Hyvä avaus, mukava nähdä että jollain muullakin on tätä salkussa. ![]()
Ostin itse tätä viime keväänä. Ajoitus ei nyt ihan osunut kohdalleen, sen jälkeen tuli tuo Q2 -raportti, ja sijoitus on itselläni tässä kohtaa vielä tappiollinen.
Mutta usko tähän on kova. P/E on tosiaan tässä korkealla, mutta toiminta porskuttaa koko ajan vahvasti eteenpäin. SDS:llä on jo nyt monta sopimusta isojen operaattoreiden kanssa (Zain, MTN jne.) ja lisää tulee tasaisen varmasti, ja tuo äsken julkistettu sopimus Vodafonen kanssa on varmasti erittäin merkittävä askel: Se on taloudellisesti merkittävä, mutta ennen kaikkea iso luottamuksen osoitus Vodafonelta sen käynnistäessä toimintaa Omanissa. Tämä voi poikia vielä paljon hyvää.
Tässä ei voida missään nimessä puhua start upista, toiminta on jo hyvällä mallilla, asiakaskunta vahvaa mutta toiminta on silti vielä alkuvaiheessa. Markkinaa riittää, ja uusia tilauksia tosiaan tulee koko ajan.
Q2 luvut olivat pienoinen pettymys, mutta toisaalta kvartaaleissa on reilusti eroa, ne eivät etene tasaisella tahdilla. Kurssireaktio silti varmasti ihan oikeutettu. Positiivista on että kannattavuushan tässä oli silti hyvällä tasolla, erityisesti yritysosto huomioiden. Riaktrin hankinta vaikuttaa myös strategisesti vahvalta vedolta, ja tulee näkymään luvuissa kunnolla luonnollisesti vasta jatkossa. Toki Q3:lla olisi mukava nähdä että topline lähtisi oikealle uralle, mutta nyt kun näitä julkistettuja tilauksia putoilee tähän tahtiin, en osaa olla pitkällä aikavälillä tästä kovin huolissani.
Täytyy jossain vaiheessa päivittää omat ennusteet tästä, nyt se on jäänyt vähän vähälle huomiolle joten tämän viestin anti on varsin rajallinen.
Mutta potentiaalia tässä riittää!