Revenio sijoituskohteena

Ajatusleikkinä. Miten kävisi kurssin, jos kauppa peruuntuu? Muutama miljoona hukattua rahaa. Menetettyjä mahdollisuuksia? Kurssi romahtaisi lisää, ei suinkaan toipuisi.

Pienempi hankki isomman. Otti toki selkeän riskin. Sai paljon muutakin kuin OCT:n. Ei hankkinut pientä, yhden tuotteen riskistä koepalloa. Kasvoi uuteen kokoluokkaan. Nyt osto oli selkeämpi kuin aiemmat, jotka eivät ainakaan vielä ole lunastaneet näkyvästi lupauksia.

Iso joukko haastiksessa oli näyttämässä johdon vahvaa ja yhtenäistä linjaa ettei kauppa ollut vain toimarin kasvuhalua. Mutta jokin tuossa kokonaisuudessa näkyy läpi, falskaa. Enkä tarkoita tätä viimeisintä kauppaa, koska se on lopulta oikeaan suuntaan. Jotain jätetään kertomatta. Toivottavasti se on hyvä asia ja t&k- putkessa on oikeasti jotakin. Markkina-alue, tarjooma, kyvykkyys, kaikki kasvaa. Käsissä on niin paljon vanhaa ja uutta, että kaikkea on vaikea edes muistaa. Nyt punnitaan tahto ja taito, kuinka johto vie uudenlaista asiaa eteenpäin. Lempilapsia ja inhokkeja ei kokonaisuudessa saa olla kenelläkään. Kokonaisuus on rakennettava rauhallisesti, jämäkästi ja nopeasti markkinoiden ehdoilla.

Nyt omistajat pääsivät markkinoille, jossa määräävät eri lait kuin aiemmin. Vanha olisi ollut kuihtumisen tie hyvästä tuotteesta huolimatta. Härkä on herännyt, mutta luonne on vielä näyttämättä. Kuulun niihin, jotka uskovat, tähän kokonaisuuteen ja että riskejä on otettava, eikä aina voi epäonnistua. Nyt vain tarvitaan, että jokainen yhtiössä katsoo tehtävänsä ja työnsä suuntaan, maailmalla uusien haistelu on unohdettava muutamaksi vuodeksi.

6 tykkäystä