spouse’s own assets, and my own investment/entrepreneurial wealth mean that I can work more out of desire than necessity. And I don’t even want to give up working entirely. I’m building a larger buffer because it feels meaningful.
Regarding work, I feel I’m living in the best possible balance for myself right now. There are as many tasks and challenges as I want. Work can be done mainly when I want, and I can choose the location myself. The work is physically easy and I enjoy it. If I stop enjoying it, I’ll find something else to do.
Below is some tabulated data on the development of the portfolios. Occasionally, I’ve been able to invest quite a lot when the company has had a good year. Recently, last year and this year, I’ve been renovating a small house I own for a tenant, so I’ve had to draw from my own portfolio to cover renovation costs. However, this is already generating monthly rental income, so those funds were put to good use.
There are many ways to do this; the important thing is to find your own thing and make your life as comfortable as you can 
.
117 Likes