PYN Elite -rahasto

Koko keskusteluketjua en ole lukenut, mutta viimeisen 6 kk osalta en löytänyt keskustelua aiheesta Non-Market Economy (NME).

Miten suureksi arvioitte riskin, että USA ottaa Vietnamin supertullien ja sotilaallisen uhan kohteeksi heti loppuvuodesta, kun on ensin touhunnut kiireellisempiä juttuja, kuten esim. livahtanut häntä koipien välissä Hormuzin lahdelta ja jättänyt jälkityöt muille, vallannut Grönlannin ja pommittanut Kuuban kivikaudelle?

Jenkeillä on lista 14 ei-markkinatalousmaasta ja Vietnam on yksi niistä. Seura ei ole kovin mairitteleva: Angola, Armenia, Azerbaidžan, Valko-Venäjä, Kiina, Georgia, Kirgisia, Laos, Moldova ja ite pääpiru Venäjä (status palautettiin NME:ksi vuonna 2022) sekä Tadžikistan.

Googlen tekoäly kertoo, että:

"Yhdysvallat luokittelee Vietnamin edelleen markkinatalouden ulkopuoliseksi maaksi (Non-Market Economy, NME). Huhtikuussa 2026 tilanne on ennallaan, vaikka Vietnam on tehnyt laajoja uudistuksia ja on strategisesti tärkeä kumppani Yhdysvalloille. - -

Yhdysvaltain kauppaministeriö vahvisti elokuussa 2024, että se ei myönnä Vietnamille markkinatalousstatusta. Ratkaisu perustui kuuteen lakisääteiseen tekijään, joissa ministeriö näki yhä merkittäviä puutteita:

  • Valtion ohjaus: Hallituksen katsotaan puuttuvan liikaa hintoihin, kustannuksiin ja resurssien jakoon.
  • Työvoiman oikeudet: Riippumattomien ammattiliittojen puute ja rajoitukset vapaassa palkkaneuvottelussa.
  • Valuutta ja pankit: Vietnamin dongin vaihdettavuuden rajoitukset ja keskuspankin riippuvuus valtiosta.
  • Kiina-yhteys: Pelko siitä, että Vietnamia käytetään “takaovena” kiinalaisten tuotteiden tuomiseksi Yhdysvaltoihin polkumyyntitullien välttämiseksi. - -

Statuksen säilyminen tarkoittaa, että vietnamilaisiin tuotteisiin sovelletaan edelleen mahdollisesti korkeampia tullimaksuja:

  • Polkumyyntitullit: Yhdysvallat käyttää “verrokkimaiden” (kuten Indonesia tai Filippiinit) hintoja laskeakseen Vietnamin tuotantokustannukset, mikä johtaa usein korkeampiin tulleihin.
  • Esimerkki: Huhtikuussa 2026 Vietnamista tuoduille alustoille (chassis) asetettiin lopullinen 186,84 prosentin polkumyyntitulli. - -

Vietnamin hallitus on ilmaissut pettymyksensä ja pitää päätöstä epäreiluna, vedoten siihen, että jo 72 muuta maata (mukaan lukien Japani ja Kanada) tunnustavat sen markkinataloudeksi. Maa aikoo jatkaa työtä statuksen muuttamiseksi osana maiden välistä kattavaa strategista kumppanuutta."

Että semmosta.

5 tykkäystä