Saabille uutta yhteistyöavausta Ukrainaan.
Itse olen ollut mukana joulukuusta 2021, suurpanos välillä 20.-25.2.22 ja viimeinen pieni osto välilullasta syksyllä 2022. Osake maksoi alle 60 kruunua vielä siinä vaiheessa, kun puolustuksen paluu Eurooppaan oli selvää. Tällä hetkellä salkun suurin, vaikka sijoitettu summa ei ole suurimpien joukossa.
Muutamia huomioita kuitenkin näillä hinnoilla sijoittaville:
Osake ei ole enää kovin halpa, mutta voi toki vielä nousta. Mahdollisista jäljellä olevista superajureista monet saattavat tosin jossain vaiheessa alkaa vetää vakavaksi ja sitä kautta laskea osakemarkkinaa.
Mukavimman skenaarion nousuajuri on Gripen, jonka myyntinäkymät ovat Trumpin myötä muuttuneet odottamattomalla tavalla. Itse arvotin ostaessa Gripenin lähinnä Ruotsin ja pienen tarpeen ilmavoimien mukaan. Pääosa noususta on tullut odotuksieni mukaan muusta kalustosta, Gripenin myynti on ollut vielä odotusten mukaista.
Asevalmistajat tietävät itsekin, että kysyntä tulee (toivottavasti) laantumaan jossain vaiheessa. Rauhan aikana korkean teknologian kulutus on pientä ja liittyy materiaalin vanhenemiseen. Harjoituksissa ammutaan (Euroopassa) suuressa määrin lähinnä vanhentumassa olevaa tavaraa, koska esim. perus-Jassm maksaa 900 000 euroa ja ER 1.7 miljoonaa per laukaus. Tanska maksoi ilmatorjunnan AIM-120 AMRAAM -ohjuksistaan 2,43 miljoonaa dollaria kappaleelta ja Unkari 2,77 miljoona dollaria kappaleelta. Sama ohjus on käytössä Suomessa, joten Lohtajalla ei jokainen varusmies pääse ampumaan kasettia tyhjäksi.
Vanha ja vanhahko materiaali on Euroopasta lähetetty Ukrainaan, joten uudelleenvarustelun jälkeen luolat ovat täynnä uutta tavaraa. Tykistökranaattien ja muiden parasta ennen -päivät ovat siis tämän jälkeen kaikki tuoreita, mikä on poikkeuksellinen tilanne. Tästä syystä valmistajat eivät ole halukkaita lisäämään kapasiteettia liikaa. Sijoittajalle tämä tarkoittaa, että 2028-2030 tuotantomääriä ei voi olettaa loputtomiin. Tämä sillä toiveikkaalla oletuksella, että varastojen toisesta päästä lähtee tuolloin tavaraa jälleen vain harjoituksiin.
Ok. Itse olen ollut aivan erilaisessa ajatus moodissa. Euroopan valtioilla, paitsi suomella on varastot hyvinkin tyhjät sotatarvikkeista. Eihän Ukraina ole saanut euroopalta kuin vanhaa kalustoa, tai siis sitä tarviketta mitä eri valtioilla on. Suuret Institutionaalinset sijoittajat eivät ole juurikaan sijoittaneet sota, korjaan puolustus teollisuuteen. Juuri nyt puhutaan sadoista miljardeista, mitkä sijoitetaan eurooppalaisiin tarvike valmistajiin. Ilmeisesti nämä suuret sijoittajat höllentävät moraaliaan ja alkavat sijoittaa tähän teollisuus haaraan. Itse näkisin hyvinkin nousuvaraa SAAB.lla ja muilla puolustustarvike yhtiöillä. Nousua on toki ollut reippaasti, mutta ylöspäin on aina tilaa nousta.
Ajattelen samansuuntaisesti. Euroopan suuret Saksa ja Ranska ovat pahasti laiminlyöneet puolustustaan. Varsinkin Saksalla puolustusvoimat ovat pahassa alennustilassa.
Kylmänsodan aikana Saksalla oli noin 3500 taisteluvaunua, nyt niitä on noin 300-400. Ilmatorjunnan tilanne on surkea, ei tarkkoja lukuja. Droneja ei ole.
Ja lista vaan jatkuu. Mm tykistöä oli kylmän sodan aikaan noin 2000 putkea, tarkkoja lukuja ei ole saatavilla mutta panssarihaupitseja pitäisi olla noin 130 ja 55 raketinheitintä. Kranaatinheittimistä ei löydy tietoa nopealla haulla, kunnon penkomisella varmasti jotain.
Yhtäkaikki, tilanne on varustelun suhteen todella surkea ja jäykkä byrokratia kiilana niin on ollut erittäin vaikea saada mitään aikaan.
Jospa tämä ReArm Europe saisi vauhtia rattaisiin. Jos Saksa oikeasti alkaa täyttää uudelleen varastojaan ja valmistautua niin puolustusteollisuuden arvostustasoilla on kyllä varaa nousta. Se on näkemykseni.
ReArm Europe julkaistiin vasta maaliskuun alussa 2025. Tätä ennen tämän mittakaavan puolustusmenoista ei ole puhuttu.
Tässä tuore Saabin toimitusjohtajan haastattelu toisella kotimaisella.
Kolumbian odotetaan allekirjoittavan Gripen E tilaus heinäkuussa.
Tilanne on nyt siis se, että Saab voitti Thaimaan ja Kolumbian hankintakilpailut hävittäjistä ja näistä väännetään para-aikaa yksityiskohtaisia sopimuspapereita. Peru voi Kolumbian päätöksen myötä taipua myös Saabin suuntaan.
Trump on mullistanut puolustusmarkkinat ja näkisin että Saab on hyötyjä, koska USA menettää kauppoja uuden ulkopoliittisen linjansa takia. Niin hullulta kuin se voi kuulostaa, pidän täysin mahdollisena että Kanadasta tulee 50+ koneen tilaus, viimeksi Saab oli siellä hankintakilpailun 2.
Myös GlobalEye:n osalta markkinat voivat avautua uudella tavalla.
Vierailu Saabin tehtaalla Karlskogassa:
“Vi se framför oss 10-20 år av väldigt mycket produktion, säger Tony Ring (M), kommunstyrelsens ordförande Karlskoga.”
Seuraavat 10-20 vuotta tulevat olemaan hyvin intensiivisiä tälle tehtaalle, harva pörssiyhtiö kykenee tekemään tälläisiä ennustuksia tulevasta.
Joko ne on kehittänyt Saabiin uuden moottorin, kun vasta kerrottiin, että USA ei enää salli SAABin käyttävän usalaisia moottoreita? Vai olisiko ollut vain hyvin todenkaltaista painajaisunta koko juttu?
USAlaiset moottorit tuovat Trumpille veto-oikeuden JAS-kauppoihin, tosin voisi muodostua suuri periaatteellinen ongelma mikäli sitten myytäisiin tilalle jotain USAssa valmistettua hävittäjää.
Saabin mukaan heillä on GE:n moottorin osalta tarvittavat lisenssit/vientiluvat. Toki Trump voi ne evätä, mutta ei USA siitä oikein hyödy. Taannoin Kroatia halusi ostaa käytettyjä F-16 koneita Israelista, USA esti kaupat jotta Kroatia ostaisi tehdasuusia LM:lta, niinpä Kroatia osti Rafalet Ranskasta. Tämä skenaario toistuisi todennäköisesti Kolumbiassa.
Tanska tekemässä GlobalEye kauppoja piakkoin, yhden koneen sijasta kyseessä voi olla useamman koneen kauppa.
Saabin Q1 julkistetaan 25.4.
Saab maksoi osingot tässä muutama päivä sitten. Se mitä tässä nyt ihmettelen on se että mikä järki on koko osingon maksussa, jos summa on täysin naurettava! Pitäisi hilunsa ja laittaisivat vaikka tuotekehitykseen tai lahjoittaisivat vaikka Ukrainaan tms. Eihän tommosessa ole mitään järkeä.
Mulla kiinni 1200€ ja sain osinkoja 2,35€ ![]()
Jos jollain oikealla sijoittajalla on kiinni vaikka 12000, niin osinkoja tulee reilu 20€ tai 120000 ja 200€
En kyllä ymmärrä tätä alkuunkaan. Ymmärtääkö joku paremmin ja valaisee tyhmää.
“Saab’s long-term dividend policy is to distribute 20-40 percent of net income to the shareholders over a business cycle.”
Se missä kurssi seilaa on osingon kannalta aivan yhdentekevää ja jos joskus muinoin on ostanut osaketta niin osinkoprosentti sille sijoitetulle summalle voi olla vaikka 10% tällä hetkellä. Lisäksi osinkoa maksamalla vältetään se tilanne, että omistajan pitää luoda kassavirtaa myymällä osakkeita.
Nyt vaan kurssi on raketoinut kun Trump on mullistanut markkinanäkymät ja osinko näyttää olemattomalta.
Tässä tuoreet tavoitehinnat Q1:n jälkeen:

Alla olevassa tviitissä pohditaan SAABin mahdollisuuksia Yhdysvaltojen sählätessä.
Useiden maiden kyseenalaistaessa Yhdysvaltojen toimintaa niin SAAB voi hyötyä tilanteesta, kuten täällä Foorumillakin on jo juteltu. Sen Gripen E -hävittäjä on merkittävästi edullisempi vaihtoehto kuin F-35, jopa 24 miljoonaa yksikköä kohden.
Thaimaa ostaa Gripeneitä
Thaimaan virallinen sopimus odottaa jotain budjetti-teknisyyttä, Gripennews mainitsi elokuun.
Tämä on mielenkiintoinen projekti, Saabin sensorit MQ-9B:hen kiinni, olisi kaiketi (?) maailman ensimmäinen miehittämätön ilmavalvonta-tutkakone.
Aiesopimus 2+2 GlobalEye koneen toimittamisesta Ranskaan, jospa Tanskasta tulisi seuraavaksi uutisia tämän tuotteen osalta.
Ei huono. Ja ei ole ihan ilmaisia tuommoiset koneet ja vehkeet. Kurssi tommosesta tuskin paljon liikkuu, mutta komiastihan se on viime aikoina korjaantunut dipistä.
Toivotaan, että hävittäjistä kiinnostuu muutkin kuin brassit ja thaikut. Ja joku sukellusvenekauppa vielä lissee ![]()
Osakeidea: Saab – eurooppalaisen puolustusteollisuuden keulahahmo kohti uusia huippuja
Treidityökalumme poimii markkinoilta päivittäin lupaavia osakeideoita – tänään vuorossa laadukas ja nousuvireinen Saab. Ruotsalaisen puolustusteknologiayhtiön kurssikehitys on ollut poikkeuksellisen vahvaa, ja tekninen näkymä tukee nousutrendin jatkumista. Momentti on korkealla, ja sijoittajien kiinnostus yhtiötä kohtaan kasvaa geopoliittisten jännitteiden keskellä.
Saab on ruotsalainen puolustusteknologiayhtiö, joka hyötyy voimakkaasti kasvavista Euroopan ja globaalin puolustussektorin investoinneista
Vahva neljännesraportti ja uutiset valtavista tilauksista antavat vauhtia nousutrendille
Osake sai huippupisteet momentista, laadusta ja kasvusta – mitä sijoittajan tulisi varoa?
Käynnissä härkämäinen momentti – YTD tuotot poikkeukselliset +97 %
Analyysissa treidityökalun uusin osakeidea: Saab
Tuommoinen juttu osoitteessa sijoittaja.fi
Lopun jutun saa luettua, kun kirjautuu sisään jne. Itse en näin tee, sillä olen onnellinen Saabisti ilman suosituksiakin
Tänään taas vaihteeksi kutiteltiin kaikkien aikojen enkkoja.

