Olen ollut Revenion omistajana todella pitkään, mutta nykyään paino on salkussa aika pieni – eikä se ole ihan sattumaa.
Case tuntuu junnaavan. Kasvua on, mutta ei sellaista mitä tämän tarinan pitäisi tuottaa. HOME-perheeltä odotettiin selvästi enemmän, eikä AI:sta ole ainakaan vielä tullut mitään konkreettista tulosajuria, vaikka siihen investoidaan raskaasti.
Arvostus alkaa olla jo aika maltillinen, mikä tekee tästä vähän “väliinputoajan”: downside ei näytä isolta, mutta selkeä ajuri paremmalle kehitykselle puuttuu.
Yritysostot voisivat olla yksi tapa kiihdyttää kasvua, mutta en näe niitä mitenkään välttämättöminä – ja toteutustavalla on iso merkitys. Omalla taseella tehdyt diilit olisivat selvästi houkuttelevampia kuin osakkeella maksaminen nykyisellä arvostuksella, vaikka jälkimmäisessäkin on omat puolensa (mm. omistuksen lievä diluutio).
Bull-case nojaa edelleen siihen, että nykyiset tuotteet skaalautuvat paremmin ja AI alkaa oikeasti näkyä numeroissa. Toistaiseksi tämä on kuitenkin enemmän odotusta kuin näyttöä. Pieni optio on myös se, että samat myyjät voisivat myydä lisää, mutta tästä ei ole oikein evidenssiä.
Oma fiilis tällä hetkellä:
hyvä yhtiö, mutta tarina kaipaa konkretiaa. Arvostus alkaa olla kiinnostava, mutta ei vielä riittävä syy lisätä painoa.