Oli pakko tarkistaa tämä asia. Q1 haastattelusta suora lainaus; “odotetaan suhteellisen normaalia olosuhdetta vuoden loppuun”. ![]()
Q1 haastiksen kohdasta 11:30 eteenpäin voi itse käydä kurkkaamassa.
Oli pakko tarkistaa tämä asia. Q1 haastattelusta suora lainaus; “odotetaan suhteellisen normaalia olosuhdetta vuoden loppuun”. ![]()
Q1 haastiksen kohdasta 11:30 eteenpäin voi itse käydä kurkkaamassa.
Tässä on Ronin kommentit Terveystalon negarista.
Terveystalo antoi eilen negatiivisen tulosvaroituksen, jossa yhtiö laski kuluvan vuoden tulosohjeistustaan heikon kysyntäympäristön ja kiristyneen hintakilpailun seurauksena. Ennusteemme sisälsivät jo ohjeistuksen laskun, ja tulosvaroituksen taustalla olevat tekijät olivat myös sinänsä odotettuja. Tulosvaroitus tuli kuitenkin hieman aiemmin kuin olimme epäilleet, ja uuden ohjeistushaarukan keskipiste on edelleen hieman meidän ja selvemmin konsensuksen ennusteiden alapuolella. Samalla yhtiö julkaisi ennakkotietoja Q2-luvuista, mitkä jäivät selvästi meidän ja konsensuksen ennusteistamme. Tulemme tarkastelemaan ennusteitamme yhtiön perjantaina julkaistavan Q2-raportin jälkeen.
Tässä vielä toimitusjohtajan kommentit kuunneltavaksi tulospäivältä:
Aiheet:
(00:00) Aloitus
(00:20) Annettu tulosvaroitus
(01:54) Hintakilpailu
(03:35) Työterveyshuollettavien määrän kehitys
(03:57) Myyntiputki
(04:35) Flunssakauden merkitys
(05:35) Lomautukset
(06:53) Liikevaihdon ja kannattavuuden elpyminen
(07:33) Päättyvät ulkoistukset
(08:34) Kuluttajapainotteisten liiketoimintojen piristyminen
(09:27) Ruotsin kehitys
Roni on tehnyt uuden yhtiöraportin Terveystalosta.![]()
Terveystalon Q2-tulos ei sisältänyt suurempia yllätyksiä raporttia edeltäneen negatiivisen tulosvaroituksen ja annettujen ennakkotietojen jälkeen. Edelleen vaisu markkina, tulevien yrityskauppojen arvonluontiin liittyvä epävarmuus ja neutraalihko arvostus puoltavat meitä pysymään osakkeen suhteen vielä katsomossa. Maltillisten ennusteleikkausten myötä leikkaamme tavoitehintaamme 7,6 euroon (aik. 7,9 euroa) ja toistamme vähennä-suosituksemme.
Hohteen kauppa meni läpi KKV:lle ja kauppa pakettiin heti huomenna 4.9.2026.
Hyväksynnän ehtona Terveystalo on sitoutunut KKV:n päätöksessä yksilöityihin järjestelyihin tietyillä paikallisilla markkinoilla. Terveystalo myy yksityisen suun terveydenhuollon liiketoimintansa Savonlinnassa, Mikkelissä ja Seinäjoella Emal Hammaslääkärit Oy:lle. Näihin liiketoiminnan luovutuksiin liittyvä kauppakirja allekirjoitettiin kesäkuussa 2026, ja niiden toteutumisen odotetaan tapahtuvan tavanomaisten ehtojen täyttyessä arviolta lokakuussa 2026.
Tässä on vielä Ronin kommentit KKVn Hohde-kaupan hyväksynnästä ![]()
Terveystalo tiedotti, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hyväksynyt joulukuussa 2025 julkistetun Hohde Groupin yritysoston. Hyväksynnän ehtona yhtiö joutuu tekemään paikallisia divestointeja kolmella paikkakunnalla, joissa Terveystalon markkinaosuus suunterveydessä olisi noussut korkeaksi. Tämä oli kuitenkin odotettua, ja tiedote ei siten sisältänyt yllätyksiä. Myönnytysten tarkempaan kokoluokkaan ja KKV-käsittelyn ajankohtaan liittyvän epävarmuuden vuoksi Hohde ei ole vielä sisältynyt ennusteisiimme. Kaupan odotetaan tulevan voimaan 4.9., ja tulemme huomioimaan Hohde Groupin ennusteissamme lähiaikoina.
Terveystalo jälleen ostoksilla. ![]()
Tässä on Ronin kommentit tästä tuoreesta ostoksesta ![]()
Terveystalo tiedotti perjantaina ostavansa julkisen sektorin terveydenhuoltopalveluihin keskittyvän Solo Healthin, joka vahvistaa yhtiön henkilöstövuokrausliiketoimintaa ja asemaa hyvinvointialueiden kumppanina. Pienehkön kaupan arvostusta ei julkaistu, mutta arvioimme sen olleen varsin maltillinen Terveystalon mittaluokassa. Kauppa vaatii vielä kuitenkin kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Terveystalo tiedotti myös odotetusti saaneensa Hohde Group -yritysoston päätökseen, minkä myötä suunterveydestä tulee ensi vuoden alusta alkaen uusi raportoitava segmentti.
Roni on päivitellyt yhtiöraporttia Terveystalosta Hohde -ostoksen jäljiltä ![]()
Olemme päivittäneet Hohde Group -yritysoston ennusteisiimme kaupan toteutumisen myötä. Mielestämme osakkeen arvostus on varsin neutraali huomioiden yrityskauppojen (Hohde sekä vielä toteutumattomat Silmäasema ja Solo Health) arvonluontiin liittyvät riskit sekä yhtiölle merkittävän työterveysliiketoiminnan vaisu näkymä. Toistamme 7,6 euron tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme.
Terveystalon talousjohtaja Juuso Pajunen kertoi yhtiöstään sijoituskohteena ![]()
Terveystalon talousjohtaja loikkaa Tietoon:
Tässä on vielä Ronin tiiviit kommentit, kun Terveystalon talousjohtajan jättää yhtiön.