Tokmanni tiedotti viime viikolla (tiedote) Sampo Päällysahon aloittavan toimitusjohtajana 6. heinäkuuta. Tässä vähän päivitystä uuden toimitusjohtajan liikkeistä ensimmäisen viikon ajalta.
Tiedotteessa Päällysaho linjasi tavoitteitaan:
"Tavoitteeni on jatkaa kannattavaa kasvua avaamalla uusia myymälöitä, kehittämällä valikoimaa sekä vahvistamalla tunnistettujen synergioiden toimeenpanoa ja asiakaslähtöistä toimintaa entisestään”
- Tiedotteessa kerrottiin myös Tokmanni-konserni käynnistävän nyt strategiaprosessin, jonka tavoitteena on arvioida ja päivittää konsernin strategiset ja taloudelliset tavoitteet seuraavalle strategiakaudelle.
- Samalla tavoitteena on vahvistaa synergioiden hyödyntämistä sekä varmistaa, että konsernin osaaminen ja kilpailukyky tukevat kestävää ja kannattavaa kasvua.
Päällysahon kertoi tiedotteessa hänen ensimmäisten viikkojensa toimitusjohtajana painottuvan kohtaamisiin, kuuntelemiseen ja uuden oppimiseen konsernin toimintamaissa.
Eilen LinkedInin julkaisussaan (linkki LinkedIn) Päällysaho kertoi ensimmäisen viikon kuluneen ihmisiin tutustumisessa Suomessa.
“Kuluneen viikon aikana olen tavannut uusia kollegoita Mäntsälän konttorilla, vieraillut keskusvarastoilla ja kiertänyt Tokmanni-myymälöitä eritoten Varsinais-Suomessa: Masku, Mynämäki, Laitila, Eura, Eurajoki, Rauma ja Uusikaupunki.”
Tämän lisäksi uusi toimitusjohtaja on ehtinyt tutustua myös Järvenpään, Vantaan Tammiston ja Jämsän myymälöihin.
LinkedInissä Päällysaho kertoo tämän viikon kuluvan Ruotsissa ja sieltä matka jatkuu edelleen Tanskaan.
Päällysaho korostaa viestissään vahvan vähittäiskaupan rakentuvan “osaavista ihmisistä, hyvästä yhteistyöstä ja asiakkaiden arjen ymmärtämisestä”.
Eli kuuntelu ja asiakasymmärrys ainakin näin alkuun keskiössä. Näitä samoja teemoja Päällysaho korosti myös alkuvuonna julkaistussa Aalto-yliopiston kauppiksen alumni-jutussa (Julkaistu 29.1.2026) → ”Kuuntelulla ja ihmisten kohtaamisella on merkitystä” | Aalto-yliopisto
“Kuuntelulla ja ihmisten kohtaamisella on merkitystä. Vaikka meillä on erinäköiset digitaaliset työvälineet, niin ihmisten tarpeiden ymmärrystä ei voi väheksyä. Mistä ne tarpeet muotoutuu ja miten niitä mallinnetaan, niin siinä astuu digitalisaatio tai algoritmit esiin.”