Spinnova - Suomalainen ihmekuitu

Tässä on Kaisan ja Antin kommentit, kun NZ TEX GROUP liittyy Spinnovan ekosysteemiin tukemaan kuidun teollista skaalausta. :slight_smile:

Pidämme tekstiilivalmistajan liittymistä kumppaniverkostoon pienenä myönteisenä askeleena kaupallistamispolulla, sillä se vahvistaa kuidun jalostusketjua aina valmiiksi kankaaseen asti. Uutisen vaikutusta jäljellä olevan ensimmäisen teollisen hankkeen kaupallistamispolun pituuteen tai haastavuuteen on kuitenkin hyvin haastava arvioida.

7 tykkäystä

Antti ja Kaisa ovat tehneet uuden yhtiöraportin Spinnovasta. :slight_smile:

Toistamme Spinnovan vähennä-suosituksemme ja 0,45 euron tavoitehintamme. Emme ole tehneet oleellisia muutoksia ennusteisiimme Spinnovan teknologian kaupallistamisen etenemisestä yhtiön H1:n uutisvirran myötä, vaikka Spinnova vaikuttaakin päässeen strategiassaan eteenpäin sekä teknologian ympärille kerättävän yhteistyökonsortion kasaamisen osalta että teknologian tuotanto- ja investointikustannusten laskun todentamisen suhteen. Osakkeen tuotto-riskisuhde on kuitenkin edelleen poikkeuksellisen vaikeasti hahmotettava, minkä takia pysymme varovaisella linjalla Spinnovan suhteen toistaiseksi.

7 tykkäystä

Spinnovalle uusi teknologiajohtaja

Sampo Immonen siirtyy Spinnovalle Valmetin tuotekehityksestä. Spinnovan nykyinen teknologiajohtaja Juha Salmela jatkaa johtoryhmässä uudella roolilla.

9 tykkäystä

Vaikuttaa hyvältä rekryltä, onhan Spinnovalla ja Valmetilla ennestään yhteistyösopimus eli Valmet on yksinoikeudellinen kumppani tuottamaan prosessilaitteita Spinnovan teknologiakumppaneille. Oletan siis, että elokuussa 2024 solmittu sopimus on edelleen voimassa.

Lisätäänpä samaan hintaan vielä viikon vanha tiedote osavuosikatsauksen myöhentämisestä viikolla eli uusi päivä 31.8, lienee joku tekninen seikka vaikuttanut asiaan, en odota suuria uutisia kuitenkaan: Spinnova siirtää vuoden 2026 puolivuosikatsauksen julkaisupäivää - Spinnovagroup

9 tykkäystä

Kilpailija (Metsä Group) laittaa oman kuituhankkeensa jäihin, syynä mm. se, että tällaisia puupohjaisia kuituja aletaan valmistamaan Aasiassa ja suomalainen tuotanto ei tulisi olemaan kilpailukykyistä.

"Taustalla on von Weymarnin mukaan muuttunut maailmanmarkkinatilanne. Hän sanoo, että tämänkaltaisiin tuotteisiin on viimeisten vuosien aikana tullut paljon uutta tuotantokapasiteettia. Muut yhtiöt, erityisesti Aasiassa, ovat investoineet tehtaisiin, jotka tekevät samankaltaista tuotetta.

”Silloin kun näin käy, yleensä tuotehinta laskee, mikä vastaavasti heikentää kannattavuuttamme toimia Suomesta käsin.”"

Mitenkähän Spinnovan kilpailukyky muuttuu Aasian uuden tuotantokapasiteetin myötä?

10 tykkäystä

Spinnova haluaa listautua Wall Streetille

Spinnova suunnittelee listautumisantia ja rinnakkaislistautumista Yhdysvaltoihin. Yhtiö tavoittelee annissa vähintään 15 miljoonan dollarin eli noin 13 miljoonan euron bruttovaroja muun muassa demotehtaan ylösajon tukemiseksi.

Materiaaliteknologiayhtiö Spinnova kertoo suunnittelevansa listautumista Yhdysvaltoihin lähitulevaisuudessa. Yhtiö on jättänyt Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC:ille luonnoksen rekisteröintiasiakirjasta.

Osakeannissa tarjottavien arvopapereiden muotoa ja määrää sekä osakeannin hintahaarukkaa yhtiö ei vielä ole määritellyt.

Spinnova kuitenkin tavoittelee osakeannilla alustavasti vähintään 15 miljoonan dollarin bruttovaroja eli noin 13 miljoonaa euroa.

Mikäli osakeanti toteutuu, Spinnova suunnittelee käyttävänsä siitä saatavat nettovarat Eteläportin demotehtaan ylösajon tukemiseen, teknologiansa kaupallistamisen edistämiseen sekä yleisiin liiketoiminnan tarpeisiin.

Yhtiö odottaa osakeannin toteutuvan SEC:n tarkastusprosessin päätyttyä edellyttäen, että markkinaolosuhteet ja muut toteuttamisen edellytykset täyttyvät.

9 tykkäystä

Kiina pani taas yhdet markkinat uusiksi

Uusista tekstiilikuiduista piti tulla suomalainen vientituote, mutta markkinoiden raju muutos panee suunnitelmat uusiksi. Jäljet johtavat Kiinaan, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Sanna Pekkonen.

Laskelmat uusiksi

Ilma on imetty investointiympäristöstä, summaa VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin markkinan tilannetta.

Hän ennakoi tiukkaa kilpailua Aasian tuottajien kesken, mikä näkynee tekstiilikuitujen hinnassa. Jo nyt Kiinan kasvanut tuotanto on painanut hinnat selvästi alle lukemien, joilla suomalaiset ovat tehneet laskelmia.

Toisaalta pitkään alaa seuranneen Harlinin mukaan kasvavalle tuotannolle näyttää löytyvän kysyntää, eikä tarve löytää uusia vaihtoehtoja puuvillalle ja viskoosille ole kadonnut minnekään.

Suomalaisia tekstiilikuituja ei ole vielä kokonaan kuopattu, mutta muuttunut markkina pakottaa yritykset miettimään suunnitelmat nyt täysin uusiksi.

5 tykkäystä

Ei tässä meinaa nyt logiikka pysyä mukana. Kuura lopettamassa, Spinnovan kurssi nousussa USA- listautumisen ja annin myötä. Kassassa on vielä rahaa ihan mukavasti, joten perin oudolta tuo jenkkijuttu vaikuttaa. Ei siitä ole muillekaan firmoille juuri hyötyä ollut

1 tykkäys

Antti varmaan kommentoi tätä asiaa jossain vaiheessa? Itsellä menee yli hilseen mitä tällä haetaan. Kassassa rahaa niin eikö sillä saisi demotehtaan käyntiin? Mitä lisäarvoa jenkkijuttu tuo?

1 tykkäys

Onhan jenkeissä listautumismarkkinalla ainakin isojen yhtiöiden aiheuttamaa säpinää. Listautumisen yhteydessähän kerätään rahaa, jota luulisi irtoavan helpommin tuolta kuin kuolleelta Suomen pienyhtiömarkkinalta. Edellisen toimarin viimeisillä hengenvedoilla suzanon jättäytymisen jälkeen sanottiin että yhtiö kyllä selviää ilman osakeantia. Kurssi on sen jälkeen vain putoillut ja nyt kerätään rahaa että voidaan ylläpitää demotehdasta. Hinta varmaan lähentelee nykykurssia vai voiko siinä tulla korotusta?

Varmaan kun edellisen kierroksen rahaa on poltettu aika lailla ja osakekurssin kehitys on mitä on niin helpompi saada tuommoinen raha kerättyä jenkeistä kuin Suomesta. Pari juttua tulee mieleen:

Ensimmäinen asia on tietty rahan riittävyys, eli mihin nykyiset varat + tuo 15 miljoonaa dollaria riittävät? Eli mihin tuo 15 miljoonaa perustuu, mitä sillä saadaan aikaiseksi ja milloin sitten tullaan keräämään vielä lisää rahaa?

Ja toinen pienempi juttu - listautuminen ja listalla oleminen jenkeissä ei ole ilmaista puuhaa. Pienelle yhtiölle aiheutuu kaikenlaisia hallinnollisia kuluja yms. tästä maailman tappiin listautumisen takia. Kyse ei normaalin pörssiyhtiön mittakaavassa olisi toki hirveän isoista rahoista, mutta joku todennäköisesti pieni kuusinumeroinen summa vuodessa on paljon Spinnovalle. Kaikki maksaa ja liikevaihtoa ei oikein ole niin sikäli olisi ollut parempi kerätä rahat Helsingin pörssin avulla.

Sitten on tuo kilpailutilanne + “megatrendi”, kuinka vahva megatrendi on kuitujen ympäristöystävällisyys, eli ollaanko siitä asiasta valmiita maksamaan. Ja kilpailutilanne, Aasiassa tosiaan kehitellään vastaavanlaisia tuotteita, sikäläiseen kustannustasoon sopivilla teknologioilla.

Hinnan merkitys siis voi korostua entisestään, eli kannattaa seurata Spinnovan tuotteen hintakilpailukykyä erityisen tarkasti. Loistava tuotekaan ei riitä, jos kilpailevaa tuotetta saa selvästi halvemmalla.

Edit. En ole omistanut / omista yhtiötä mutta seurailen sivusta, tässä voisi olla aineksia oikeaan menestykseenkin mutta tähän asti ei nyt oikein hyvältä ole näyttänyt. Toivotaan siis menestystä, Suomi kaipaisi uusia teollisia menestystarinoita.

8 tykkäystä

Täältä @Kaisa_Vanha-Perttula ja @Antti_Viljakainen kommentit listautumisannista ja rinnakkaislistautumisaikeista: Spinnova suunnittelee listautumisantia ja rinnakkaislistausta Yhdysvaltoihin - Inderes

7 tykkäystä