Potentiaaliset listautujat Helsinkiin

Juttu eiliseltä. Paljon jutussa pyörii samoja yrityksiä kuin aiemmin tässä ketjussa:

PwC Suomen toimitusjohtaja Kauko Storbacka tunnetaan listautumisten ja yritysjärjestelyiden avainosaajana. Storbackan mukaan listautumiset ja sijoitustarinat kypsyvät kulisseissa.

Arvonmääritystä ja hinnoittelua väännetään: PwC valmistelee yhtiöitä pörssikuntoon.

”Ollaan pitkällä, koska listalleottoesitteitä kirjoitetaan jo”, Storbacka kertoo.

Storbacka arvelee, että listautumishanat voivat aueta ennen pääsiäistä (20.3.). Toimeksiannot viittaavat tähän, ja jos näin käy, tänä vuonna voisi listautua ”tusinan verran” yhtiöitä.

”Listautujia tulee ja omassa skenaariossani puolet yrittää ennen juhannusta ja toinen puoli sen jälkeen. Koska kansantuote on kääntynyt kasvuun, korot laskevat ja inflaatio hellittää, näyttävät merkit oikeaan suuntaan”, Storbacka uskoo.

”Kunhan OMX kipuaa pysyvämmin yli 10 000 pisteen, alkavat listautumiset vetää. Ja jos indeksi nousee 12 000 pisteen tuntumaan, käy kauppa jo kuumana”, Storbacka esittelee nyrkkisääntöä.

PwC:n arvioissa 40–50 yritystä rakentaa itseään siihen kuntoon, että ne listautuvat, kun hetki on oikea.

Toinen jutussa haastateltu, Evlin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki:

”Toimeksiantokannassamme on kaksi listautumishanketta. Aktiivisuus on kasvanut”, Lehtimäki vahvistaa.

Kolmas haastateltava:
Listautumisia edistävän Aktia Alexander Corporate Financen toimitusjohtaja Jaakko Niemelä kertoo, että jo nyt muutama yhtiö valmistelee listautumista. Osalla valmistelut ovat pitkällä, kun osalla kyse on pohjatöistä.

”Jälkimmäisten osalta aikataulutavoite on käytännössä vuosille 2026–27. Merkittävästi korkeammat odotukset meillä on vasta vuodelle 2026 ja siitä eteenpäin”,

Jutussa mainittuja yrityksiä mahdollisista listautujista:

  • Tilitoimistokonserni Rantalainen on kertonut listautumishaluista.

  • Majoituspalveluita tarjoava Forenom on vuosien varrella sekin harkinnut listautumista pörssiin ja samaa kertoo valokuituyhtiö Lounea.

  • Laskujen elinkaaripalveluita tarjoava Ropo Capital voi listautua, kerrottiin jo vuonna 2021.

  • Helmikuussa 2022 antinsa perunut ohjelmistoyhtiö Efima on pitänyt listautumista edelleen yhtenä vaihtoehtona.

  • Yrityskaupoin kasvava korjausrakentaja Remount

  • Äänieristetyistä työtiloista tunnettu Framery

  • kiinteistöhuoltoyhtiö Alltime Group on väläytellyt, että yhtiö listautuu.

  • Suomen suurin pientalorakentaja Den Finland on mainittu mahdollisten listautujien joukossa.

  • kiinteistöhuoltoyhtiö Alltime Group on väläytellyt, että yhtiö listautuu.

  • infrarakentajan GRK:n omistajat harkitsevat listautumista, kun sopiva markkinatilanne koittaa.

  • Asuntosijoittaja Avara tähyää kohti pörssiä, yhtiöstä kerrotaan.

28 tykkäystä

Huomenna klo 11 (to 18.2) tiedotetaan uudesta First North-listalle listautumisesta suunnittelevasta yhtiöstä:

57 tykkäystä

Mites ässänä hihasta tulevissa listautumisissa Sustera. Raksystems on ilmoittanut pyrkivänsä liikevaihdon kolminkertaistamiseen ja kansainväliseen laajentumiseen. Huomionarvoisimpana vaihdos nimihirviöön joka huutaa vihreän tulevaisuuden ja paremman huomisen kasvutarina-ipoa.

" Sustera-nimi tulee sanoista sustainable eli kestävä ja era eli aikakausi."

Kovat ajat kurittavat tällä hetkellä, mutta noilla liikkeillä olisi 2021 jo menty pidemmälle kuin porstuaan kurkkimaan tai ovelle norkoilemaan.

1 tykkäys

Tämä sitten listautuu: https://nokianpanimo.fi/

Hyvä huomio @Umpi , enpä tajunnutkaan aamutuimaan asian huvittavia piirteitä :slight_smile:

17 tykkäystä

Ei helv…kolmas Nokia jo :nauseated_face::nauseated_face::nauseated_face::triangular_flag_on_post::triangular_flag_on_post::triangular_flag_on_post:
Mitä pahaa me ollaan tehty.

61 tykkäystä

Ei saatu uutta bumbtsibum teknologiayhtiötä, yllätys :grin:. No mielenkiintoisempi tämäkin kuin jälleen uusi rakennusalan tai IT-palvelualan yhtiö :eyes:. Vaikka kyllähän tässä “listautujaostonappi” alkaa kutsumaan, kun edellisestä kunnollisesta uudesta listautujasta on ikuisuus. Mutta katsotaan nyt ensin millaiset ovat kyseisen yhtiön luvut, muiltakin kuin vain edelliseltä vuodelta, ja millä arvostuksella pyrkii listalle.

Melkin jopa toivoisi tämän listautumisen onnistuvan hyvin, niin ehkä ne muutkin, erään analyysitalon ja talousmedioiden kertomat, lukuisat pörssin porstuassa jo vuosia odotelleet yhtiöt saisivat aikaiseksi listautua :smiley:

2024 tekivät ihan jäätävän tuloksen verrattuna muihin vuosiin, 1,7m vs 0,773m 2023? (poislukien 2021, mihin ei ehkä yleisesti yhtiöissä kannata kiinnittää liikaa huomiota). Kysymys lienee, onko tulos vakaalla tasolla, vai “sattumoisin” tuolla tasolla juuri ennen listautumista.

11 tykkäystä

@NukkeNukuttaja Harvoin ”laatuyhtiöitä” listautuu Hesuliin, mutta nyt saadaan mahdollisesti yksi, aivan mainiota🤩

Edit. Lukuja väitteen tueksi. Toivottavasti valuaatio ei ole liian korkea.

19 tykkäystä

“Rakkaudesta lajiin” on tullut jo sijoitettua Olviin, enkä periaatteessa tykkää omistaa samanlaisia kilpailijayhtiöitä, mutta nyt täytyy laittaa harkintaan. Erittäin hieno yritystarina ja kiinnostava sijoituskohde, jos arvostus vain on kohdallaan.

17 tykkäystä

Tämä on mukava lisä pörssiin. Toivotaan kohtuullista arvostusta.

Tutkailin Nokian Panimon osakkeita jo vuosia sitten listaamattomalla markkinalla, mutta muistaakseni siellä oli isona omistajana rahoitusalalla rikastunut omistaja, joka taisi kahmia melkein kaikki liikenevät osakkeet markkinalta.

Vaikka olutta tulee nykyisin varsin vähän juotua, niin tarttuu yksittäisenä tölkkinä varsin hyvällä prosentilla mukaan nimenomaan Nokian Panimon tuotteita ja nuoruusvuosina Sivukirjastolla tuli nautiskeltua jokunen edullinen nokialainen Helsingin kavereita moikkaillessa.

Kohtapa se webcast alkaa: Tiedotustilaisuus 18.2.2025<br/>Nokian Panimo suunnittelee listautumista

Ja tosiaan… Inderes mukana listautumisessa jonkun sortin kumppanina, hyvä hyvä!

20 tykkäystä

Kauppalehti spekuloi jälleen Laitilan Wirwoitusjuomatehtaan listautumisella:

Tuokin kiinnostaa. Siitä huolimatta, että legendaaista Vita Novaa ei tällä hetkellä markkinoilta löydy. Enpä sitä kyllä kuluttanutkaan, mutta tuon mainoskuvan mukaisen Vita Nova -verkkapuvun kyllä taannoin ostin, joka sekin typerästi on poistunut markkinoilta:

3 tykkäystä

Liikevaihto on kasvanut, mutta kannattavuus on kyllä mennyt viime vuodet väärään suuntaan. En ole tähän keissiin muuten perehtynyt, mutta millä tuo 2024 kannattavuustemppu on tehty? Jotain järjestelyjä joilla näennisesti kannattavuus raketoinut? Onko oikaistu kuva lähempänä laskevaa 21-23 trendiä?

Laatuyhtiön leimaa en kyllä itse tuosta tarkempaa analyysia ja numeroiden pyörittelyä lukematta uskaltaisi vielä lyödä :sweat_smile:

1 tykkäys

Nokian Panimolla on edessä saman vaiheen kapasiteetti ym. investointeja, jotka Laitilan Wirvoitusjuoma toteutti jo 10 v sitten. Sisältää myös lisää rakennus-m3 varastoihin. Oletan, että Nokian P kannattavuus on näin lähivuodet hiukan paineessa.

5 tykkäystä

Eli GRK / Graniittirakennus Kallio

Tammi-joulukuu 2024 lyhyesti (IFRS):

  • Liikevaihto kasvoi noin 33 prosenttia 728,6 (546,2) miljoonaan euroon.
  • Oikaistu käyttökate oli 61,3 (38,0) miljoonaa euroa, eli 8,4 (7,0) prosenttia liikevaihdosta.
  • Käyttökate oli 60,9 (37,7) miljoonaa euroa, eli 8,4 (6,9) prosenttia liikevaihdosta.
  • Oikaistu liikevoitto oli 45,6 (24,9) miljoonaa euroa, eli 6,3 (4,6) prosenttia liikevaihdosta.
  • Liikevoitto oli 45,2 (24,2) miljoonaa euroa, eli 6,2 (4,4) prosenttia liikevaihdosta.
  • Omavaraisuusaste oli 42,9 (39,9) prosenttia.
  • Sitoutuneen pääoman tuotto oli 150,1 % (47,8 %) prosenttia.
  • Tilauskanta kasvoi ollen vuoden lopussa 845,6 (568,3) miljoonaa euroa.

Tämä suuri rakentaja kannattaa ja on kypsä pörssiin vaikka heti Tämä suuri rakentaja kannattaa ja on kypsä pörssiin vaikka heti | Kauppalehti

9 tykkäystä

Resand -niminen firma siis kyseessä, laitteilla ‘elvytetään’ valujen valmistamisessa käytettyä hiekkaa, eli hiekkaa voi käyttää uudestaan.

Liikevaihto 2025 n. 1 meur, tähtäimessä 10 meur 2026-7

Tämä ekoyhtiö tähtää pörssiin Tämä ekoyhtiö tähtää pörssiin | Kauppalehti

9 tykkäystä

Hupsista.

*Esittää yllättynyttä *

Vai että rakennusalan yhtiötä, näistähän on pörssissä pulaa :smiley:. Mitä seuraavaksi? IT palveluyhtiö varmaankin. Sen jälkeen varmaan jokin siivousyhtiö. Sitten vuorossa logistiikkakuljetusalan yhtiö ja lopuksi kirsikkana kakun päälle jotain niin huimaa kuin taksifirma :crazy_face:. Seuraava (jo liikevaihtoa tekevä) teknologiayhtiö sitten joskus 2030-luvulla.

No annetaan kaikille mahdollisuus, kunhan näen luvut, koronaa edeltäviin vuosiin asti :innocent:.

28 tykkäystä

Juttu maksumuurin takana, mutta tässä pari lainausta.

Jukka Järviseltä eivät selitykset lopu. Uskomattoman edullista akkusähkösopimusta tarjoavan Teravoiman perustaja lupasi vielä marraskuussa, että ensimmäinen suuri lasti akkuja saapuisi Kiinasta tammikuun lopussa.

Kuinka monta akkua on asennettu? ”Sanotaan näin, että tällä hetkellä niitä on nostettu paikalleen tämän vuoden puolella jo useampi megawatti. Lukumäärää emme julkista. Kerrotaan nämä tiedotteilla sitten.”

Ja kuinka paljon näitä yritysasiakkaiden akkuja olikaan siis asennettu? Järvinen sanoo ensin, että kymmeniä, mutta korjaa sitten että se oli liioittelua. ”Niitä on muutamia.”

Voitko kertoa jotain esimerkkejä? ”En tässä vaiheessa kerro esimerkkejä. Haluamme tiedottaa näistä sitten pörssitiedotteella

Järvinen kertoi jo syksyllä, että Teravoimaa pyörittävä yritys käy neuvotteluja Helsingin pörssiin listatun yhtiön kanssa sulautumisesta. Sopimuksen piti olla valmis joulukuussa. ”Meillä on tämä yhdistymisneuvottelu venynyt. Ollaan tiiviisti keskusteltu viimeiset viikot ja näyttää siltä, että ollaan pääsemässä maaliin, mutta vielä ei päästä tiedottamaan.”

Minkähän yhtiön kautta on tulossa?

2 tykkäystä

Heitetään nyt pari vaihtoehtoa.

Toivon mukana olo tässä ei olisi valtava yllätys nyt kun kaukolämpö on otettu mukaan.

Valoe voisi toimia kuorena ja jotenkin sopisi venyneisiin neuvotteluihin. En osaa ottaa kantaa miten konkurssi vaikuttaisi.

Piipolla vaputuisi kanssa paikka.

2 tykkäystä

Pääomasijoittajat ry:n selvitys potentiaalisista listautujista.
Kyseessä siis jäsenistön listasta, ja sieltäkin löytyi 57 firmaa, joista 21 kpl uusia listalla.

39 tykkäystä

Tämän tariffiteurastuksen jälkeen voidaan todeta että listautumisikkuna meni taas kiinni määrittelemättömän pitkäksi ajaksi.

44 tykkäystä

Eficodelle tuli jo aikaa sitten uusi pääomasijoittaja ja nyt oli tullut uutisia Reimasta.

11 tykkäystä