Remedy - Suomen AAA-pelien ylpeys (Osa 2)

Työntekijämäärä kasvanut. Onkohan noi muita kuin pelinkehittäjiä.

1 Like

Toistamme Remedyn osta-suosituksen ja 17,0 euron tavoitehinnan. Ennakkotietojen ja tulosvaroituksen myötä Q3-luvut olivat jo päärivien osalta tiedossa, eikä raportti aiheuttanut enää olennaisia muutoksia ennusteisiimme.
[…]
Emme ennusta FBC: Firebreakista enää liikevaihtoa pelimyynnin kautta, vaan arvioimme pelistä tuloutuvan vielä noin 4 MEUR b2b-maksuja Sonylta ja Microsoftilta Q4’25-Q2’26 välillä. Arvioimme aiemmin yhtiön tekevän henkilöstövähennyksiä pelitiimin supistamiseksi, mutta arvioimme nyt kulusopeutuksen tapahtuvan enemmän alihankinnan pienentymisen sekä mahdollisesti jossain määrin luontaisen poistuman kautta. Siten aiemmat oletuksemme kokonaiskulurakenteesta ovat ennallaan. Ennusteemme odottaa tälle vuodelle 58,7 MEUR:n liikevaihtoa (+16 %) ja -14,0 MEUR:n liikevoittoa. Käyttökatteen ennustamme olevan 12,2 MEUR positiivinen

11 Likes

Remedy aloittaa tukiostot: Remedy Entertainment Oyj: Remedy aloittaa omien osakkeiden hankinnan | Kauppalehti

Ostojen tarkoitus on hankkia osakkeet pääomarakenteen kehittämiseksi, muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi. Osakkeiden ostot alkavat aikaisintaan 3.11.2025 ja päättyvät viimeistään 15.12.2025. Remedy on nimittänyt ulkopuolisen välittäjän toteuttamaan ostot. Välittäjä tekee kaupankäyntipäätökset itsenäisesti, eikä Remedy vaikuta päätöksiin.

25 Likes

Varsin maltillisia määriä onneksi. Max 50k osaketta á esim. 15€ = 750ke (vrt 36.5Me likvidit).

Tuntuu enemmän signaloinnilta, mutta hyvä niin. Vaikka kassa juuri nyt vahva, ei siellä hirveästi ylimääräistä ole, huomioiden että Control 2 julkaisuun vielä pitkä matka. Signaloi mielestäni myös luottamusta tuotantoputkeen että ovat aikataulussa eikä merkittäviä myöhästyksiä odoteta.

Ihan fiksua ja hyvin mielin otan nämä ostot/signaloinnin vastaan :slight_smile:

25 Likes

Silläkin on iso vaikutus, mitä Tero tekee 304 tkpl osakkeellaan: pitääkö, myykö blokkikaupalla jollekin vai lyökö laput laitaan…

4 Likes

Palaan vielä tähän. Mikäli kyseessä olisi esim. uusi tai riskinen IP tai pienemmän budjetin peli, niin silloin on toki loogista pitää markkinointi hyvin tiiviinä julkaisun yhteydessä, koska hypen ja huomion rakentaminen hyvin vaikeaa.

Tunnetun AAA IP:n jatko-osan kanssa tilanne on kuitenkin erilainen. Studiot laittavat kyllä edelleen announce trailereita hieman alle vuodesta hieman yli vuoteen ennen julkaisuaan, jolloin tavoitteena konvertoida trailerikatselut pelin wishlistauksiin, joista osa myöhemmin konvertoituu ennakko-ostoiksi/pelimyynneiksi.

Konkreettisina viimeaikaisina 3rd person AAA esimerkkeinä esim.

Toki löytyy myös esimerkkejä niin lyhyemmistä wishlustausjaksoista (Astro Bot, 3kk) kuin pidemmistä (Starfield, 21-27kk) , mutta yllä olevat tuntuvat edustavan varsin hyvin mediaania ja keskiarvoa, mitä nyt pientä vertailua tein 2023-2025 julkistujen AAA pelien välillä.

The Game Awards nyt vaan yksinkertaisesti on pelialan vuoden ylivoimaisesti isoin tapahtuma näkyvyyden ja uusien peliannouncementtien osalta, niin siellä on lähes pakko olla paikalla, ellei satu olemaan Rockstar, joka voi tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa. TGA painii silti täysin eri sarjassa tavoitettavuudessaan. Esim. Wikipedian mukaan 2024 TGA:lla “viewership” 154M vrt 2025 SGF:n n. 50M.

Spekulaatio- ja pohdintavaroitus alkaa tästä.

Control 2

Jos oletetaan, että Inderesin Control 2 julkaisuajankohdan ennuste H1’2027 pitäisi paikkaansa, niin TGA 2026 tulee mielestäni liian myöhään. Toki teoriassa Control 2 reveal/announce voisi olla Summer Games Festissa 2026, erityisesti jos julkaisu ajoittuisi jonnekin H1’2027 loppupuolelle. Esimerkiksi juuri Resident Evil Requiem paljastettiin SGF’25:ssa, ja oli koko tapahtuman pääasiallinen uutinen.

Remedyn nykyisessä tilanteessa ei olisi myös yhtään hullumpaa saada jo alkuvuodesta 2026 jonkinlaista konkreettista dataa wishlistauksien kertymisestä, joilla kuitenkin on jo jonkinlaista liiketoiminnallista merkitystä. Jos wishlistaukset jäävät heikoiksi, voi Remedy esim. hakea nykyiseen “unnannounced” projektiin matalamman riskitason ratkaisua esim. co-publishingia. Jos wishlistaukset taas pysyvät odotuksissa tai ylittävät ne, ei välttämättä ole tarvetta lähteä lähteä ylenpalttisisesti riskitasoa (ja siten myös tuottoja) tulevien projektien osalta laskemaan.

Näistä johtuen pitäisin loogisena mahdollisuutena, että Control 2 announce + wishlistaus voisi tulla jo TGA’25. Control 2:n ensiteaserista Alan Wake 2:n Lake House DLC:ssä olisi myös jo kulunut 14kk TGA’25 mennessä.

Max Payne Remaket

Koska Max Payne Remakeihin liittyy projektitasolla “IP reboottina” enemmän epävarmuutta ja riskiä (Rockstarille, ei niinkään Remedylle), on sen suhteen mielestäni loogista pitää markkinointikampanja lyhyempänä. Tästä syystä pidän mahdollisena, että peli saattaisi olla heti ensitraileristaan alkaen ennakkotilattavissa, jos kampanjan alusta julkaisuun alle 6kk. Jos MPR meinaa H1’2026 ehtiä ulos ennen GTA VI:sta (ellei julkaisua taas siirretä) niin announcetrailerin melkein pakko tulla tämän vuoden puolella eli seuraavan 2kk sisään. Joko TGA:ssa tai sen ulkopuolella. GTA VI siis nykytietojen mukaan tulossa 26.5.2026.

Loppuvuodelle 2025 ei AAA-kentässä taida olla enää tulossa marraskuun puolenvälin COD: Black Ops 7 lisäksi muita merkittäviä pelejä. Loka-marraskuun vaihde on vielä Arc Raidersein tykitystä. Jos Rockstar meinaa TGA:n ulkopuoella MPR traileria laittaa ulos, niin loogiset ajankohdat tälle on joko ensi viikon loppupuolella Arc Raidersin ja CODin välissä tai sitten marraskuun kolmannella viikolla ennen kuin Black Friday kampanjat alkavat marraskuun lopussa. TGA onkin sitten 11.12.2025, eikä juuri sitä ennen tai sen jälkeen todennäköisesti kannata mitään julkistuksia tehdä.

Kaikki tämä tietenkin spekulaatiota, jossa olen ennenkin ollut huomattavan usein huomattavan väärässä. On tässä tietenkin ihan mahdollista, että Remedyn tulevista peleistä ei kuulla loppuvuonna yhtikäs mitään. Silloin saattaa sijoittajan jakkara alkaa tutisemaan, kun pitää vaan luottaa yhtiöön joka on viime kerännyt trackrecordia lähinnä selittelystä :slight_smile:

Tätä viestiä kirjoittaessa tiedossa olevat faktat ovat seuraavat:

  • Max Payne 1 & 2 Remake on ollut 16-18kk tuotannossa.
  • Control 2 on ollut 8-10kk tuotannossa.
  • Remedyn stagegate-ohjeistus tuotantovaiheelle 15-26kk, kun oma IP ja perinteinen AAA.
  • Alan Wake 2 viihtyi tuotannossa 29-31kk.
  • Firebreak viihtyi tuotannossa 15.5-17.5kk.
13 Likes

Tämä on aika voimakkaasti sanottu. Aika harva AAA peli siellä on esillä eikä se mikään pakko ole. Noista mainisemistasi peleistä RE8 esiteltiin ensi kertaa tosiaan SGA:ssa, RE4 remake State of playssä ja Outlaws Xbox showcasessa. Monster Hunter Wilds esiteltiin ainoana Game Awardseissa. Alan Wake 2 esiteltiin aikoinaan hyvin aikaisin Game Awardseissa. En sanoisi, että se siitä kovin paljon vetoapua lopulta sai, mutta varmaan oli myös liian aikaisin esillä. Itse pidän todennäköisempänä, että Control 2 on jossain esillä vasta ensi vuonna. Mutta kuten sanottua, näissä arvauksissa on helppo olla väärässä.

2 Likes

Sanoisin että IP:n vahvuus tähän aika paljon vaikuttaa. Jos pelin nimi alkaa sanoilla Monster Hunter, Star Wars tai Resident Evil, on yksi lysti missä pelit saavat ensitrailerinsa. Kun taas alkaa sanalla Control, niin… noh. Väitän että pitää kyllä olla siellä missä silmäpareja on eniten.

Kun katsoo miten aggressiivisesti Remedy on nyt työntänyt Controlia -90% alennuksilla loppukesästä alkaen alustasta riippumatta, niin mielestäni tälle looginen päätepiste olisi näiden uusien pelaajien huomion kanavointi Control 2 wishlistaukseen trailerin kautta, sillä kyllä tuo muutaman euron tai dollarin alennustaso myös ajan kanssa saturoituu.

Eipä tässä onneksi TGA:han ole kuin reilu kuukausi jäljellä, niin sittenpä nähdään. Oma hattuni on valmiiksi pesty ja mausteet kaapissa, kun tapahtuman jälkipyykissä hatunsyönnin aika koittaa :slight_smile:

11 Likes

Nämä on nimenomaan pelinkehitysporukkaa. Remedy on viime vuosina oman henkilöstön lisäksi hyödyntänyt alihankkijoita. Tänä vuonna yhtiö on kasvattanut oman henkilöstön määrää, mutta samalla tarve alihankkijoiden käytölle on pienentynyt. Tämä näkyy tuolla ulkoisten kehityskulujen pienentymisessä. Kokonaisuutena henkilöstö+alihankintakulut ovat tänä vuonna hieman laskeneet verrattuna edellisvuoteen.

11 Likes

Alan Wake 2 on kerännyt ihan kivasti pelaajia Playstation plus palvelusta viime kuuussa. Google Trends-hakutermi “Cult stash” oli viime kuussa 55% julkaisuhetken tasosta.

25 Likes

Olen huomannut saman Alan Waken Reddit-yhteisössä viime aikoina. Paljon uusia viestejä PlayStation plussan puolelta pelin löytäneiltä pelaajilta.

18 Likes

Alan Wake 2:n platina trophyn oli lokakuun alussa ennen pelin tuloa PS+ palveluun saavuttanut 9,1% pelaajista. Trophyt aktivoituvat kun pelin on ensimmäisen kerran käynnistänyt.

Tein oletuksena että AW2 myynyt 1.5M kopiota lokakuun alkuun mennessä. Viimeisin tieto on vuoden takaa jolloin AW2 oli ylittänyt 2M myynnit ja olettaen että Controlin myynti käyrä on ohittanut tässä vaiheessa AW2 myyntikäyrän oletin että noin 2.5M myytyä kappaletta olisi tällä hetkellä josta mainittu 1.5M olisi Playstationin puolella.

Näillä oletuksilla lokakuun alussa platina trophyn olisi saavuttanut noin 135 000 pelaajaa.

Tätä kirjoittaessa platina trophyn on saavuttanut 5.3% pelaajista. Ja koska pudotusta on tapahtunut sieltä 9% —> 5.3% ja konservatiivisimmassa arviossa arvioidaan että kuukauden aikana platina trophyjen määrä on noussut esimerkiksi 135 000 –> 140 000 kpl. Tällöin AW2:n on käynnistänyt 2.64M pelaajaa. Tämä tarkoittaisi noin miljoonaa pelaajaa lisää.

Tämä lukema vaikuttaisi olevan suhteellisen hyvässä suhteessa esim tuohon @Miika21 esiin tuomaan Google Trends dataan.

Q4 raportti tulee olemaan mielenkiintoinen kun mitkään heilahdukset ylöspäin pelimyyntien (rojaltit + b2b) edellisestä kvartaalista käytännössä osoittaa koko arviolta sen miten iso maksu tästä AW2 PS+ kuukauden peli diilistä oikein tulee.

20 Likes

Laitetaanpa myös tänne Remedyketjuun. GTA VI viivästyy loppuvuoteen 2026.

Tämä saattaa olla positiivinen uutinen Max Payne Remakeille. Ainakin oma fiidi on ollut viime päivät täynnä huhuja GTA kolmannesta trailerista ja preordereiden aukeamisesta. Kun GTA siirtyy, saattaa H1’2026 olla vähemmän kilpailua Rocktarin julkaisu- ja markkinointiresursseista. Mitä aikaisemmin MPR saadaan ulos, sitä parempi tältä näkökantilta.

Take Two:n osarissa tänään ei odotetusti mitään uutta mainintaa MPR:stä. Mutta tämä mielenkiintoinen nosto Take Two:n toimitusjohtajalta:

Strauss Zelnick:

The other big game of the quarter was Mafia: The Old Country, which beat the firm’s internal expectations and Zelnick says proves there’s a market for narrative games done well.

“What we suspected was confirmed,” he said. “Which is just… if you give consumers a great narrative experience that’s a lot of fun, somewhat contained, and at a fair price, then you can have the perfect result.

Take Two:n osarimatskuissa nämä kuvat olleet ennallaan useita kvartaaleja.



Take Two:n pipelinessä ei MPR:stä mainintaa, mutta tämä ei yllätä, kun ei ole virallista announcea pelistä vielä tullut.

11 Likes

Kyllä ehdottomasti olis spotti Max Paynelle ja vaikkei suuria tuottoja ole tarjolla niin mainetta sitäkin enemmän Remedylle.

Toiveeni pelaajana on, että tämä ei jäisi Remedyn viimeiseksi MaxPayne peliksi vaan jatkumoa tulisi Remedyn ohjaksissa…

9 Likes