Päälyytikko Antti on tehnyt uuden yhtiöraportin Scanfilistä Q4:n tiimoilta ![]()
Scanfilin perjantaina julkistaman Q4-raportin kokonaiskuva oli mielestämme neutraali emmekä tehneet ennusteisiimme oleellisia muutoksia raportin jälkeen. Toistamme siten Scanfilin vähennä-suosituksemme ja tarkistamme edelleen hieman laskeneen riskitason takia tavoitehintamme 11,50 euroon (aik. 11,00 €). Yhtiön näkymä on myönteinen sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä, mutta mielestämme osakkeeseen on leivottu sopivasti odotettavissa olevaa tuloskasvua sisään (2026e: oik. EV/EBITA 12x). Siten vuoden tuotto-odotus ei nouse nykyiseltä arvostustasolta aivan tarpeeksi houkuttelevaksi.
Rapsasta lainattua:
Ennustamme Scanfilin oikaistun EPS:n kasvavan vuoteen 2028 mennessä noin 15 %:n vauhtia yritysostojen sekä asteittain toipuvan taloustilanteen ja projektivoittojen mahdollistaman orgaanisen kasvun ajamana. Pääriskit ennusteidemme kannalta liittyvät globaalin talouden kaltaisiin ulkoisiin kysyntätekijöihin. Sisäisesti yhtiö on mielestämme melko hyvässä iskussa (ml. asiakastyytyväisyyden nousu ennätyskorkealle tasolle Q3- raportin yhteydessä julkaistussa tutkimuksessa), joskin yritysostojen integrointi lisää mielestämme piirun yhtiön omiin operaatioihin liittyvää riskitasoa vielä H1:n aikana, vaikka maantieteellisesti hajautetussa organisaatiomallissa integrointityö ei lähtökohtaisesti kosketakaan kuin kahta aluetta neljästä. Lisäksi etenkin MB:n ja myös ADCO:n vuodelta 2025 raportoima myönteinen liiketoiminnan kehitys on mielestämme laskenut kauppoihin ja niiden integrointeihin liittyviä riskitasoja jossain määrin talven aikana.