Vaihdoin punaisesta vihreään. Vanha kunnon Hawaji-teepannu väistyi kunniakkaasti sivuun vihreän 20-sarjalaisen tieltä! Ja voi pojat, pelittäähän tuokin. Toivottavasti etäohjausta harjoittavat mainarit itärajalla arvostavat myös uusinta päivitystäni.
Anyvei. Sen verran tuli tässä NVDA-tohinan keskellä inspiroitua nahkatakkimiehen seikkailuista, että päätin itsekin vähän seikkailla ja vieläpä näin ajanhenkeä mukaillen, nahkatakissa!
Spoiler warning! (Witcher 3)
“Huoh, etkö sä pelaa mitään muuta?”
Vaikka hunaja-ans-, anteeksi… Vaikka Yenneferiä vieroksutaankin ylitsevuotavan vahvan persoonansa takia, oli Geralt sinnitellyt rakkaudenkipeänä kyseisen daamin ja hänen ratsunsa jalustimien jatkona vuodesta toiseen. Oli heidän välillään sitten ripaus taikuutta tai ei - kaksikko kohtasi jatkuvasti toisensa, yhä uudelleen ja uudelleen.
Päivät ne vierivät köydenpäitä solmien. Lempeän ruotsinlaivaristeilyn aikana suunnitelmia punottiin yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän jälkeen kaksikko hajaantui lämpimissä merkeissä. Geralt ei juuri nauttinut portaaleista, joita velho käytti matkustaessaan paikasta toiseen.
Back in Velen.
Geraltin veri veti hetkellisesti kohti pelikorteista kumpuavaa mielihyvää, ilmansuunta merkkasi hänelle yhtä paljon kuin diabeetikon aamukusi. Erilaisia kortteja oli noiturilla toki jo taskut pulloillaan, mutta lisää oli saatava! Särjen satulasta roikkuvien hirviöiden raajoista kun sai hyvät rahat. Niillä noituri rahoitti kallista harrastustaan. Taitavasti rahoittikin, kuin Dainty Biderveldt ja Miimikko hyväksikäyttäessään vapaita markkinoita. Geralt toki kaupitteli myös muutakin rihkamaa. Hänen nahkatakkiaan kun koristelivat eritteiden lisäksi ties mitkä risut taikka amuletit - valmiina vain kohtaamaan sopivaa hintaa.
Geraltin rämpiessä suon sydämissä hirviöiden raajoja lusikoiden, oli Cirilla (Geraltin Kohtalon Lapsi) viiletellyt karkuun Aen Ellen ratsuväkeä kuin hullu todellisuuttaan. Geralt survoi väliaikaisesti kortti-maniansa häkkiin, jotta Yenneferin kanssa puitu yhteinen suunnitelma pitäisi. Toisin kuin noiturin oma nahkaleili. Perhana sentään.
Pikku Rumilus oli vain yksinkertaisesti löydettävä.
Cirilla Fiona Elen Riannon, Lion Club of Cintra. Child of the Elder Blood. Lähde. Calanthen lapsenlapsi, Cintran kruununperijä.
Lukuisissa poliittisissa naimakaupoissa, pelinappulana.
Resurssi, valmiina käytettäväksi profetioiden täytäntöönpanoon.
Ja kappas kehveli, oletettu Cirilla - tai ainakin jokin johtolanka hänen jäljilleen - löytyikin varsin ripeästi. Mistäpä muualta kuin itse paikallisen kasinopohatan hevostallista. Kylläpäs ne asiat sitten vain loksahtelivat paikoilleen jahka isälliset tavoitteet ympäröivät arkea, hedonismin sijaan.
Matkanteko Mystisen Möykyn kanssa jäi varsin vähäsanaiseksi, mikä ei juuri haitannut Geraltia. Vierellä kun kulki nyt myös lorisevia puroja ja pikkulintuja. Tutunoloisia rapistuneita muureja ja eroosion syömiä maamerkkejä. Romahtaneita pitkospuita ja patinoituneita kiipeilyratoja. Illuusioissa saattoi vielä nähdä väläyksiä entisistä ajoista, jotka olivat täynnä kurinalaisuutta ja raakaa harjoittelua. Talvisin laaksoon majoittui enää vain kourallinen mutantteja.
Linnoituksen porteista sisälle tultuaan Geralt tervehti tuttuja kasvoja.
Eskel, Vesemir, Lambert. Yennefer oli myös taikonut itsensä portaalin kautta pelipaikoille.
Geralt vältteli hienovaraisesti velvollisuuksiaan ja lähti Lambertin kanssa järvelle. Siellä hän kuunteli tovin kollegansa kyynistä sananpartta Geraltin viimeaikaisimmista tempauksista, joista juoruiltiin jo kovaan ääneen kylillä - Lambertin sarkasmi sai tapahtumat kukoistamaan, kuin surkuhupaisa balladi. Sanasieppo kirosi samaan hengenvetoon koko noituri-konseptin. Katkeruuden polttoaineena toimi Lambertin juoppo-isä, jonka sekoilut olivat syy Lambertin mutaatioon. Hedelmättömänä mutanttina oleminen oli Lambertin mielestä epätyydyttävän kapeahko tie koluttavaksi ja harmitteli vaihtoehtojensa puutteita. Yhdessä jaettu verbaliikka johti kaksikon hieman ironisestikin - läikkyvän spirit-terapian pariin.
Seuraavana aamuna Geralt heräsi kylmältä lattialta - tasoittavia etsien. Ystävien oli kuitenkin tarkoitus purkaa hevostalli-otuksen kirous, joten Geraltin rappiollinen suhmurointi loppui ennenkuin se ehti edes kunnolla alkamaan.
Yenneferin pohjustaessa kirouksen purkamisen eri vaiheita, Geraltin keskittymiskykyä koeteltiin kuin torin vihanneksia. Kuullessaan maininnan Trial of Grass-elixiireistä, noiturin vatsanesteet alkoivat juoksemaan kuin yksisarviset aavikolla ilman sarvia. Hän kuitenkin luotti Yenneferiin, ja velhon kykyihin. Valmistelut viimeisteltiin huolella, jotta lopputulema olisi jotain katastrofaalisen ja onnistuneen väliltä.
Loitsut kaikuivat salista.
Läpivedon huminan ohella linnansalissa värähtelivät karjaisevat huudot.
Paareilla sätkivä ‘potilas’ vaikutti olevan hetkenä minä hyvänsä valmis heittämään henkensä. Yennefer kuitenkin pisti kaikkensa peliin. Ja se kantoi hedelmää.
Paareilla ei tosiaan maannut enää Möykky. Nopeimmat tunnistivat hänet Suippokorvaksi.
Ajatustenvaihto “uuden” tuttavuuden kanssa oli sangen alkukantaista, sisäelinvaurioista johtuen. Geralt ei pitänyt Suippokorvaa erityisen luotettavana. Syyt epäluottamukseen liittyivät Ciriin, ei puolueiden jäsenkirjoihin. Suippokorvan paljastaessa Pikku Rumiluksen olinpaikan - Geralt ei antanut epäilyksilleen sen enempää valtaa.
Papa Vesemir ja kumppanit väittelivät yhtäkkiä kuin saddeukset ja salissa heiteltiin ilmoille tusinoittain harmaansävyisiä ajatuksia jatkosta. Lopulta Ciri päätettiin hakea Kaer Morheniin. Punaisten Ryöväreiden saadessa impulssit Cirin maagisen auran koordinaateista, luvassa oli varmasti kaikkien aikojen pikkujoulut.
Taivas repeää ja jäätikkö peittää maan,
Aen Elle vyöryy orjia hakemaan.
Nyt, jos koskaan, on aika maistaa keltaista lunta.
Geralt lähti nöyristyneenä värväämään apujoukkoja tuleviin pikkujouluihinsa. Ajatus Ryöväreiden kuusikiloisista teräspaaluista noiturin munuaisissa, ei vaikuttanut järin houkuttelevalta. Geralt oli itsekin matkannut Ryöväreissä ja tiesi, ettei ikimaailmassa kykenisi pysäyttämään tuota yliluonnollista vyöryä - ei edes hyvänä miekkapäivänä. Väkeä oli värvättävä.
Valitettavasti Continentin työvoimapalvelun toimistotilat olivat remontissa, ainakin heinäkaton romahduksen ja savupiipun saneerauksen ajan. Geralt lähti kulkemaan itsenäisesti pitkin mantuja ja maita. Uhrauksia etsien.
Syvemmälle Novigradin metropoliin sukeltaessaan Geralt sai Djikstralta pikkujoulujen rahoittamiseen mojovan rahapussin. Tietysti ilman minkäänlaisia takaa-ajatuksia. Pussukalla sai katettua erilaisia pamautettavia pulvereita, sekä muita materiaaleja pulvereiden jatkojalostamiseen. Rahapussin antajan agendatkin unohtuivat kuin lapset Velenin Karkkitielle ja seuraava uhri ei majaillutkaan kaukana.
Tuoppia pöytään, Geralt!
Dwarf jakoi komeat voimasanat ilmoille, kun noituri kahmaisi häneltä harvinaisen kiiltokortin ystävysten välisessä Gwent-taistossa. Tappiosta huolimatta, Zoltan lupasi intoa puhkuen taistella noiturin rinnalla Kaer Morhenin taistelussa.
Vivaldin valuutanvaihto oli tuttuun tapaan sujuvaa kuin kylähullun puheripuli nousuhumalassa. Novigradin kauppiailta tarttui mukaan muutamat Vanhojen Rotujen-opukset, sekä perunan paisto-ohjeet. Kotikokki Geralt huokaisi helpotuksesta, että hänen rakas ystävänsä Valvatti ei ollut jälkimmäistä hankintaansa kommentoimassa.
Geralt tyrkkäsi varusteitaan paikalliselle alasimen paukuttajalle, sekä kaupitteli yrttejänsä Liekehtivän Tulen Papille ja asioi vielä kermakorttelin antiikkikaupassakin.
Sumu alkoi peittää yhä vain enemmän kaupungin yksityiskohtia. Ei tosin niistä jokaista. Geraltin katse kohtasi vahingossa Passiflora-taiteilijan sulot, jonka jälkeen hän päättikin hetimiten lähteä oman alasimensa kanssa kohti etelää.
Oxenfurt horisontissa.
Aikaa tarpomiseen kului varmaankin kolme kuunloistetta. Mielikuvien ja elixiirien vaikutusten alaisena Geralt päätti ottaa kasteen lammen parasiiteilta. Tämän jälkeen hänen oli tarkoitus tervehtiä vanhaa ystäväänsä; Vernon Rochea. Noituri kulki Blue Stripesin luolastoa pitkin herkistävän nostalgisen taustamusiikin saattelemana. Ympärillä oli varmasti satoja sotilaita, mutta lammesta housuihin tarttunut tunkion haju ei saanut sinisen-kirjavassa solttuleirissä aikaan oikeastaan minkäänlaista reaktiota.
“Geralt of Rivia, safe and sound!”
Oravien jahtaamiseen liittyvä vastapallo jonka Geralt tarjoili heti kättelyssä, ei riittänyt järkyttämään Temeria-sissin suunpieliä. Tämän jälkeen Geralt pyysi Rochelta palvelusta. Ilmeisesti Geraltin Wagner-ryhmä oli jo ennättänyt niittämään mainettaan, sillä Vernon oli ryhmän remmissä mukana alta aikayksikön.
Matka jatkui tämäntuosta kohti Viziman linnaa.
Linnassa vierailu vieroksutti noituria, yllättävän paljonkin, syitä kun oli nykyisin jo monia. Geralt huokaisi: Mahtaisiko Viziman linnaa ystävällisesti lainanneelta suur-ruhtinaalta saada edes suunsijaa? Kyseessä oli kuitenkin Continentin kenties vaikutusvaltaisin mies.
Hän sattui myös olemaan Cirin biologinen isä.
Mustan Auringon keisari kuitenkin tarjoutui auttamaan. Tarjous piti sisällään silppuriin työnnettävää rivilihaa, mutta Geraltin harkintakyky ei kuitenkaan pystynyt nielemään tätä Emhyrin anteliaisuutta. Pataljoonan joukkueenjohtajana olisi toiminut itse Vattier de Rideaux ja Geralt ajatteli keisarin ehdotuksen olevan viritetty täyteen poliittista riskiä, yliampuvilla seurauksilla. Osapuolet hajaantuivat niinkuin nuoret mellakoitsijat pikkupakkasella.
Geralt oli nyt kulkenut läpi Northern Realmsit. Hän keräsi voimiaan Viziman linnoituksen aulatilassa. Pimeässä aulassa hänet valtasi hetkellisesti ahdistus.
Pakka oli ihan pakko pitää kasassa!
Noituri keräsikin yhteen kaikki löytämänsä kortit ja niputti ne yhdeksi.
Pakan päällimmäisinä olivat Yennefer of Vengerberg ja Cirilla.
‘The Brick of Hope’, hän nimesi pinkan mielessään.
Geralt asetteli tuhdin Gwent-paalinsa taskuun ja hieman toiveikkaampana odotti jo seuraavaa tapaamistaan rakkaan velhonsa kanssa. Tosin tällä kertaa toivoen, että yksi tietty - olisi heidän jälleennäkemisessä mukana. Elossa ja voimissaan.