Tallink Group -ketju

Tarjousvelvollisuutta ei synny, jos tarjousvelvollisuusrajan ylitykseen johtaneet arvopaperit on hankittu julkisella ostotarjouksella, joka on tehty kaikista kohdeyhtiön arvopapereista tai muutoin tällaisen tarjouksen voimassaoloaikana

Jos julkisen ostotarjouksen tekijä vapaaehtoisen ostotarjouksen julkistamisen tai tarjousvelvollisuuden syntymisen jälkeen ja ennen tarjousajan päättymistä hankkii kohdeyhtiön arvopapereita tarjousehtoja paremmin ehdoin, on ostotarjouksen tekijän muutettava tarjoustaan vastaamaan tätä paremmin ehdoin tapahtunutta hankintaa (korotusvelvollisuus).

Tässä AML ja FIVAn määräyksiä Suomesta. Oletan, että Virossa samanlaiset (en jaksa kaivaa nopeasti).

Tällä perusteella Infortarin ei tarvitse tehdä pakollista ostotarjousta, jos saavat tällä hankittua osakkeita yli 50%. Toisaalta jos ostavat pörssistä yli 0,55 euron, joutuvat luonnollisesti korottamaan tarjousta. Eräänlainen kurssin polkeminen / valtaus menossa, ovat jo ajajan paikalla ja saavat hyvää kassavirtaa osingoista sijoitusyhtiölleen.

Btw. Infortar yhtiönä näyttää kiinnostavalta Tallinnan listoilta.

Tänään sitten alkoi Infortarin ostotarjous osakkeista. Saa nähdä saavatko tuolla ”polkuhinnalla” ostettua osakkeita ja miten paljon ja mitä sitten mahdollisesti tapahtuu. Mielestäni hyvin epämääräinen tapaus.

tähän lienee poikkeuksena se, että saavat 90% osakkeista ja joutuvat lunastamaan loput 10%? tällöin hinta olisi 0.72 joka on korkein infortarin maksama hinta/6kk.

1 tykkäys

Infortar omistaa käsitykseni mukaisesti noin 47 % osakkeista. Ilmeisesti heidän tarkoituksenaan on ainakin hankkia yli 50 % osakkeista ja saavuttaa ehdoton määräysvalta yhtiössä. Tietääkö kukaan näiden muiden isompien omistajien koostumuksista ja intresseistä yksityiskohtaisemmin?

Tallinkin Q2/2024 ulkona

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=b4e690d5d91c719bad60092852357f019&lang=en

Melkoinen droppi suhteessa edelliseen vuoteen. Eniten liikevaihtoa rokottanut ilmeisesti vähäisempi alusten vuokraaminen ulkopuolelle ja pienemmät matkustajamäärät risteilyillä. Vaikka tätä tosi pintapuoleisesti seuraa, niin hyvin huomaa kuinka hetki sitten yhtiö näytti niin kovin halvalta P/E:llä mitattuna, mutta nyt voisi jo argumentoida, että aika kalliilta näyttää kyseisellä mittarilla.

Hyvin täällä aikaisemmin todettiinkin, että Tallink on tosi halpa, jos tuloskunto pitää, mutta jos luvut pehmenevät, niin totuus voi olla jotain ihan muuta. Itse tulkitsin, että tuo alusten ulosvuokraamisten vähentyminen näkyy enemmän tulosrivillä negatiivisena.

En tiedä osaisiko täältä joku vastata, että mikäköhän kyseinen erä oikein on? “Income tax on dividends in the amount of EUR 9.2 million was recorded in the second quarter of 2024”. Mulla ei tule mieleen kuin joka osingosta tehtävä ennakonpidätys, mutta ei sen kyllä missään tuloslaskelmassa kuuluisi näkyä. Kiva jos täällä löytyy osaamista tämän suhteen :slight_smile:

2 tykkäystä

Johtuu siitä, että Viron verotuksessa yhtiö maksaa tuloveroja vain silloin kun yhtiöstä nostetaan rahaa. Näin ollen voitonjaosta tuleva vero kirjataan kuluksi tuloslaskelmalle.

Vuosikertomuksessa:

"According to the Estonian Income Tax Act, for Group companies registered in Estonia, including the Parent, net profit is not subject to income tax, but dividends paid are subject to income tax of 14% or 20% (calculated as 14/86 or 20/80 of the net dividends to be paid in 2023).

ja

“Income tax from the payment of dividends is recorded as income tax expense in the period in which the dividends are declared. The maximum income tax liability that could arise on the distribution of dividends is disclosed in Note 20.”

2 tykkäystä

Kiitos paljon! Olisihan tämä taas pitänyt tietää, mutta ei taas tullut mieleen suomilasit päässä :smiley:

1 tykkäys

Eli tavallaan saadakseen vertailukelpoinen tulos täytyy tuo 9.2 milliä lisätä h2 tulokseen.

1 tykkäys

Paitsi eikö nyt tullyt Viroonkin joku 2% yhteisövero, mutta tuliko se voimaan jo tänä vuonna?

Kunpa tuon vanhan Starin saisivat tulevaisuudessa myytyä. Se kun noista vuokratuista on jatkuvassa liikenteessä. Päästökauppahan tuli meriliikenteeseenkin, saaripoikkeus Suomi-Ahvenanmaa. Sen verranhan kilpailutilanne elänyt tänä vuonna, että Finncanopus tuli Finnlinesin liikenteeseen Naantalista Kapellskäriin… Kapellskäriähän käytetiin Baltic Princessalla Ruotsin satamana talviaikaan… Ja Viking Cinderella tuli kilpailemaan vakituisesti Helsingin ja Tukholman välille, käyden kesäisin Tallinnassakin. Ja Vikingin ja Gotlandbolagin yhteisyrityksen Birka Stockholm korvasi Viking Cinderellan Tukholman risteilymarkkinoilla tehden erilaisia risteilyitä.

1 tykkäys

Osakkeita ostettu hieman yli 300 000 eurolla PN Management OÜ -yhtiöön, jossa Nõgene on mukana. Osta kun johto ostaa?

4 tykkäystä

Tässä alkaa olemaan hyvä tuotto/riski-suhde. Osakkeella lattiahinta tästä infortarin ostotarjouksesta 0,55€. Tähän lisätään 0,06€ osinko niin mielestäni tässä on preemiota tarjolla. Ostotarjouksen nostoa edessä, kun kurssi saatu painettua alas?

2 tykkäystä

Infortarin omistus nyt päättyneen ostotarjouksen jälkeen lähes 70 %. Mitähän seuraavaksi tapahtuu?

Tuskin tapahtuu hetkeen mitään, valitettavasti

Eikös tuossa ole joku määräaika ennen kuin voi ostaa/tarjota kalliimmalla, muuten joutuu korottamaan myös vapaaehtoisen tarjouksen hintoja. Pitäisi katsoa miten tuo meni…

Katselin Tallinkin matkustajamääriä ja sieltä on hävinnyt lähes puolet verrattuna aikaan ennen Covid-19 (2019 vs. 2023). Ovatko menneet Viikkarille vai mihin hävinneet?

Riika-Tukholmaa ei liikennöidä, ei Galaxya nyt Turun aamussa(Tukholman illassa), Victoria I nyt kesän Tallinna-Tukholma ja talven Helsinki-Tallinna.

Väittäisinkö, että osittain jääneet kotiin, onko ihmiset jo kyllästyneet Viron matkailuun/risteilyihin. Esimerkiksi ennen koronaa 20h risteilyille lähti bussilasteilla väkeä silloiselle Europalle ja kun risteilyt palasivat pienen tauon jälkeen Victoria I:llä niin en oo nähnyt että vastaavasti ihmisiä olisi kiinnostanut.

Viikkarilla on molemmat uudet laivat Turussa ja niiden kanssahan saa vaikka niitä risteilyitä Turusta Maarianhaminaan ja toisella illalla takaisin Turkuun. Tai Tukholmassa laivanvaihdolla koko päivä. Nyt toki Tallink Baltic Princessaa liikennöi, että se seisoo Tukholmassa yhden päivän ja Turussa toisen mahdollistaen näitä maissa risteilyitä, mutta kuinka kannattavaa taloudellisesti. Ja nyt toki myös Finnlinesinkin uudet laivat, missä matkustajille enemmän palveluita kuin aiemmissa.

Se on vaan, että Tallinkin ongelma on että heillä kyllä viisi hyvää risteilyautolauttaa(Baltic Queen,Baltic Princess, Galaxy, Romantika, Victoria I), mutta turhan pelkistettyjä ja huonolla autokansikapasiteettilla. Eikö oo mitään LNG:tä vielä polttoaineena. Ei oo helppoja myytäviä, ottaen huomioon paljonko ne maksaneet alunperin. Toivottavasti tuolle Kanadasta saapuneelle Atlantic Visionille keksivät jotain käyttöä edes vuokrattuna se kyllä hyvä rahdinkuljetukseen.

Tämä alla oleva tviitti kiinnostanee tässä ketjussa. :slight_smile:

https://x.com/HenWac/status/1822982382888132839

1 tykkäys

Kaikki neljä seuraavaa (2x Baltic Cruises, Ing Lux account + Citi VC) oli Rohatyn Groupin (aluksi Citigroupin) eri rahastoja. Citigroup VC tuli Tallinkin vuonna 2012. Vuosi myöhemmin Citi myi oma VC-toiminnan, se vaihtoi pari kerta omistajaa kun meni lopuksi Rohatynille. Niin voi sanoa että jenkkirahastot on ollut Tallinkin osakenomistajia jo 12 vuotta. Nyt ne halusi ulos, koska riskantti toiminta Venäjän vieressä + ei paljon nousua tähän asti. Vaikka Infortar on sanonut, että ne ei ole sopinut amerikkalaisten kanssa siitä tarjouksesta, siis kyllä se tietää, mistä tuuli puhuu ja kyllä tarjous on Rohatynille räätälöity.
Tallinkin sijaan ostaisin Infortaria Tallinnan pörssistä. Koska ne tankkasi niin paljon Tallinkia halvalla :slight_smile:

1 tykkäys

Tähän pitää muuten sen verran huomauttaa väliin, että ainakin Äripäevin mukaan noista neljästä suuresta omistajasta ING:n nimiin merkityt omistukset eivät ole kytköksissä Rohatyn Groupiin, vaan niiden takana on KJK Capital:

3 tykkäystä

Joo oikea täsmennys, kiitos

Mut kyllä se periaate piti paikkansa, että Infortar tarjosi toisille isoille exitin ja ne kaikki otti sen tarjouksen vastaan

Pakko myöntää heti aluksi, etten hirmu syvällisesti ole analysoinut firmaa mutta ostin tänään vähän lisää Tallinkia. Pelottaa kyllä että osinko nollautuu samantien ensi kesänä vaikka juuri uhosivat, että minimiosinko on 5 snt jos vaan pystyy/kykenee. Ei tuo osinkolupaus kyllä paljon mitään tarkoita kun tarkemmin miettii. Paino salkussa vajaa 2 %.

Ei älytöntä dramatiikkaa tainnut olla q3-luvuissa. 5cnt epsiä ja koko vuodelta reilu 6cnt kasassa, q4 toivottavasti vielä sentti lisää.