Revenio sijoituskohteena

Voiko myyjä perääntyä kaupasta Revenion kurssin tippumisen takia? 13.4. tiedotteella kerrotaan, että 55,7 miljoonaa euroa 250 miljoonan kauppahinnasta maksetaan 2 485 707 osakkeella. 22,40 euroa per osake siis. Eilinen päätöskurssi 14,18 euroa per osake, joten kauppahinta on tippunut yli 20 miljoonaa euroa. Yhtiökokouskin on jo kutsuttu ja hallitus hakee valtuutusta 2 485 797 osakkeelle, joten eivät voi enempää osakkeita myyjälle luovuttaa. Olenko ymmärtänyt tämän oikein? Tiedotteella mainitaan myös 12kk lock up uusille osakkeille.

4 tykkäystä

Uutta rapsaa:

Aina nämä yritysostot jännittävät ja ei syyttä… Kaikki toivotut synergiat on vaikeaa saada maaliin. On paljon harmaita pilviä, mutta on toisaalta arvostusta myös moukaroitu taas ihan huolella.

16 tykkäystä

Kysyttiin Revenion konffassa, vastaus oli että ei voi.

33 tykkäystä

Ihan normaali preemio. Harvemmin kai alle kurssihinnan arvostetaan tai on huomioitu hinnassa.

1 tykkäys

Kuin minun ja todnäk myös markkinan näkemys on se että marginaali tulee olemaan enemmän ja kovemmassa paineessa mitä esim. Juhan rapsassa on.

-25% myynnistäni tullut alas, kivulias mutta tarvittava myynti. Jälleen huono pääomistaja todistaa todeksi sen että samassa veneessä ei olla. Arvonluonnin kannaltakin kuulisin mielelläni perusteita jos joku on eri mieltä Demantista.

Ehkä liikaa nyt huomio keskittyy posipuolella siihen että miten synergiat ja integraatio onnistuu. Erittäin merkittävää kyllä, mutta jää huomaamatta se että Revenion sijoitusprofiili on kokenut täydellisen muutoksen.

Tämä yhdistettynä yritysoston riskeihin, on myrkkyä. Vaikka yritysosto onnistuisi “ok”, ei Revenion arvostus ilman uusien rönsyjen katkomista tule tukemaan arvonluontia.

10 tykkäystä

Kiitos informatiivisesta haastattelusta ja oli kyllä hyvä kuulla muitakin kuin pelkkää Toijalaa. Päädyin ostoksille tuon perusteella. Tykkään siitä, että halutaan kasvaa, vanhan Revenion kasvun tila alkoi selvästi tulemaan vastaan ja tuolla tuotekombolla vaikuttaa tosiaan olevan pääsy täysin uusiin asiakassegmentteihin jolloin tilaa kasvulle aukenee aivan eri tavalla. Lisäksi kokemus CenterVuen hankinnasta kansainvälisenä yritysostona antaa hyvää selkänojaa, ei olla ns. ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Silloinkin epäilyjä oli miten italiaanojen kanssa osaa suomipoika tehdä bisnestä ja sehän meni kuitenkin loistavasti. Katsellaan nyt rauhassa. Lisäksi ainakin hetkellinen sentimentti vaikuttaa happamalta, mikä sopii omaan ostofilosofiaan.

31 tykkäystä

Yksi tiedonjyvänen muuten eiliseltä, mitä ei tainnut raportissa tai haastattelussa olla. Täälläkin on huudeltu, että miksei johto osta, jos on niin hyvä diili. Lyhyt vastaus on, koska juristit sanovat, että parempi kun ette osta. Tässähän on tilanne, jossa transaktio on tietysti julkistettu, mutta se ei ole maalissa - ja tiedoissa on epäsymmetriaa. Ja peruslinjahan on, että parasta kieltää kaikki, niin ei ainakaan tee virhettä.

Itse en pidä tätä varsinaisesti merkityksellisenä johdon kannalta, koska ei ne volyymit kuitenkaan olisi Revenion kokoluokkaan nähden oleellisia (tietämättä nyt kenenkään varallisuudesta). Signaaliarvo olisi tietysti joillekin sijoittajille positiivinen. Mutta jos tämä sama tulkinta koskee kuitenkin myös pääomistaja Demantia (omistus 24,48 %), niin siellähän ostot voisivat olla sellaisia, että niillä olisi myös merkitystä. Käsitykseni mukaan Demant on ollut transaktiossa sisäpiirissä, koska sieltähän on tuki haettu ja saatu. Sitten ei ole, ainakaan nykyisien omistajatietojen mukaan, ostettu alkuvuoden aikana yhtään Revenion osaketta. Reaaliaikaista tietoa minulla ei toki ole, mutta sekin tietysti paljastunee kohta, kun omistajatiedot päivittyy kuun vaihteessa.

Eli tässä saattaa olla sellainen tilanne, että yritysoston oletettavasti vahvimmat kannattajat eivät pysty ostamaan samaan aikaan, kun epäilijät myyvät - kuten tietysti pitääkin jos ei tarinaan usko. Korostan, että tämä nyt on Demantin osalta vielä spekulaatiota, mutta jos ei ole tässä kuussa yhtään ostoja, niin eiköhän siellä olla myös “jumissa sisäpiirissä”. Katsotaan miten tilanne kehittyy.

58 tykkäystä