Tekova - Mutkattomia toimitiloja

Tarkastin tämän Tuusulan rakennusvalvonnalta, rakennuslupa on saanut lainvoiman syyskuussa. Eli enää puuttuu todennäköisesti tosiaan “vain” sopimus kiinteistön ostajan kanssa jotta tämä siirtyy tilauskantaan.

Kyseessä on noin 10 000m2 kokonaisuus. Omakehitteisistä hankkeista Iisalmi+Kuopio olivat yhteensä 13 800m2 joiden arvo 19,4m€, ja Riihimäki 9 000m2 ja 17m€. Eli tämä Tuusulan hanke on hyvin todennäköisesti jo yksinään reilusti arvokkaampi kuin Q3:n koko uusien sopimusten arvo → tämä ei vielä tilauskannassa ole. Joka tapauksessa jos/kun Tekova on alkanut hanketta nyt jo rakentamaan, niin tämä kerkiää vielä todennäköisesti hyvin valmistumaan vuoden 2027 aikana.

Tältä osin Tekova on kyllä hankala yhtiö olla kovin tiukasti pulssilla. Hankemäärä on niin pieni, että yksittäiset hankkeet voi heiluttaa kvartaalikohtaisia tilauslukemia todella voimakkaasti. Täten yksittäinen tilausten suhteen huono kvartaali voi olla oikeasti huono tai sitten täysin merkityksetön, ja tietysti myös toiseen suuntaan eli yksittäinen hyvä tilauskvartaali voi olla oikeasti hyvä tai täysin merkityksetön.

Hyvässä skenaariossa Tuusulasta tehdään lähiaikoina sopimus ja päästään viereen rakentamaan vielä Biltemankin mökkiä, siihen jos vielä napsahtaisi datakeskustilaus päälle niin pelkästään nämä kolme (tai oikeastaan kaksi) hanketta voivat tuoda Q4:llä tilauskantaan +70m€. Yhtälailla nämä kaikki voivat jäädä toteutumatta, tai Tuusulan tapauksessa siirtyä edelleen tulevaisuuteen.

Itse en vielä kirvestä heitä ollenkaan kaivoon Q3-tilauslukujen takia, mutta Q4:n aikana tarttee kauppaa saada aikaiseksi.

Ps. Vielä kun Exceliä tutkailin niin aika hyvä esimerkki tuli eteen. Jos 19.9.2025 julkistetut Iisalmen ja Kuopion omakehitteisten hankkeiden myyntisopimusten allekirjoittamiset olisi venyneet kahdella viikolla eteenpäin, olisi Q3-2025 tehty 3 uutta sopimusta yhteisarvoltaan 3,8 m€. Mitään väliähän sillä ei isossa kuvassa ole tehdäänkö sopimus paria viikkoa aikaisemmin vai myöhemmin, mutta sijoittajille ja pörssikurssille tämä ero voi melkoisia sydämentykytyksiä aiheuttaa.

Eli joo, jäitä hattuun ja yritetään hypätä hetkeksi pois kvartaalinumeroiden tuijottamisen oravanpyörästä :slight_smile: Vaikka edelleen pettymyshän tämä oli, kun edellisessä osarihaastiksessa toimari kuitenkin ihan suoraan vielä odotti viime vuotta parempaa Q3:sta.

20 tykkäystä

Tilauskanta kokonaisuudessaan on tärkeintä, eikä niinkään ajoitukset eri kvartaaleissa. Mikähän on nyt koko tilauskanta ja kuinka pitkälle on työtä ensi vuoteen.

4 tykkäystä

Uusi laaja raportti myös Tekovasta.

2 tykkäystä