Sanoma - aliarvostettu osinkokone?

Moni sijoittaja mieltää Sanoman mediatalona vaikka 80 % liikevoitosta tulee learningistä. Aina kun olen maininnut Sanoman tutuille ensimmäinen asia jonka kuulen on se miten perinteinen media on kuolemassa.

Jakautuminen olisi täydellinen katalyytti. Paras vaihtoehto olisi median myynti jolloin learning saisi ansaitsemansa huomion ja arvostuskertoimet.

4 tykkäystä

Median myyntiin en jaksa uskoa. Sehän olisi hieman sama kuin luovuttaisiin Erkon perinnöstä. Toisaalta Sanoma voisi spinnata Learningin omaksi yhtiökseen.

No, oli niin tai näin Sanoma on mielestäni juuri nyt hyvässä asemassa. Todella mielenkiintoista nähdä q3 tulos. Kasvusta saatiin pieniä merkkejä jo q2 tuloksessa ja kasvun pitäisi kiihtyä loppuvuoden aikana. Mediankin pitäisi saada uutta voimaa ensi vuonna vapautuvasta vedonlyöntibusineksesta. Uskon vahvasti, että tulevat kvarttaalit ovat Sanomalle hyviä.

6 tykkäystä

Minä uskon että Sanomalla ja muilla oppimateriaalialan toimijoilla tulee menemään hyvin lähivuosina. Tekoäly ja lasten kasvava teknologialaitteiden käyttö on niille iso mahdollisuus: mahdollisuus tehdä uudenlaisia pelillisempiä ja tekoälypohjaisia oppimateriaaleja niistä tykkääville lapsille (keskustelubotteja kielenopetukseen?), ja mahdollisuus myydä lisää myös ihan kirjoja, kun aikuiset panikoi maailman muuttumisesta ja haluaa varmistaa, että lapset kuitenkin myös oppii lukemaan.

Silti Sanoma ei nyt oikein ole istunut omaan salkkuun, olen pari kertaa yrittänyt tässä vuoden mittaan. Aina on kyllä tullut vähän kalliimpia myyntipaikkoja, eli vaikka se heiluu niin aika silleen tasaisesti kuitenkin. Mutta ehkä nyt vaan seurailen sivusta.

3 tykkäystä

Olen jo melkein puoli vuotta kaverin kanssa ihmetellyt Sanoman arvostustasoa suhteessa näkymiin ja analyytikoiden ennusteisiin… ja ostanut pää märkänä sillä vähällä mitä on löytynyt OST:lle.

Itsekkin näen Sanomassa maltillisesti riskiä suhteessa mahdolliseen tuottoon, lisäksi osinko antaa hieman selkänojaa viivytyksiä vastaan ja rajaa jonkin verran riskiä alas.
Normaalisti en pidä binäärisen riskin tapauksista. Sanoman tapauksessa on se hyvä puoli, että tölkkiä ei varsinaisesti voi potkia eteenpäin ja jos tämä oppimateriaalisykli menee mönkään, niin ei tarvitse jäädä odottelemaan että josko seuraavalla kvartaalilla sitten. Arvostus on sen verran maltillinen, että arvioin epäonnistumisesta seuraavaa laskua pienehkönä.

Välillä mietin näenkö tilanteen liian ruusuisena ja meneekö jotain ohi kun markkina ei juuri piittaa näkymistä. Lindexissa ja Valmetissa upsideä hinnoiteltiin jo lähes 12kk etupeltoon.
Tavallaan tulee mieleen Nordea viimevuonna kun arvostus oli matalla ja näkymät varsin hyvät, mutta markkina tuli myöhässä mukana. Tällöin olisi ainakin kannattanut kuunnella analyytikkoja :smiley:

Uskon, että keskustelun hiljaisuus johtuu aika pitkälti siitä, että juna kulkee raiteillaan. Luulen ja toivon että jos tarinaan tulee ryppyjä niin se herättää sitten keskustelemaan enemmän. Sanoman tapauksessa tuntuu olevan kohtalaisen hyvä näkyvyys tilanteen kehittymisestä ja se “selkeä” deadline.

7 tykkäystä

Pidän myös hiukan omituisena, että Sanoma on pysytellyt näinkin pitkään alle kympin hinnoissa vaikka ohjeistuksien mukaan on menty ja uusinkin ohjeistus lupaa, että parempaakin olisi vielä tulossa. Sijoitin viime keväänä Sammonkin osingot Sanomaan, kun Sampo alkoi ostella omia osakkeitaan. Kurssitasot ovat tällä erää molemmilla kutakuinkin samat ja Sanoma maksaa jo tänä vuonna parempaa osinkoa. Itselleni on uskoa, että Sanoman kurssi on ensi keväänä korkeammalla ja vuoden osingot suuremmat kuin mitä on Sammolla jos kummaltakaan ei ole mitään ennalta-arvaamatonta liikettä tulossa. Niin tai näin pidän molempia salkussa kävi miten kävi - molempia on ollut jo yli kymmenen vuotta salkussa.

2 tykkäystä