Ihan pohjille en ehtinyt mutta Intellego avaus salkkuun 1000 kpl hintaan 51.20 Kr. Kirjoitushetkellä kurssi toipunut pahimmasta 57 kruunuun. Toivotetaan hyvää matkaa ylöspäin!
Puolen päivän aikaan myyty pieni osuus Intrumia, jotta pääsee swingaamaan mätisäkki Intellegoa (1650kpl @ 51kr). Aamupäivän katselin Intellegon päiväteurastusta, mutta kun kurssia ei saatu merkittävästi alle 50kr myytyä niin piti lähtä sekoilemaan. Edelleen on internetsissä hyviä mietteitä puolesta ja vastaan joten nollaan tuskin tiputaan taaskaan. Positio lähtenee kuitenkin mäkeen vielä tänään.
Samantyylinen (raportoimaton) temppu tehty viime viikolla Novon suhteen, kärsijänä myös Intrumin positio kun Novoa sai alle 300 dkk (138 kpl lisäys entisten 200 kpl position päälle). Novo ei noussutkaan ihan niin pirteästi mitä luulin, joten väliaikaisesti Novo on jopa salkun toisiksi isoin omistus. Ihan niin paljon luottoa Novoon ei ole, joten positio lähtee osittain viuhkaan toivottavasti piakkoin. Ei kuitenkaan kokonaan.
Intrumin kuvio on puolestaan sen verran auki, että uskaltaa hetkeksi pienentää positiota noin 20% ja ottaa jopa pientä verohyötyä. Vuoden YTD salkussa kuitenkin 45% ja siitä on pitkälti Intrumia kiittäminen. Ajatuksena on lisätä Intrumin positiota takaisin täyteen loistoon jossain kohtaa.
Taas on pikkusiirtoja tehty salkussa tänään:
Viime viikolla tarjottu hieman likviditeettiä markkinoille näköjään:
Myyty kaikki 3600 kpl QAIR osakkeet noin 12% Tappiolla. Syy. Tappio merkittävästi pienempi nyt, kun joku aika sitten ja en oikeastaan tiedä, miksi minulla näitä oli. Muistaakseni joskus oli Kauppalehdessä juttu hyvistä ruotsalaisista osingonmaksajista tai jotain. Nyt se ei maksa osinkoja ja on kallis….
Salakkuun Intellegoa jonniin verran, saapa nähä ![]()
Uhrasin vielä yhden toimintatonnin Kamux ja 500kpl lisää kuponkia possaan.
Innostuin kun Kamuxilla Ruotsissa alkaa pää nousta pinnalle ja eiköhän Kalliokoski potki Saksaankin lisää pöhinää.
Lisäksi Kamuxin omien osto-ohjelma tuo osakkeesen vaihtoa alkaen 17.11 lisää, mikä piristää menoa & jopa kursia.
Vivun lievää kevennystä nouseviin: Kevennys Anora 1000 kpl á 3,49 (jäljellä 17 500 kpl).
Tänään osteltu ruotsin ”kultaa” eli intellegoa:) 68, 62 ja 46 tasoilta. Ostamiset tajuan varmaanki lopettamaan, kun osake on nollissa…
ASST myyty heti avaukseen 1.45. Nyt alkaa olemaan Ameriikan puolella tyhjää. Nyt vaan odottelen, että vola piikkaa ylös indekseissä, ja toivottavasti saan tavarat taas säkkiin halvemmalla ![]()
Lähti Intellegot myyntiin 45,65 kruunun hintaan, stoppariin. Eikä oikeastaan kiinnosta ostaa takaisin.
Tuotteiden olemassaolo jo rupee epäilyttää kun ei rahaa näistä tuotteista näy tälläkin kvartallilla. Vaikka tuote olisikin olemassa, niin rahojen tilille tuleminen Kiinasta epäselvää silti. Osakkeiden takaisin ostoon käytetään fyrkkaa ja samalla tehdään osakeanti vaikka päivän kurssia korkeammalla. Viestintä on edelleen epäselvää, vaikka luvattiin tähän parannusta.
Rahat todennäköisesti indekseihin.
Intellegoa lisäsin hieman @44,85 SEK. Hurjaa on meno..
Intellegoa lisätty 286kpl 45.2sek.. Lyhyeen pitoon..
Vähensin Vodafonea (vodi.de) tasolla 1,08 €. Nousi tänään korskeasti. Saattoi mennä liian halvalla mutta ostettu toki vieläkin halvemmalla. Jätin vielä vähän, jos jatkaa nousua niin sitten loputkin pois. (Teko)syynä myynnille että osinkotuotto ei oikein riitä tässäkään mulle enää ![]()
Vähensin myös Nokian Renkaita 8,40 €. Usko horjuu ja saattaapi olla loppumassa kokonaan. Jätin arpalippuja salkkuun vielä siltä varalta, että kaikkien nousujen äitimuori olisi jo nurkan takana ![]()
Ostettu vaimolle muiden perässä 1000kpl Intelleg….
eipäs kun jääräpäisesti entiseen tapaan Optomedia nyt 4.14€/kpl ja itselle sama määrä Aiforiaa 2.46€/kpl.
Osto:
- Sea Limited maltillinen lisäys. Kassaa ikävän vähän, mutta laitetaan hieman markkinalle! Hieman ihmettelen reaktiota $SE osariin, ja käytän mielestäni ihan hyvän ostopaikan! Teknisesti toki ollaan aika vaa’an kielellä, kun 200 päivän liukkarin alla toimitaan. Positiokoko nyt 5% ja todennäköisesti saa jäädä tällaiseksi ainakin hetkellisesti, ellei markkina anna vielä parempia paikkoja lisäykseen.
E. Huikea ajoitus! Pari minuuuttia ostosta tuli -5% tauluun. ![]()
Torstaina Norbitin ja NU osarit, jos sieltä aukeaa kumpaan tahansa perusteetonta dippiä niin laitan ämpäriä alle. ![]()
Käyty taas Tukholman puolella toteamassa, ettei putoaviin puukkoihin ole pakko tarttua edes foorumin painostuksesta ja päivätöihin joutuu menemään vielä huomennakin…
Intellego AB sisään @69 SEK ja ulos @42,80 SEK. Maltillinen summa kuitenkin, kun Nordnetille meni melkein 5%
Lusikallinen Intellegoa 40,50, En ole tällaisen dipin ostamiseen vielä osallistunut. En voinut mieltäni malttaa. Jäljellä oleva positiokin jo pahasti pakkasella. Kokonaisuus sentään vielä tuhansia voitolla. Ehkä tämä oli ylireagointi, vaikka kyllä tuolla karhuleirissä on ihan hyviä nostoja seassa.
Saatan myydä verovähennyksiin pienen satsin ennen Joulupukin vuotuista rekiretkeä.
Ja vitsi vitsi, Intellegot pois 40 pintaan. Ihan hyvältä entryltä vaikutti kunnes Nordnet buustasi pelkokerrointa ja myyntipainetta on nyt luultavasti loppuviikon ajan.
Hienosäätönä vähennys Palantir 7 kpl hintaan 190$/osake. Näistä rahat ripoteltu OP-Pohjoismaat, Aasia ja Eurooppa indekseihin. Parhaita tuottoja antaneiden sijaan saattaisi olla ok toimenpide siirtää indekseihin rahoja kotikenttäedun ja näennäisen matalan arvostuksen ikipettymyksistä. Mutta tänään kuitenkin näin.
Intellego nimiseen rulettiin 39Sek ja 400kpl. Katsotaan osuiko sinne päinkään.

