Revenio sijoituskohteena

Sopivassa suhteessa käteistä, omaa osaketta ja velkaa niin mahdollistaa varmasti isommankin oston. Tuo Revenion viime vuotinen kurssilasku on vähän kaksipiippuinen juttu omaa osaketta käytettäessä. Myyjän näkökulmasta tämä on hyvä asia (jos myyjälle suunnataan anti), koska osakkeita saa enemmän. Toisaalta laskeneet arvostustasot pitäisi heijastua myös ostettavan kohteen hintaan, jolloin siitä maksetaankin vähemmän. Näin minä olen tämän ainakin tulkinnut, että myös listaamattomien yhtiöiden hinnat sektorilla ovat järkevöityneet eikä enää jumiteta koronavuosien hype-kertoimissa.

CenterVue ostossahan tehtiin suunnattu anti instikoille. Tällöin laskettiin 2,35 miljoonaa uutta osaketta liikkeelle 18 euron osakekohtaisella hinnalla. Toki myös olemassa olevia käteisvaroja käytettiin kauppahinnan maksuun.Tätähän ei rahoitettu VPO:lla, vaikka lainaraha olisi ollut tuolloin halpaa. Revenion tase on tällä hetkellä niin vahva, että lainarahan käyttäminen on mielestäni ehdottomasti järkevää. Saataisiin pääoman kustannusta alemmas ja oman pääoman tuottoa ylös jo ihan pääoman rakennetta muuttamalla (enemmän velkaa). Nythän tuo tase on niin konservatiivinen kuin olla ja voi. Tuosta ostosta on nyt aikaa 7 vuotta ja osake pyörii tismalleen samoissa lukemissa. Liikevaihtoa Revenio on tehnyt 31 MEUR (2018) , 49,5 MEUR (2019) ja 110 MEUR (2025). Ainakin on EV/sales multippelit tullut alas :smiley: Kuten myös tuloskertoimet.

15 tykkäystä