Onkos kokemuksia PB palveluista keskittyen asuntosijoittamiseen? PB perussapluuna keskittyy finanssivarallisuuteen ja palveluun päästäkseen pitää olla tarpeeksi iso salkku. Useat palvelut kuitenkin nykyään mainostavat PB:ta kokonaisvaltaisena kattaen kaikki varallisuuslajit. Kysyn tätä siitä kulmasta, että nykyisen lainakäsittelijän kanssa meno tökkii ja pohdin, jos palvelu paranisi asuntosijoituslainojen kohdalla, jos yhteyshenkilö olisikin tuolta Privaten puolelta.
Danske Private Bankissa sijoitusasuntolainojen nostot sujuneet jouhevasti, ja esim. erilaisia korkosuojausvaihtoehtoja saatu joustavasti käytyä läpi tarvittaessa. Osa lainoista omissa nimissä, osa osakeyhtiön kautta.
Yhteyshenkilöt sielläkin välillä vaihtuneet (missäpä pankissa ei?), mutta aina on palvelua saanut riittävän nopsasti. Välillä vastaukset tulleet suoraan esimiestasoltakin, jossa tunnutaan olevan asioista erittäin hyvin kartalla.
Eli kaikin puolin ammattimaista palvelua mielestäni. Toki vähän se mietityttää, että kun alkaa olla enemmänkin naimisissa ko. pankin kanssa, alkavatko pikku hiljaa hivuttaa esim. korkotarjouksia ylöspäin alkuperäisiltä sisäänheittotasoilta.
EDIT: Ja mainitaan vielä lisäksi, että jos jonkin asian hoitaminen on meinannut kestää liian kauan Dansken jollain muulla osastolla, niin oma yhteyshenkilömme on kyllä hyvin pitänyt meidän puoliamme ja laittanut asiat rullaamaan.
Otin tänään käyttöön Nordnetin Private Bankin “palvelut”. Kaupankäyntihinnat ok, limiitti hyvä tuote, mutta korko on keskinkertainen. PB sivulla ei ole mitään hyödyllistä. Aspa vastaa nopeasti se on plussaa. Yhdyn siis aiempiin viesteihin siitä, että kyseessä vaan halvemmat kaupankäyntihinnat, thats it.
Nyanssina keskusteluun, oma pääasiakkuuteni on ollut toukokuusta lähtien Lauttasaaren Säästöpankin Privatessa. Siellä raja on pienempi, kuin “normaali” 500k ,mutten muista tarkalleen kuinka paljon. Todella hyvä palvelu, asuntolainat, firman lainat ja sijoitukset saman kaverin kautta nopeasti ja suora yhteys viestillä tai soittamalla.
En ollut ikinä edes ajatellut Säästöpankkia vaihtoehtona, noh historiallisista traumoista johtuen, mutta kaupankäyntikulut on samat, kuin Nordnetin privassa, saan ihan järkevää sparria ainakin kotimaan osakkeisiin ja kaikki asiointi on paljon helpompaa, kuin Nordeassa oli. Ehkä yhteyshenkilöstä kiinni, pääsääntöisesti minun aiemmista kokemuksista “Private Banker” titteli ei ole tuonut juurikaan osaamista sijoittamiseen liittyen… Täältä sai varsin järkevän korkosalkun ja ei tullut moitteita siitä, että hoidan osakepuolen itse.
Niin ja Privaten maksu on vain kiinteä tonni vuodessa, eli eivät ota prosentuaalista palkkiota AUMista, kuten kilpailijat.
Onko tuoreita kokemuksia tuosta OP:n palvelusta?
Varmaan voisi mennäkin, mutta firman antiikkinen kaupankäyntisovellus ärsyttää joka kerta sitä käytettäessä. Muutenkin kun tottunut käyttämään Nordnettia, jossa mahdolliset limiitit ja kaupankäynti sujuu erinomaisesti, niin kynnys vaihtaa on korkeahko
Tuli vaan tuosta Nordnetin uudesta tulevasta PB:stä (päivityksestä) sellainen mieleeni, että meinaakohan ne mitenkään huomioida sitä, että jos pääsalkussa on vaikka 200k ja perheen muissa salkuissa (siis pääsalkun alla olevat salkut) on siten, että kokonaissumma kaikissa salkuissa yhteensä on välillä 500-700k? Mihinköhän “etuisuusluokkaan” pääsalkun omistaja tällöin heitetään uudessa PB:ssä?
Huhua kun on liikkunut, että PB-etuja voitaisiin peilata salkkujen kokonaissummaan? Tai sitten se on vaan joku huhua vailla minkäänlaista totuuspohjaa. =)
Mistä uudesta Nordnetin PB:stä? Linkkiä aiheeseen?
Tästä eteenpäin juttua aiheesta:
Harkitsen siirtymistä omasta osakepoiminnasta → varainhoitoon. Onko kokemuksia Indexistä, UnitedBankersin “UB360” tai Mandatumin “Mandaatti” varainhoitoratkaisuista? Ainakin UB tarjoaa houkuttelevaan hintaan tuota. Sijoitettava summa olisi n 200k€. Kuulemma myös Evli ja CapMan ja SEB hyviä. Laaja hajautus, hyvä sijoitustiimi ja matalat kulut kiinnostaa
Jos siis siirtyisi omasta osakepoiminnasta varainhoitoon.
Toisaalta tuntuu että kaikki indeksit nyt niin korkealla, ettei haluaisi työntää isoa summaa rahaa kerralla sisään…
Varainhoidon tai yksityispankkitoiminnan näkökulmasta tuo summa on niin pieni että saat käytännössä ihan samaa palvelua kuin 2 000 euroa sijoittava. Pääset paljon halvemmalla vähintään samaan lopputulokseen kun sijoitat ihan itse rahat indeksirahastoon.
Miksi varainhoitoon, mikset ihan vain indeksisijoittamiseen? Onko erityinen syy, että haluat maksaa extraa siitä, että joku muu hallinnoi varojasi sen sijaan että itse ostat indeksiä ja katsot tyytyväisenä kun salkku tuottaa minimikuluin. Selvästi et ole täysi ummikko jos olet harrastanut osakepoimintaa.
Ymmärrän varainhoidon kun puhutaan poikkeuksellisen isosta varallisuudesta, erityistarpeista tai täydestä osaamattomuudesta ja haluttomuudesta opetella. Mutta hyvin monelle indeksisijoittaminen on varteenotettava ja edullisempi vaihtoehto.
Itse kun tutkin asiaa muutama vuosi sitten.. Alle miljoonan omaisuuden varainhoito on yleensä käytännössä rahastojen valintaa asiakkaan puolesta - pahimmillaan vain pankin omasta valikoimasta jolloin valikoima ei välttämättä ole markkinoiden parhaita muutenkaan
Jossain vaiheessa tulee jotain mitä ei saa yksityissijoittana helposti mutta ainakin kaveripiirissä se on 7 tai yli numeroinen salkku jota se vaikuttaa vaativan.
Olen itse sijoittanut tuon takia joko suoraan osakkeisiin tai indeksi ETFiin.
Ruotsissa tosiaan porrastuksia sijoitettavan varallisuuden mukaan.
Kultapossukerho ja sen mukainen hinnoittelu aukeaa kun varallisuutta > 10 msek, johon lasketaan huusholli mukaan. 2,5 - 10 msek mennään ‘du själv’ -periaatteella ja perinteisin ehdoin. Päivän kurssilla 10,9 msek on n 920 keur.
Alla kultatasosta seuraava, eli platinataso. Voi sanoa että huomattavasti edullisempi kuin ‘Gold’
uuden sukupolven privaatti pankki lanseerattiin Nordnetissa nyt Suomessakin. Lainan korkoalennus ainakin tervetullut, jos muu ei alimmalla entrylevelillä äkkiseltään juuri muuttunutkaan.
EDIT: semmoinen heikennys tässä näyttää olevan että saman kotitalouden muut salkut (lapsi) tippui pois edullisemmasta hinnoittelusta.
Private Bankingin korko laski Nordnetissa tosiaan tänään nykyisen kultaluoton tasolle (3,94%), mutta vähän kaksijakoiset fiilikset uudistuksesta kun porrastetut tasot on käytännön mahdotonta saavuttaa (eka askel perustasosta ylöspäin vaatii 1M, kunnon edut ja selvästi matalampi korko vasta 10M tasolla) ja ehtoihin on ujutettu “Private Banking -tason asiakkaan ei myöskään ole jatkossa mahdollista aktivoida Superluotto-ominaisuutta.” Etenkin tuo jälkimmäinen hiertää itsellä.
Aiemminhan superluoton korko oli pitkään roimasti matalampi vielä hopeatasolla kuin tämä Private Bankingin ja tasojen välillä oli mahdollista liikkua. Eiköhän superluotonkin korko tule pian alas perässä ja sitten pääsee arpomaan luopuuko Private Bankingista jos korkojen ero on huomattavasti superluotolle suosiollinen.
Veikkaan että tuo kultatason korko ja superluotto on sama asia. Jos superluotto laskee, laskee tuo kultatasonkin korko. Ei tuossa muuten ole mitään järkeä.
//
Lainan korko tippui tasolle 3,94% ja et voi enää jakaa tilisi hyötyjä perheenjäsenille. Nämä kait ne kaksi, mitkä bongasin. Tietysti sitä tärkeintä ei saa unohtaa, eli kullitettu teema sovelluksessa.
Katselin nopeasti tätä Nordnetin uutta, porrastettua mallia enkä äkkiä huomannut, että mikään olisi muuttunut kohdallani (olen siis alimmalla portaalla). Meniköhän minulta jotain olennaista ohi vai jatkuuko tämä entiseen malliin (eli onko tässä joku koira haudattuna?)
Mä yhä pidän vähän kyseenalaisena, että Nordnetin hinnoittelusta puhutaan tässä ketjussa vain siksi että hinnaston tason nimi sattuu olemaan “Private Banking”. Musta hinnaston taso ei tee palvelusta Private Bankingia vaikka se sellaiseksi nimetään. Toisaalta ketjun aloittaja tarkoitti juuri Nordnetiä.
Uusi Signature-taso tosin voisi täyttää jossain määrin Private Bankingin määritelmän, sillä siellä on kyse palvelun räätälöinnistä asiakkaalle. Muiden tasojen kohdalla kyse on ihan samanlaisesta asiakkuustasosta kuin muutkin tasot. Eli saa tietyn komission, tietyt korot sun muut. Ja muutama lisäpalvelu päälle. Ei räätälöintiä, ei henkilökohtaista neuvontaa, ei varainhoitoa. Ei ole siis ns. yksityispankki/private banking -palvelu eikä nimi sitä sellaiseksi tee
Katselin nopeasti tätä Nordnetin uutta, porrastettua mallia enkä äkkiä huomannut, että mikään olisi muuttunut kohdallani (olen siis alimmalla portaalla). Meniköhän minulta jotain olennaista ohi vai jatkuuko tämä entiseen malliin (eli onko tässä joku koira haudattuna?)
Heikennystä ainakin perheenjäsenten osalta, eli Gold-taso on vain asiakkaalle itselleen. Mutta muutoin taitaa olla samanlainen.
Onhan siinä Nordnetin kannalta järkeä, jos porukka ei lähde vaihtamaan edullisempaan korkoon niin helposti jos tulee esimerkiksi tilanne missä kultaluotto on 3%, hopealuotto 4% ja private banking 3,94% ja salkun vipu vaihtelee kulta- ja hopealuoton kannalta.
Kurjaa ja huononnus käyttäjän kannalta toki siinä vaiheessa. Aiemmin saattoi vaihtaa korkoporrasta viestillä asiakaspalveluun (ja monella oli myös sovittu / räätälöity korkotaso mahdollisesti käytössä).
Nordnetin kannalta ehkä näin, jos ajattelee ettei tuo ajaisi ihmisiä pois, tai vähintään vähentäisi vivun käyttöä. Liian selkeä huononnus asiakkaille, että kuitenkaan ammattilaiset tuota noin toteuttaisivat. Mutta nähdään ajan kanssa miten toimii.
Nuo sovitut ja räätälöidyt ratkaisut varmaan ovat yhä voimassa, mutta tämäkin on vain arvailua.
Mielenkiintoinen uudistus Nordnetiltä. Ainakin näin nopealla silmäilyllä, koska Superluoton ja Private Bankin ensimmäisen portaan korko on käytännössä sama. Superluotossa on kuitenkin ehdot salkun allokaatiosta ja vivun määrästä. Nythän näitä ei enää vaadita PB:n korkotasojen osalta, vaan vipua pystyy käyttämään vapaasti, ja etu korostuu tasojen mukaan. Mikäli näin tosiaan on, niin oma sijoitustoiminnan hajauttaminen muille välittäjille vähenee merkittävästi.
Sitten voi tietenkin nurista valtavasta erosta Ruotsin ja Suomen PB hinnastoissa, ja erityisesti näillä korkeammilla tasoilla erot ovat todella suuria.
Toisaalta Nordnet on liikeyritys, ja Suomessa kun ei käytännössä todellista kilpailua yksityisten ihmisten rahoista ole, niin tässä on lopputulos. Kilpailua tuskin myöskään jatkossakaan ilmenee, koska ei tämä rutiköyhäksi verotettu pieni kansa ulkomaisia yrityksiä kiinnosta.

