Tulikivi - Takat, uunit, saunat ja luonnonkivet

Itse tulin Tulikivi sijoittajaksi noin pari vuotta sitten ja pelkästään talkkiprojektin vuoksi. Olen ihmetellyt ympäristölupaan liittyviä kirjoituksia siitä, kuinka se on kestänyt jo vuosia. Lupahakemushan jätettiin vasta viime vuonna ja täydennettiin loppu vuonna, joten mielestäni se on edennyt loistavasti.

Analyytikko ei näe mitään lisäarvoa talkkiprojektille, vaikka ko esiintymä on Euroopan suurimpia ja todella hyvä laatuinen. Itse uskon, että viime vuosina mukaan tulleet suurimmat omistajat ovat tulleet mukaan juuri talkkiprojektin vuoksi ja näkevät siinä potentiaalin.

Analyytikko toi esille Tulikiven tasetilanteen mahdollisesti jarruttavan talkkiprojektia, mutta toimitusjohtaja on minun mukana olon ajan sanonut aina, että investointivaiheessa tähän projektiin haetaan joku teollinen kumppani ym eikä Tulikivi ole ollut viemässä tätä yksin tuotantoon.

Jokainen tekee sijoituksia omien näkemyksien mukaan ja itse uskon, että kun ympäristölupa on valmis, Tulikivi myy koko Nordic Talcin jollekin alan isolle toimijalle.

4 tykkäystä