Tällainen ketju oli mielessäni perustaa jo hieman aiemmin kuluvan kevään aikana, mutta nyt kun tuolla kahvihuoneen puolella on tullut puhetta peleistä (viimeisimpänä Elden Ringin lisäristä) niin ajattelin pyhittää kokonaan oman ketjun pelailulle, kun sitä nyt on tullut itsekin harrastettua vuosikymmeniä eri muodoissaan.
Tarkoitus ei nyt ole listata kaikkia maailman pelejä, mitä on tullut pelattua elämänsä aikana, mutta ei kai siitä näpeillekään lyödä, jos haluaa nostaa nykyisistä tai menneiltä ajoilta klassikoita ja timantteja, jotka ovat kirjoittajaan uponneet. Keskusteluahan tässä on tarkoitus lisätä aiheen tiimoilta 
Tällä hetkellä aloittajalla on jokunen peli kesken.
Ensimmäisenä mainittakoon pari viikkoa sitten aloitettu, joskin vasta melko vähän pelattu, mutta tosi koukuttava Hellblade: Senua’s Sacrifice.
Toistaiseksi tuntunut hieman putkijuoksulta, mutta sitä suuremmalla aspektilla tarinaan ja tarinankerrontaan on saatu panostettua ja ainakin omaan mielenmaisemaan peli on uponnut täydellsesti. Pelimaailma kietoutuu vahvasti Skandinaaviseen viikinkimytologiaan ja jumaliin ja juuri se tässä itseäni kiinnostaa eniten. Samoiten vahva tunnelma ja tarinankerronta aiheesta on onnistunut vallan mainiosti. Päähenkilöllä kun on vähän kaikenlaisia traumoja ja nuppi sekaisin sekä kokee hallusinaatioita ja pelin alussa jo varoiteltiinkin, että peli on tehty yhteistyössä mieltenhuollon ammattilaisten kanssa. Toistaiseksi kokemani mukaan peli on ollut aavistuksen kapeaa putkijuoksua, mutta se toisaalta sopii itselleni varsin hyvin; tällä kun ehkä saadaan panostettua enemmän juonenkulkuun ja vähän vähemmän harhailuun ja kaikenlaiseen muuhun sivutoimintaan.
Yhtenä suurena komponenttina oman mielensä kanssa taisteluista, Senua (päähenkilö) kuulee jatkuvasti ääniä, monesti itseään morkkaavia mutta myös toisinaan taisteluissa ja pulmanratkomisessa auttavia. Yksin siis ei tarvitse luonnossa seikkailla, kun on tarpeeksi sekaisin päästään.
Toisena mainintana kerrottakoon Doom Eternal
Jatko-osa vuoden 2016 Doomille. Helvetin möröt on taas vapaalla jalalla ja haulikossa riittää panoksia ja moottorisahassa bensaa. No tästähän tämä peli pääsääntöisesti koostuu ja tuskin juoni tai pelissä tapahtuva tekeminen hirveästi ketään yllättää. Mörköjä lahdataan vasemmalta ja oikealta, meno on nopeatempoista ja positiivisena yllätyksenä peli toimii suht kevyesti omalla, muutaman vuotta vanhalla raudalla hyvin.
Jos ihan rehellisiä ollaan, en liiemmin pitänyt vuoden 2016 doomia “sen kaiken suitsutuksen” arvoisena… Olihan peli toki ihan hyvä, mutta ehkä olen jonkin sortin vastarannan kiiski, koska pidin Doom³:sta (sitä, mikä tuli vuonna 2004) mainiona tekeleenä hidastempoisen ja pimeän mekaniikkansa takia. Ehkä pahiten minusta vuoden 2016 mallissa tökki meininki “mene huoneeseen X, jossa sinun selän takaa laitetaan ovet kiinni ja huoneeseen spawnataan 50000 vihollista. Pärjäile.”
Ei siis hirveästi liikkumavaraa perääntyä, vaan sellaista ADHD-hippaa. Olen tässä Eternalissa kuitenkin vasta alkutekijöissään myös, joten en osaa aivan vielä sanoa, toistuuko sama tässä ja kuinka pahasti. Kuitenkin, pelimekaniikka muutoin on hyvää, ketterää ja loogista, joten kunhan tässä nyt alkutahmeus laantuu ja saa asennoitua “ajattele vähemmän ja ammu enemmän” -tilaan, niin ehkä tästä saa mielekkään kokemuksen.
Muut maininnan arvoiset pelit, joita tulee käynnisteltyä toisinaan, on Battlefield 4 sekä GTA5 (Online)
Näihin on tullut viime aikoina aikaani käytettyä, kuinkas muilla menee? P.S. kaikki yllämainitut pelit tulee pelailtua PC:llä.
Pääsääntöisesti mätetään kumoon joko pyssyillä tai erilaisilla astaloilla varustettuja heiveröisempiä vastustajia ja välillä kohdataan huomattavasti isompia ja haastavampia pomovastuksia. Muutaman tunnin olen nyt pelannut ja ihan hyvältä vaikuttaa. Haastetta tulee pikkuhiljaa lisää kun kerralla vastaan tulevien vihollisten määrä kasvaa ja aseet paranee. Tietysti myös oma hahmo kehittyy päivitysten myötä. Isompien vastustajien kanssa saa vääntää tosissaan ja iskut, väistöt ja torjunnat pitää ajoittaa kunnolla. God Of War on viimeisin tämän tyylinen peli mitä olen pelannut ja tämä Lies Of P tuntuu pikkuisen kankeammalta ohjattavalta. Tässä pelissä hahmo ei ainakaan vielä juokse eikä hyppää, joten sekin saattaa aiheuttaa kankeamman tuntuman. Noh, jatketaan pelaamista ja heitän ehkä myöhemmin lisää fiiliksiä pelistä. Niin ja jostain olin lukevinani että tälle pelille puuhaillaan parhaillaan jatko-osaa.
) ja taidolla saadaan yllättäviä lopputuloksia, jotka jäävät elämään nopeimpien listoille iäksi.
Ajattelin nyt tuota uutta odotellessa pelailla läpi uudestaan tämän ensimmäisen sekä AW2. Nyt ois tarkoitus käyttää enemmän aikaa näihin. Itsellä kun on paha tapa joskus “kaahata” ja pelata vain tarinaa vauhdilla eteenpäin. Aika paljon jää tarinasta ja joistain yksityiskohdista huomaamatta, sekä tietysti sivutehtäviä tekemättä 
Enään kolmatta kertaa tätä ei tarvi pelata läpi.Nyt olen valmis ottamaan vastaan tulevan Resonantin 
Tarkoitus oli pelata ennen Resonantia tuo Alan Wake 2 myös, mutta skippaan sen nyt toistaiseksi. Niin hyvin muistin tämän Controlinkin ja AW:n pelaamisesta on vasta se kaksi vuotta aikaa.
