drill baby drill, tästä lähetää kohti euroa alkuun.![]()
Hopea/euro sulkemassa kuukausitasolla kaikkien aikojen huippuihin. Kyllähän Sotkamo Silverille tarjotaan kovaa myötätuulta ulkoisten tekijöiden puolesta. Rahoittajatkin olivat armeliaita ja antoivat yhtiölle lisäaikaa velan maksuun. Nyt on yhtiön omasta tekemisestä kiinni saadaanko homma toimimaan.
Näillä hopean hintatasoilla luulisi toimarin menevän vaikka itse kaivokseen katsomaan, että urakoitsija nostaa sitä malmia.
noniin sieltä 40$ raja rikki🤭 kyllä siellä rupeaa pikkuhiljaa sotkamon porukkaa naurattamaa🤓
Tässä on Aapelilta tuore yhtiöraportti uudelleenrahoituskuvioiden selvittyä. ![]()
Päivitimme Sotkamo Silverin ennusteemme heijastelemaan päätökseen saatuja, alun perin ensi vuonna erääntyneiden rahoitusinstrumenttien uudelleenrahoitusta. Kokonaisuutena näemme uudelleenrahoituksen laskeneen yhtiön riskitasoa yhdessä miljoonan euron lisärahoituksen kanssa ja tuovan sille hieman työrauhaa tuotantohaasteiden kestävään ratkomiseen. Tästä huolimatta osakkeen riskitaso säilyy korkealla haasteiden selättämiseen ja tulorahoituksen vahvistumiseen asti, kun huomioidaan rajalliset kassapuskurit. Tätä heijastellen näemme osakkeen riskikorjatun tuotto-odotuksen vielä riittämättömänä ja toistamme vähennä-suosituksemme. Laskenutta riskitasoa ja hopean hinnan nousun myötä nousseita tulosennusteita peilaten nostamme tavoitehintamme kuitenkin 1,0 SEKiin (aik. 0,9 SEK).
oma ajatus osta, tavoite hinta 0.20 seuraavat q3/q4 näyttävät suunan ja ensi kevääseen 6/26 mennessä 0.35snt. siellä painaa koneet kolmessa vuorossa ja lisää väkeä painuu maan alle koko ajan🤭
Ehkä tää on vaan sellainen osake jota myydään ja ostetaan pienillä marginaaleilla. Maine on menetetty osaamattomasta yhtiön johtamisesta ja sijoittajia sen koommin kunnioimatta. Bisneksen tekeminen suomalaisilta ei vaan onnistu.
SoSissa ongelmana on ollut tuotannon haasteet ja hopeapitoisuudet jotka ovat vaihdelleet ja päässeet yllättämään sijoittajia negatiivisesti. Varsinkin viimeiset kaksi kvartaalia aivan brutaalia seurattavaa. Tämän voi nähdä myös osakekurssista, mikä ei ole reagoinut hopeanliikkeisiin millään tavalla.
Niin kauan, kun yhtiö ei pysty todistamaan, että tuotanto on saatu takaisin uralleen saa positiivista kurssikehitystä odotella. Toisaalta, jos todisteet saadaan seuraavilla kvartaaleilla, niin samaan hintaan mitä yhtiö nyt treidaa et tule pääsemään kyytiin. Tosin yhtiön johto on puhunut tuotannon tason palauttamisesta ja annetun ohjeistuksen alarajakin (1M unssia) vaatii, että Hopean tuotantomäärä H2 lähes tuplattaisiin. Tarkoittaa 1,3M unssin liukuvaa vuosituotantomäärää extrapoloiden, jos tahti pysyy e26.
Heitän tähän vähän omaa skenaariota, mitä optiota SoSin osake tällä hetkellä sijoittajille tarjoilee.
Oletetaan, että SoSi pääsisi takaisin 1,5 M unssin vuosituotanto vauhtiin. Mitä tämä vaatisi? Louhintamäärä saataisiin hilattua takaisin 130 tuhatta tonnia per kvartaalitasolle. Viimeisen kahden (tuotantohaasteiden tähdittämän) kvartaalin määristä ~100 tuhatta tonnia vaatisi 30% kasvun.
Hopeapitoisuus palautuisi yhtiön haarukoiman tavoitetason 90-110g ylärajalle eli 110g/tonni. Kasvua tulisi 64% edellisen kahden kvartaalin keskiarvoon. Näillä saavutettaisiin 1,5M unssin vuosituotanto.
Hopean keskimääräinen hinta per unssi oli viimeisellä H2 32,8$ nyt mennään 43$ kasvua 31% (toki valuuttakurssi muutokset heikentäneet toiselta puolen). Mutta uskotaan nouseviin kursseihin ja heitetään 30% hintojen tuomaa kasvua laskuriin tuleville kvartaaleille.
Kvartaali liikevaihtomäärä 25H1 keskimäärin 74 M. Laitetaan kasvu hopean hinnasta 30% sekä tuotannon laadun ja määrän parantumisesta 110%, niin päästäisiin ~180 M eli noin 16,5M euron kvartaaliliikevaihtoon eli liukuvaan 66 M€ vuosiliikevaihto vauhtiin. Operatiiviset kulut on ollut viimeisen kahden vuoden keskiarvolla noin 28,6 M€ eli Ebitdaa jäisi 37,4 M€ vuodessa, joilla velat lyhentyisi vauhdilla nolliin noin reilu vuodessa. Maltillisella EV/EBITDA 5 arvostuksella Sosi olisi noin 7x lappu nykyhinnoista. (Toki diluutiota tulisi varmaan tässä skenaariossa jvlainoista reippaasti, mikä vauhdittaisi velkalastin sulamista)
Mielenkiinnolla odotan loppuvuodesta kairaustuloksia ja louhoksen jatkosuunnitelmia ne kertovat paljon. Tarjoavat myös hieman varmuutta tulevaisuuden pitoisuuksien kehityksestä ja arvioinnista. Yllätys voi olla pos/neg. Erinomainen sauma päästä tankkaamaan vielä edullisesti. Älä osta, jos et usko johtoon ollenkaan ja sen kykyyn palauttaa louhintamääriä viimeisten kolmen vuoden keskiarvoille, tuotantohaasteet voi vesittää tällaiset yhden kaivoksen orkesterit todella nopeasti vaikka hinnat ja markkina muuten antaisivat tukea..
Hyvää pohdintaa, tähän kun heittää vielä Jalaston poimitut kommentit niin odotusarvo syksyn taistoihin on taas kohdillaan, joko vihdoin kelkka kääntyy?
”Meillä on kaikki syyt odottaa selkeästi vahvempaa taloudellista suoritusta loppuvuonna.”
”Meillä on hyviä syitä olla optimistinen loppuvuoden ja tulevien vuosien kehityksestä.”
”Vuoden 2027 loppuun ulottuvat keskipitkän aikavälin tavoitteet päivitetään vuoden 2025 jälkimmäisellä puoliskolla.”
Jokohan tämä telkkä lähtee pöntöstä liitoon? Hopea sen verran rajussa nosteessa…
45$ meni hopealla rikki niin että heilahti. Mitäs Aapeli tuumaa tästä? Jokos Jalasto painaa posarinappia?
Miten Sotkamo Silver myy asiakkaille, spot-hintojen mukaan vai pidempiaikaisilla sopimuksilla / sovituilla kiinteillä hinnoilla? Miten nopeasti korkeampi hopean hinta näkyy tuloksessa?
Toimitettaessa maksetaan edellisen kuukauden keskiarvohinnan mukaan, mutta lopullinen hinta määräytyy kaksi kuukautta toimituskuukaudesta. Eli taitaa kuukauden viiveellä näkyä luvuissa.
Tuossa osakesäästäjien webinaarissa TJ kuvaa hinnan muutoksen vaikutusta yhtiölle, sekä rikasteesta saatavan myyntihinnan määräytymistä.
En kertakaikkiaan löydä hesulista suurempaa riskikerrointa kuin SoSilla nyt on, jos Q3 osuu tuotannon suhteen jotenkin lankulle ja hopean hinta pysyy tai nousee, tulee luvut olemaan järisyttäviä. Vaikea kuvitella ettei yhtiö tiedota kuulumisistaan ennen osaria 23.10
Aapeli on tehnyt uuden yhtiöraportin mm. muuttuneiden markkinatilanteiden myötä. ![]()
Nostamme Sotkamo Silverin suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehintamme 1,5 SEK:iin (aik. 1,0 SEK) reippaasti nousseiden ennusteiden tukemana. Ennusteiden nousun takana on viimeaikainen erittäin vahva hopean hintakehitys. Markkinan myötätuulessa yhtiön pitäisikin pystyä jo kohtuullisellakin tuotannolla tekemään erittäin hyvää tulosta ja kassavirtaa, mikä samalla vahvistaisi yhtiön taloudellista liikkumatilaa ja laskisi osakkeen korkeaa riskitasoa.
Hyvä analyysi! Hopeakin rallattelee +2% tähän aamuun.
Mielenkiinnolla odotan malmi- ja mineraalivarantoarviopäivitystä loppuvuoden aikana. Nythän varantoarviot päästään tekemään ihan erinäköisillä metallien hinta-arvioilla.
Edellinen päivitys taidettiin tehdä 2023 ja silloin laskelmissa käytettiin hopean hintaa 25,6 usd/oz ja kullan 1950 usd/oz. Saattaa olla varannoissa tuotakin kautta vähän nousupainetta kun nyt noiden markkinahinnat on käytännön tuplat. Tuntematta tuota kaivosalueen mineralisaatiota metallienhinnan nousu itsessään jo todennäköisesti pidentää kaivoksen elinkaarta.
Mielelläni näkisin yhtiöltä myös suunnitelman louhintamäärien kasvattamisesta nyt kun metallimarkkina on kuuma, mikäli tuo olisi tehtävissä kohtuullisin investoinnein. Käsittääkseni nykyinen ympäristölupa antaisi tuohon myös mahdollisuuden.
Luulen et joku jenkkiyhtiö napsii tämän pois kuleksimasta, uuden hopeakaivoksen perustaminen vie kuitenkin sen 15 vuotta ja SoSi rämpinyt nyt tuon ajan läpi.
Kyllähän tämä voisi sopia Bolidenille hyvin, tulisi vertikaalista integraatiota jatkojalostukeen ja lisätehokkuutta koko toimitusketjuun.

