Elovena on suomalaiseksi hyvin vahva brändi ja sen vahvuus on toivottavasti juuri hintapreemiossa eikä edullisuudessa.
Mainonnassakaan keskiössä ei ole nyt loven (pun intended) tekeminen lompakkoon. Varsinkaan nyt juhlavuotena, mikä intuitiivisesti saattaa jopa löysyttää kuluttajan kukkaron nyörejä. 100 vuotta on kuitenkin pitkä ja pienen juhlimisen arvoinen suoritus.
Hauskasti vaikkapa Kamuxilla hyvin mennessä analysoitiin mainoksien toteutusta ja näkyvyyttä ja fiilisteltiin liikkeiden värejä ohi ajaessa. Nyt kun kaikki on päin ruostetta, tuskastellaan kun autot ovat huonosti hinnoiteltuja ja rahoitusviritelmätkään eivät pelasta turmiolta.
Raisio toivottavasti on sijoittajasentimentiltään ja toteutukseltaankin tänä vuonna lähempänä Harviaa jossa fiilistellään vielä vähän instagramkuvia ja näkyvyyttä eikä kauhistella miten paljon kilpailijoita kalliimpia kivipeltipönttöjä ne hölmöt tekee (En ole hetkeen seurannut Harvia-ketjua, niin tämä voi olla jo vanhentunut kyllä )
Hyvä kysymys, mutta ei ole minulla hyvää vastausta. Näkyi olevan yleensä aika vähävaihtoiselle Raisiolle useitta epätyypillisiä isoja kauppoja, kokoluokassa 30000-60000 kpl. Sentään sen voi vielä lisätä että tuollaista kurssinousua en kyllä muista Raision kohdalla olleen. Ehkä enintään silloin kun hypetettiin ihmerehusta, jonka piti muuttaa karjatalouden reunaehtoja.
Omalta kohdalta turhaa arvailua mutta jospa Raisio löytänyt jotain ostettavaa. Ja hyväksi kaupaksi toteutuessaan joku todennut kun on valmis ostamaan osakkeita isolla nousuprosentilla. Näissä kuitenkin tieto leviää pieneen piiriin ensin.
Katsoin, että tätä aihetta on sivuttu aiemminkin, mutta minusta on hiukan “hyvesignaloinnin” tyyppistä markkinointia kun tuotteita markkinoidaan terveydellä, mutta sokeria on niin paljon, että diabeteshan näistä tuotteista tulee jos syö.
Lueskelin taas tuoteselosteita ja esimerkiksi uudessa Elovena Iso kaurapatukan paino on 48g ja sokeria lähes 10g. Tämä ei ole “yksittäistapaus” vaan sokeria ei tunnuta säästelleen oikein missään tuotteessa.
Onko niin, etten vain osaa tulkita ravintosisältöä tai että kyse olisi jostain vähemmän prosessoidusta “terveellisemmästä” sokerista vai ovatko Raision, etenkin Elovena tuotteet todellisia diabetespommeja?
Näin sioittajana miettii, kuinka tärkeää on kuluttajien luottamus. Siihen, että tuotteet jää hyllyyn ei vaadita kuin yksi Ylen MOT ohjelma harhaanjohtavista terveysväitteistä, jossa Raisio olisi mukana.
Kysehän on paljolti, että mihin vertaa. “Elovena tummasuklaa pehmä kaurapatukassa” on 18% sokereita (tämä taitaa olla Elovena patukoiden pääasiallinen määrä) ja “Elovena 100% kauraa välipalakeksi mustikka&valkosuklaa” sisältää 13% sokereita. Viimeisempää näistä mainostetaan Keskon sivuilla seuraavasti: “Runsaskuituinen keksi sisältää 30% vähemmän sokeria kuin välipalakeksit keskimäärin.”
Jos verrataan muihin patukoihin niin karkki-/suklaapatukoissa sokerin määrä taitaa liikkua siellä 50%. Tyypilliset kansainvälisten talojen välipalapatukat (Nestle,Alpen,Corny jne.) taitavat olla jotain 25%. Esimerkiksi Piltti patukassa (Nestle) on 35% sokeria! Tietysti täysin sokerittomiakin vaihtoehtoja löytyy proteiinipatukka hyllystä, mutta nekin on tietysti makeutettu makeutusaineilla.
Jos tarkastellaan ravintosisältöä myös muilta osin, niin Elovena patukat ovat täysin ylivertaisia rasvan ja kuidun osalta, jos vertaa verrokkituotteisiin. Kovien rasvojen määrä on kilpailevissa patukoissa moninkertainen ja kuituja niistä ei saa juurikaan.
Tässä mielessä voisi todeta Elovena patukoiden olevan terveellinen vaihtoehto muihin markkinoilla oleviin välipalapatukoihin. Tietysti kaikista terveellisin vaihtoehto on olla syömättä patukoita ylipäätään ja keskittyä ainoastaan kaurapuuroon sekä marjoihin/hedelmiin. Todennäköisesti kaikki kuluttajat eivät kuitenkaan ole siirtymässä pelkkään kaurapuuroon makutottumuksista ja arjen kiireistä johtuen.
Hyvin analysoitu! Itsellä ei ole kompetenssia arvioida ravintokysymyksiä näiltä(kään) osin.
Suhteellisesti tuo sokerin määrä on vähäinen, mutta absoluuttisesti sokerin määrä kuulostaa näin maallikolle melko suurelta määrältä. En tiedä, kuinka vaarallista nuo sokerimäärät ovat, mutta itselle on porautunut päähän ajatus, että prosessoitu sokeri on myrkkyä, jota pitäisi välttää viimeiseen asti hampaiden ja yleisesti terveyden nimissä. Tosin tämä mielikuva voinee johtua juuri siitä, että olen maallikko, enkä alan edes alkeellinen asiantuntija.
Kuitenkin toivoisi, että sokeri saataisiin korvattua jollain sellaisella makeutusaineella, joka ei olisi terveydelle muutoin vahingoksi, mausta tinkimättä. Ehkä tähänkin löytyy joskus joku innovaatio Raision tuotekehityksessä.
Terveellisyys ja siihen liittyvät väitteet ovat melko herkkiä ja luottamuksen palauttaminen on kallista, jos sen joskus menettää. Terveellisyys on käsittääkseni Raisiolla se keihäänkärki, jolla pyritään saamaan astetta paremmat marginaalit. Tässä myös näyttää toistaiseksi onnistuneen kun katselee lukuja.
@Karo_Hamalainen:n tentissä oli Raision toimitusjohtaja Pasi Flinkman.
Raisio on suomalaiseksi elintarvikeyhtiöksi poikkeuksellisen kansainvälinen: kuluttajabrändätystä myynnistä puolet tulee Suomen rajojen ulkopuolelta.
Raision kansainvälisyys on käytännössä Benecolia, jolla on vahva asema Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Puolassa, mutta Raisiolla on kova hinku viedä myös kauran terveellisyysviesti ja Elovena-brändi ulkomaille.
Pasi Flinkman aloitti Raision toimitusjohtajana vuosi sitten ja on pannut tuulemaan. Uusi, Benecoliin ja Elovenaan keskittyvä strategia puhkuu kasvuhaluja. Kasvua haetaan myös yritysostoilla, joissa Raision historia ei tosin ole erityisen rohkaiseva.
*Vahva tase suo mahdollisuudet suureenkin kauppaan, ja toisaalta viime vuosina hiljaisena olleen irtautumismarkkinan vuoksi esimerkiksi pääomasijoittajilla on taskut täynnä kohteita, joita ne pyrkivät eroon. Aikataulusta Flinkman ei lupaa mitään. *
”Haluamme tehdä järkeviä diilejä, arvoa luovia kauppoja sen sijaan että haluaisimme saada äkkiä jotain aikaiseksi", hän sanoo.
Tätä aihetta onkin toisinaan sivuttu, mutta minkälainen hinnoitteluvoima Raisiolla on Suomessa?
Tätä suomalaista käytännössä duopolia päivittäistavarakaupassa kritisoidaan usein (ihan aiheesta). Raisio on niitä firmoja, joilla on nimeä ja tuotteita on käytännössä pakko olla valikoimassa jos haluaa olla “vakavasti otettava” ruokakauppa.
Onko olemassa riskiä, että Kesko ja SOK sanovat Raisiolle, etteivät jatkossa maksa tuotteista X€ enempää, koska kuluttajien heikentynyt kysyntä, hintasensitiivisyys, yms yms yms.
Onko Raisio kokonsa ja asemansa puolesta sellainen, että se on tällaisten riskien yläpuolella / riski on käytännössä olematon?
Toinen mistä usein herää kritiikkiä on tuottajille maksettavat riittämättömät korvaukset. Raision äänivaltaisin omistaja on MTK. Heillä on varmasti toiveena, että tuottajat saavat hyvän hinnan myytävästä sadosta. Ja näinhän MTK:n kuuluukin tehdä, kun tuottajien edunvalvoja kerran kyseessä. Voiko tästä tulla jotain ristiriitaa Raision, sen muiden omistajien ja toisaalta MTK:n / sen edustamien viljelijöiden intressien välille? MTK voi olla omistajana myös vahvuus, tuottajien huomiointi (jos siis niin tekevät) voi olla kilpailuetu kun kilpaillaan tuottajista. Onko tässä jotain riskiä?
Apetitin kohdalla suurin omistaja on Valion eläkekassa, mutta Apetitin ja Valin, saatika Valion eläkekassan välillä ei ole niin vahvaa yhteyttä kuin MTK:lla ja kauran viljelijöillä suhteessa Raisioon.
Tässä on Paulin kommentit mm. yhtiön uudesta strategiasta ja siitä, miten yhtiö uudisti organisaatiotaan.
Raisio esitteli toukokuun lopussa uuden strategiansa pääomamarkkinapäivässä ja uudisti organisaatiotaan. Uusi strategia tarjoaa mielestämme lisää konkreettisia keinoja kasvun saavuttamiseen pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä konsernin tulosta tukee kuluttajatuotteiden kasvun lisäksi mm. luopuminen kasviproteiineista ja suhteellisen vakaa viljamarkkina. Tuloskehitykseen on kuitenkin odotettavissa kvartaalikohtaista vaihtelua.
Raision voisi hyvinkin hinnoitella tuotteensa aggressiivisemmin ja siten maksaa viljasta tuottajille nykyistä paremmin. Muut isot myllyt (Vaasan, Fazer) seuraisivat varmasti perässä.
Miksi näin ei sitten tapahdu? Taustalla vaikuttavat MTK:n sisäiset jännitteet. Eli omistajana MTK ajaa kaksilla rattailla. Kotieläintilallisille (erityisesti sika ja broileri) edullinen vilja on elinehto. Jos viljan hinta nousee liikaa, se tietää vaikeuksia näille tuottajille. Siten joidenkin MTK:n jäsenten intressissä on pitää viljan hinta maltillisena, mikä taas riepoo pelkästään viljantuotantoon keskittyneitä jäseniä.
Tässä on Paulin ennakkokommentit, kun Raisio julkistaa tuloksensa tiistaina.
Ennustamme tuloksen laskeneen maltillisesti vuodentakaisesta, jolloin mm. korkeakatteisten kasvistanoliesteritoimitusten ajoitustekijät lihottivat tulosta. Odotuksemme kvartaaliin ja koko vuoteen 2025 ovatkin hieman konsensuksen alapuolella. Isossa kuvassa näemme yhtiön kuitenkin edenneen suotuisasti mm. kuluttajatuotteiden myynnin kasvun saralla. Laveahkon tulosohjeistuksen tarkentaminen voisi olla ajankohtaista Q2-raportin yhteydessä, mutta emme odota siitä merkittävää kurssiajuria.
Liikevaihto laski hieman ja Raisio jäi hieman Inderesin ennusteitta, mutta kannattavuutta puolustettiin ja se nousi. Kertoo ehkä enemmän tämän hetkisestä markkinasta. yoy puolivuotiskatsaus liikevaihto pysytteli samoissa lukemissa. Positiivista on kyllä tuo kannattavuuden parantuminen. Siitä pisteet!
Ehkä tämä kokonaisuudessaan itselleni kääntyy neutraaliksi tai hivenen positiiviseksi raportiksi, kun ottaa huomioon kuinka köysissä kuluttaja Suomessa on.
Nyt kun tuota raporttia tavailin tarkemmin niin itseasiassa Q2 yoy Breakfast & Snacking kategoriassa Finland B2C on kasvanut hieman ja Heart Health kategoriassa UK flat ja Suomi kasvanut. Myynti ollut heikkoa Food solutions ja Other kategorioissa.
" The decline in net sales in Food Solutions was driven by lower raw material prices, which also had a downward impact on sales prices. At the same time, competition in the sector is fierce, while industrial customers are expecting a decline in demand for their end products. Raisio’s brands are growing slightly faster than the market as a whole, but the overall market development remains slow due to continued consumer caution."
Tradenomi, kauppatieteiden kandidaatti Anni Palmio on nimitetty 1.9.2025 alkaen Raisio-konsernin yrityskaupoista vastaavaksi johtajaksi (M&A Director).
Anni Palmio siirtyy Raisiolle elintarvike- ja juomayhtiö Pauligilta (Oy Gustav Paulig Ab), jossa hän on työskennellyt vuodesta 2014 lähtien eri tehtävissä. Vuodesta 2019 lähtien hän on johtanut Pauligilla strategisia projekteja ja yrityskauppoja (Strategy and M&A Manager). Ennen Pauligia Palmio on työskennellyt Findus Finlandissa ja Haribo Lakrids Oy Ab:llä.
Anni Palmio raportoi tehtävässään konsernin johtoryhmäjäsenelle, HR- ja lakiasiainjohtaja Sari Koivulehto-Mäkitalolle.
“Raision keväällä julkistettu strategia nojaa kolmeen kasvualueeseen: aamupala- ja välipalatuotteisiin, sydänterveyden tuotteisiin ja uuteen liiketoimintaan. Uuteen liiketoimintaan kuuluu tutkimustoiminta ja yritysostot. Yritysostoilla voidaan vahvistaa Raision markkina-asemia, tukea yhtiön nykyisiä kasvukategorioita tai laajentua uusiin kategorioihin. Olemme iloisia saadessamme joukkoomme yrityskauppojen ammattilaisen, jolla on vahva FMCG-kokemus”, Raision toimitusjohtaja Pasi Flinkman toteaa.
Yrityskauppoihin keskittyvän M&A-johtajan tehtävä on Raisio-konsernissa uusi. Tämän uuden tehtävän lisäksi Raisiolla on vahvistettu M&A-työtä perustamalla keväällä uusi hallituksen M&A-valiokunta. Sen tehtävänä on avustaa hallitusta M&A-järjestelyissä ja yhtiön yrityskauppoihin liittyvän strategisen työn kehittämisessä.
Tässä on Paulin pikakommentit aamun Q2-tuloksesta.
Raportti oli tuloksellisesti odotettua vahvempi, vaikka viljatuotteiden teollisuusmyynti laski odotuksia enemmän. Yhtiö toisti melko lavean, kasvavaa vertailukelpoista liikevoittoa osoittavan ohjeistuksensa vuodelle 2025. Hyvä tulos Q2:lta voi johtaa maltillisiin positiivisiin muutoksiin konsensuksen tulosennusteissa. Yhtiön tiedotustilaisuus esitetään webcastina klo 12 alkaen.
Tässä toimarin ja talousjohtajan Q2-haastattelu. Liikevaihdon ja tuloksen lisäksi videolla käsitellään mm. Elovenan myynnin kehitystä ulkomailla sekä uutta ainesosaa.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:17 Q2:n yhteenveto
01:34 Elovena-tuotteet ulkomailla
03:48 Panostustavoitteet Iso-Britannian Benecoliin
06:03 Aineosamyynnin ja sen kannattavuuden parantaminen
07:43 Uusi tuote ja sen kaupallistaminen
11:03 Ohjeistus ja näkymät H2:lle
Pauli on illalla tehnyt ahkerasti töitä ja tehnyt valmiiksi uuden yhtiöraportin Raisiosta.
Q2 raportti tarjosi nähdäksemme positiivisen signaali Raision kannattavuuskehityksestä kuluttajabrändien myynnin kasvun vetämänä. Matalakatteisen teollisuusmyynnin kilpailuasetelman haasteet näkyivät liikevaihdon laskun muodossa, mutta tällä on nähdäksemme varsin pieni vaikutus tulosnäkymien kokonaiskuvaan. Osakkeen arvostus on jo kuluvan vuoden tuloksella melko edullinen ja tarjoaa yhdessä osingon kanssa kohtuullisen tuoton. Yhtiön tuore strategia voi positiivisessa skenaariossa auttaa vahvistamaan arvonluontiprofiilia, jolloin arvostuksessa olisi selkeämpää nousuvaraa. Nostamme suosituksen tasolle lisää (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 2,6 euroon (aik. 2,4 €).
On tosiaan aika vaatimattoman oloinen tuo nykyinen ohjeistus siihen nähden, että edellä ollaan jo H1:llä 2,3milj€ ja H2:sta tukee vielä kasvisproteiinituotteista luopuminen 1milj€ verran. Muutenkin tuotemix ollut suosiollinen kannattavuuden suhteen tänä vuonna.
“Raisio ohjeistaa tilikauden 2025 vertailukelpoisen liiketuloksen kasvavan
vuoteen 2024 verrattuna (23,4 MEUR).”
OP päivittää suosituksensa OSTA-tasolle ja toistaa tavoitehinnan 2,8€.
“Raisio julkaisi kaksijakoisen Q2-raportin myynnin jäädessä hieman ennusteista,
mutta kannattavuuden parantumisen puolestaan jatkuneen ennustettua
nopeampana. Lisäksi yhtiö muutti raportointirakennettaan vastaamaan uutta
strategiaa sekä nimitti uuden yrityskaupoista vastaavan johtajan. Nähdäksemme
yhtiön kasvu lepää vahvasti yrityskauppojen varassa, joka osaltaan voi lähivuosina
toimia vahvana arvoajurina. Ennustemuutokset säilyivät maltillisina, jonka myötä
säilytämme tavoitehintamme 2,80 eurossa. Kurssilaskun myötä nousseen
tuottopotentiaalin vuoksi suosituksemme nousee sen OSTA-tasolle (aik. LISÄÄ).”