Summan TJ ohitti “huvittavasti” toimittajan kysymyksen: “aloitatte dronien valmistuksen Suomessa?”
Taitaa olla haaveilua koko drone kokoonpanotehdas
Summan TJ ohitti “huvittavasti” toimittajan kysymyksen: “aloitatte dronien valmistuksen Suomessa?”
Taitaa olla haaveilua koko drone kokoonpanotehdas
Olisihan se hyvä tuollainen olla Suomessa, mutta aika samaa mieltä tuosta haaveilu kohdasta ![]()
Parhaat asiantuntijat? Mikko Hyppönen on kyllä parhaasta päästä, mutta Jussi Holopainen aloittelija droonien valmistuksessa ja varsinkin kehittämisessä. Suomessa Patria tekee nyt jo drooneja ja sopimuksia on. Koko eurooppa täynnä droonitehtaita. Ei kurssi nyt ainakaan reagoinut kun eilen ja tänään laskussa. Summan droonivalmistus titaa olla iso kupla kun keväällä piti jo tuotanto olla käynnissä eikä vieläkään ole tietoa.
Muistetaan että koko tehdas on SALAINEN joten voi olla myös täysin SALAISTA tuotannon käynnistyminen.
Myös droonit joita tehdään voivat olla viimeistintä SALAISTA STEALTH mallia, mahdoton havaita millään aisteilla tai instrumenteilla!
Voi olla, että siellä Patrian johtajilla ei ole kalenterissa ihan yhtä joustavasti aikaa kuin Holopaisella, jonka päätyö ei näytä laisinkaan olevan dronetuotannon kehittäminen, vaan tarinankerronta asian ympärillä. Eli kieltämättä tärkeästä aiheesta on kutsuttu paikalle ne, jotka ovat paikalle ehtineet.
Yhdellä toisella palstalla Aamu-TV:ssä vierailu nähtiin niin merkittäväksi asiaksi, että yhtiön olisi pitänyt tiedottaa asiasta. Just joo. Montakohan tuhatta ihmistä tuossakin ohjelmassa on vuosien varrella vieraillut tekemisistään kertoen? Minuakin on kerran pyydetty ohjelmaan työni puolesta. Toki kieltäydyin varsin pätevällä argumentilla, eli sillä että normaalit ihmiset nukkuu tuon ohjelman teon aikaan. Järjestyksessä kolmas pyydetty oli sitten aamun virkku ja mennyt paikalle.
Summa on silppusäkki, jossa aina voi piiloutua ja aina löytyy jostakin jotain mielenkiintoista. En jaksa tällä järjestelyllä ja organisoinnilla kovasti tähän uskoa.
Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset.![]()
Okei, kiitos. Eli tulossa käänteinen splitti, kuten ent. Valoe ja Tecnotree. Saa nähdä, miten vaikuttaa Summaan.
Tänään Turun Sanomissa droonituotannosta iso juttu. Ja tietenkin Jussi Holopaisen haastattelu. Mainitsee, että Summan tuotanto on käynnissä Länsi-Suomessa, mutta paikka on salainen turvallisuussyistä. Itärajalla on tiettyjä ongelmia. Mainitsee, että Ukrainassa asetehtaat joutuvat muuttamaan jatkuvasti kun on riski joutua venäläisten hyökkäysten kohteeksi. No nyt ei olla Ukrainassa! Summa tavoittelee 500M€ liikevaihtoa ja ovat aikataulussa. Uskokoon ken haluaa. Minä en oikein vaan usko.
Summan ainoa tietokone jossa on internet-yhteys on Länsi-Suomessa. Siellä on verkkokauppa comin sivut auki ja tilataan mavickia ja laitetaan niihin uudet tarrat.
Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta onhan tämä nyt Onni sarmaste ja Tiina jylhä maalikauppa tasoa tämä yritys
Kiinnostaisi minuakin mitä “tuotanto” droonien yhteydessä tarkoittaa, suunnitellaanko/valmistetaanko itse (tai teetetäänkö alihankintana) olennaisia komponentteja; moottoreita, elektroniikkaa,… vai onko lähinnä osastoa “Made in China, Assembled in EU”.
Laittaako Kivikko Turun Sanomien jutun kehiin, jotta saadaan repostella.
Ei pysty jakamaan. Maksumuuri. Kuvakopio mahdollinen, mutta ei kai sallittu.
Summa Drones ei ole vieläkään rekisterissä. Ei voi siis olla mitään liiketoimintaa.
Niin, ja tarkkaan ottaen en muista että olisi sellaista väitettykään jo olevan.
Valmistuksen puolestaan tosiaan nyt ilmeisesti Turun Sanomissa on kerrottu käynnistyneen. Hieman kyllä olen pohtinut, kuka niitä siellä Länsi-Suomen salaisessa tehtaassa kokoaa, kun yhtiöllä ei ole lainkaan työntekijöitä. Kaikki on tietysti mahdollista…
Nyt kun valtio on tullut Uudenkaupungin Autotehtaan omistajaksi suunnittelee Patria droonien valmistuksen lisäämistä siellä. Patria valmistaa jo monenlaisia drooneja ja heidän suunnitteluosasto on täydessä vauhdissa. Summa väittää, että yhteistyössä Ukrainalaiaten kanssa niitä suunnitellaan ja tehdään. Toisessa uutisessa on ollut, että Ukrainassa on jo paikan päällä satoja droonitehtaita. Puhumattakaan Saksan ja Ranskan tuotannoista. Kiire tulee Summalle.
Melkoisen pientä toimintaa salaisessa tehtaassa ilman työntekijöitä ja liikevaihto alle 20 tuhatta, kun ei ole alv rekisterissä.
Kiitos Kivikko näistä tiedoista. Drooneista on tulossa miljardikauppoja eri toimijoille. Onhan se erinomaista tuo yhteistyö, suunnittelu ja tekotapa.
Kyllä niitä blokkikauppoja saa pääomistajat sittenkin tehdä. Lappuja voi nyt dumpata eteenpäin kaverille, jota kaupankäyntirajoitukset eivät sitten enää koske.
“Summa Defence Oyj on antanut luvan edellä mainittuihin blokkikauppoihin pyydetysti, eli Jukka Pietilällä ja Emilia Koivistolla on kummallakin oikeus myydä blokkikaupalla enintään 20 % omistamiensa Summa Defence Oyj:n osakkeiden määrästä ilman velvoitetta siirtää osakkeisiin kohdistuva luovutusrajoitus edelleen. Osakkeet saadaan myydä blokkikaupalla useissa, enintään 5 prosentin suuruisissa erissä. Lupa on voimassa 4 kuukauden ajan.”
Naurattaahan se.