Tässä on Raulin kommentit Suomisen tuoreesta merkintäoikeusannista ![]()
Suominen tiedotti maanantaina suunnittelevansa enintään 28 MEUR:n suuruista täysin taattua merkintäoikeusantia. Annin tavoitteena on rahoittaa yhtiön tammikuussa julkistamaa kannattavuusohjelmaa sekä vahvistaa tasetta, minkä lisäksi yhtiö on neuvotellut helpotuksia lainakovenantteihinsa. Olemme odottaneet yhtiön tarvitsevan oman pääoman rahoitusta, ja ennusteissamme on ollut 25 MEUR:n hybridilaina. Rahoituksen suuruusluokka on siten odotettu, mutta se toteutetaan osakeantina hybridilainan sijaan. Tulemme päivittämään ennusteemme heijastelemaan uutta osakemäärää ja muuttunutta rahoitusasemaa, kunhan annin tarkemmat ehdot vahvistuvat.