Smart Eye - Autoteollisuuden sisätunnistus-teko

Oli tarkoitus samasta asiasta myös kirjoittaa tuon blogin luettuani. Smart Eyen Q2 poistot liikearvosta oli 27,9 MSEK ja ilman näitä poistoja liiketulos olisi ollut jo 7,4 MSEK plussalla.

Muutos IFRS-raportointiin on tietysti täysin tekninen, eikä vaikuta rahavirtaan millään tavalla. Suuri yleisö seuraan kuitenkin pääsääntöisesti yhtiöiden raportoimia lukuja, tarkistamatta sitä mistä ne muodostuu. IFRS-siirtymisen yhteydessä on toki mahdollisuus liikearvon alaskirjauksekseen, enkä sen todennäköisyyttä edes yritä arvailla.

Itse en usko yhtiön nykytiedoilla tarvitsevan oman pääoman ehtoista rahoitusta ennen kassavirran kääntymistä positiiviseksi, ainakaan yleisöannin muodossa. Pieni ~100MSEK suunnattu anti voisi vielä olla mahdollinen, mutta sekään ei osakekurssia romauttaisi nykyisellä Market capilla.

19 tykkäystä